Naantali on myös aikuisille kiva kotimaan matkakohde

Poikaystäväni ja minä olemme aivan ihastuneita Naantaliin, jossa olemme olleet nyt kahtena kesänä! Tällä kertaa yövyimme Turussa, jonne pääsee autolla Naantalista puolessa tunnisssa. Monelle tulee varmasti Naantalista mieleen Muumimaailma, mutta voin suositella lämpimästi Naantalia kotimaanmatkakohteena myös aikuisille.

Monelle tulee varmasti Naantalista mieleen Muumimaailma, mutta voin suositella lämpimästi Naantalia kotimaanmatkakohteena myös aikuisille.

Ravintolasuosituksiani Naantaliin

Naantali on pieni satamakaupunki, ja kesäisin sen rannassa on paljon veneitä. Me tykkäämme kävellä aina venesataman laituria ja rantakatua pitkin, koska se on niin kaunis ja sympaattinen. Rantakadulla on paljon terassiravintoloita. Itse von suositella sataman läheisyydessä ainakin ravintola Snickaria,  jossa kävimme viime kesänä. Sen terassi on kivasti aivan vanhankaupungin ja sataman tuntumassa, mutta kuitenkin hieman erillään muista rantaranvintoloista. Ravintolassa oli hyvä palvelu ja pizzat! Vanhempien kanssa muista aikaisemmin syöneeni myös ravintola uudessa Killassa, ja siellä oli laadukasta ruokaa ja hyvät annokset.

Me tykkäämme kävellä aina venesataman laituria ja rantakatua pitkin, koska se on niin kaunis ja sympaattinen. Rantakadulla on paljon terassiravintoloita.

Naantalin satama on kaunis

Tällä kertaa söimme kuitenkin muutama vuosi sitten auenneessa Hasta la Pastassa, joka sijaitsee keskellä Naantalin vanhaa kaupunkia. Ravintolaa ei välttämättä löytäisi sattumalta, sillä sen terassi on rakennettu pienen puutalon sisäpihalle. Tai pikemminkin terassit, sillä sisäpiha koostuu ikään kuin ravintolan useista pienistä kotiterasseista, mikä oli tosi ihanaa, koska sellaista meillä ei täällä omassa kotona olekaan! Minä söin savulohisalaattia ja poikaystäväni tuorepastasta valmistettua päivän avocado-pastaa, ja molemmat olivat tosi hyviä.

sisäpiha koostuu ikään kuin ravintolan useista pienistä kotiterasseista, mikä oli tosi ihanaa, koska sellaista meillä ei täällä omassa kotona olekaan!

Naantali suositukset
Hasta la pastan terassilla Naantalin vanhassa kaupungissa

Kaunis kultarannan puutarha ja vinkkejä Kultarantaan retkeä suunnitteleville

Elokuun loppupuolelle saakka on Naantalissa myös mahdollista vierailla presidentin kesäasunnon Kultarannan puutarhassa. Olen vieraillut Kultarannassa kerran aikaisemminkin. Ja tämä on kyllä kohde, jota voin ehdottomasti suositella! Puutarha on tosi kaunis erivärisine ”kukkahuoneineen” ja sieltä aukeaa upeat maisemat Naantaliin. Meillä oli myös todella hyvä opas, joka kertoi mielenkiintoisia huumorilla höystettyjä tarinoita ja yksityiskohtia puutarhaan liittyen. Olimme ostaneet liput netistä etukäteen, mikä kannattaa tehdä, sillä kierrokselle otetaan vain rajallinen määrä vierailijoita, ja ainakin meidän kierroksemme oli ihan täynnä. Toinen vinkki, mitä itse emme tajunneet noudattaa oli, että Kultarannan edessä on iso parkkipaikka. Me kävelimme Naantalista Kultarantaan, ja ainakin 30 asteen helteessä se oli aika tuskaista, eikä autotien varrella niitä kivoimpia kävelyreittejä ollutkaan…

Puutarha on tosi kaunis erivärisine ”kukkahuoneineen” ja sieltä aukeaa upeat maisemat Naantaliin. Meillä oli myös todella hyvä opas, joka kertoi mielenkiintoisia huumorilla höystettyjä tarinoita ja yksityiskohtia puutarhaan liittyen.

Kultarannan puutarha ja presidentin kesäasunto

Naantalin vanhakaupunki ja eriskummallinen Muumikahvila

Naantalin vanhassa kaupungissa on kiva kävellä, ja siellä on erilaisia pieniä vaate- ja käsityöputiikkeja. Minä halusin tietysti ikuisena muumifanina ehdottomasti käydä muumi-kaupasssa, josta ostin kortit kummipojalle ja siskolleni sekä bujoilutarroja, jotka olette saattaneetkin nähdä instagram-tililläni.

Lisäksi kävimme Eriskummallisessa Muumikahvilassa, joka on rakennettu hauskaan huvikumpumaiseen puutaloon keskelle Naantalin vanhaa kaupunkia. Söimme jäätelöt eriskummallisen muumikahvilan terassilla, ja ihailimme sitten sisällä näyttelyä, johon oli koottu Arabian muumimukit eri vuosilta. Muumikahvilan yhteydessä oli myös tietysti oma muumikauppansa, mutta Naantaliin ne tietysti kuuluvatkin.

Söimme jäätelöt eriskummallisen muumikahvilan terassilla, ja ihailimme sitten sisällä näyttelyä, johon oli koottu Arabian muumimukit eri vuosilta. Muumikahvion yhteydessä oli myös tietysti oma muumikauppansa, mutta Naantaliin ne tietysti kuuluvatkin.

naantali ravintolasuosituksetNaantali on ihana kaupunki, ja sen vanhasta kaupungista ja rantaterasseista nauttivat varmasti lasten lisäksi myös aikuiset. Kultarannan puutarha oli tosi kaunis, ja tarinat kultarannan puutarhasta jäivät mieleen. Voin kyllä suositella myös piipahdusta eriskummalliseen muumikahvioon kaikienikäisille muumifaneille!

Naantali vinkit
Eriskummallinen muumikahvio

Näistä blogeista voit lukea lisää Naantalin matkakertomuksia:

Oletko lukenut jo nämä postaukseni?

Oletteko te käyneet Naantalissa tai tehneet jotakin muita kivoja kotimaan matkoja?

Rakkaudella,

Ida

Kulttuuri Ravintolat Oma elämä Matkat

Näin säästän kuukausimenoissani

Postauksessa kaupallinen yhteistölinkki liittymätarjoukset.net -siutolle. Linkki merkitty ** -merkillä

Lisäksi postauksessa Elisan mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä

Minun  tuloni ovat aina jääneet alle suomalaisten keskitason. En silti koe jääneen rahan vuoksi mistään paitsi. Säästeliäs elämäntapani on mahdollistanut minulle muun muassa sen, että pystyn asumaan lähellä Helsingin keskustaa. Tässä postauksessa kerron, mitkä ovat olleet minun tapani säästää kuukausimenoissani.

Miksi säästän?

Haluan säästää, koska näen sen mahdollistavan minulle asioita nyt ja tulevaisuudessa. Lyhyemmällä tähtäimellä säästän esimerkiksi minun ja poikaystäväni yhteisiä lomamatkoja varten ja hieman pidemmällä omaa asuntoa varten. Ns. Puskurirahasto, eli se, ettei elä täysin ”kädestä suuhun”, tuo myös turvaa ja vapautta.

Lyhyemmällä tähtäimellä säästän esimerkiksi minun ja poikaystäväni yhteisiä lomamatkoja varten ja hieman pidemmällä omaa asuntoa varten.

Miten olen onnistunut säästämisessä?

Säästämisen tulee olla paitsi motivoivaa, myös riittävän helppoa ja rutiininomaista. Kukaan ei jaksa loputtomiin kikkailla eri niksien kanssa, ja ne vievät liikaa aikaa muulta elämässä. Tämä postauksen tarkoituksena on antaa sinulle yksinkertaisia ja konkreettisia neuvoja, joilla pystyt karsimaan kuluissa ja säästämään vuosi- ja kuukausitasolla. En ole alan asiantuntija, tai ammatillisesti pätevä antamaan neuvoja raha-asioissa.

Kukaan ei jaksa loputtomiin kikkailla eri niksien kanssa, ja ne vievät liikaa aikaa muulta elämässä. Tämä postauksen tarkoituksena on antaa sinulle yksinkertaisia ja konkreettisia neuvoja, joilla pystyt karsimaan kuluissa ja säästämään vuosi- ja kuukausitasolla.

Kerron minun keinoistani säästää arjessa, jossa perusperiaatteena on ollut säännöllisten kulujen minimoiminen. Siinä olen onnistunut toistaiseksi melko stressittömästi näiden periaatteiden avulla, jotka ovat mahdollistaneet minulle samalla myös elämästä nauttimisen:

  • Tiedän, mihin rahani kuluvat.
  • Valitsen, mihin haluan käyttää rahaa.
  • Käytän ylimääräisen rahani asioihin, joista saan rahoilleni vastinetta ja mielihyvää.
  • Hyödynnän mahdollisuudet, kun voin maksaa vähemmän.

Alla kerron hieman tarkemmin, miten säästän näillä tavoilla säästää kuukausimenoissani. Postauksen loppuun olen myös koonnut hyviä blogeja säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen. Löydät sieltä myös **puhelinliittymätarjouksen.

1. Tiedän, mihin käytän rahani

Tällä tarkoitan sitä, että olen tietoinen siitä, mihin minulla kuluu rahaa kuukaudessa ja suunnilleen kuinka paljon. Kehotan selaamaan välillä  omaa mobiili-/verkkopankkia muutaman kuukauden taaksepäin. Sen perusteella pystyy jo aika hyvin havainnoimaan, mihin rahat kuluvat. Ainakin Nordealla on myös ilmainen wallet-mobiilisovellus, joka lajittelee ja laskee korttiostoista automaattisesti, kuinka paljon rahaa menee kuukaudessa esimerkiksi viihteelle, ruokaan tai matkustukseen.

Kehotan selaamaan välillä  omaa mobiili-/verkkopankkia muutaman kuukauden taaksepäin. Sen perusteella pystyy jo aika hyvin havainnoimaan, mihin rahat kuluvat.

Menojani on ainakin kolmenlaisia:

  • pakolliset säännöllisiin menoihin: vuokra, ruoka, terveydenhoito, puhelinlasku jne.
  • mahdollisesti yllättäviin pakolliset menot, esimerkiksi kun joku kone hajoaa/ylimääräinen terveydenhuolto-kustannus
  • Vapaa-ajan ylimääräinen rahanmeno, joista osa on säännöllisiä, kuten kuntosalijäsenyys ja spotifypremium, ja osa vaihelevia, kuten lomamatkat, vaateostokset ja (elokuva)teatteriliput.

Loput rahat jäävät säästöön. Säästöön jäävä osuus riippuu myös tuloistani.

Ladattuani walletin yllätyin itse näistä menoistani:

  • kuinka paljon minulla menee ravintoloihin rahaa pikkusummia, vaikka en käytä alkoholia. Etenkin kesällä tapaan paljon ystäviäni kahvilassa tai terasseilla. Olen kuitenkin nauttinut niistä hetkistä, ja haluan ne säilyttää.
  • Toinen yllätys oli, miten paljon rahaa on kulunut kulkemiseen/matkustamiseen, eli ratikka-/junalippuihin, ja aion tarkkailla sitä osuutta tarkemmin, niin tiedän, olisiko kuukausilippu minulle kuitenkin järkevämpi vaihtoehto.

2. Valitsen, mihin käytän ylimääräisen rahani

Joistakin välttämättömistä menoista pystyn jonkin verran karsimaan pienemmiksi. Esimerkiksi kauppalaskuun ja puhelinlaskuuni voin vaikuttaa. *Jos epäilet, maksatko liikaa liittymästäsi, kannattaa kurkata nämä elisan tarjoukset

Ylimääräisiin vapaa-ajan menoihin vaikuttaminen on kuitenkin helpompaa kuin pakollisiin.  Tiedän, että voisin karsia edelleen menoissani, mutta en halua luopua kaikesta silloin, kun ei ole pakko. Mietin kuitenkin tarkasti, mihin haluan ylimääräisen rahani käyttää.

Tiedän, että voisin karsia edelleen menoissani, mutta en halua luopua kaikesta silloin, kun ei ole pakko. Mietin kuitenkin tarkasti, mihin haluan ylimääräisen rahani käyttää.

Minä olen valinnut käyttää ”ylimääräistä” rahaani (yksinkertaistetusti):

  • Kulttuuriin: minulla on museokortti, käyn silloin tällöin elokuvissa, joskus teatterissa ja oopperassakin.
  • Ulkona syömiseen ja kahvitteluun ystävieni kanssa.
  • Harrastuksiini,eli kuntosalijäsenyyden oikeuttaviin joogatunteihini ja käsityötarvikkeisiin. Lisäksi minulla on nyt spotify-premium musiikin kuunteluun kävelyillä, ja aikaisemmin on ollut äänikirjapalvelu.
  • Matkustelu kerran-pari vuodessa. Lisäksi teemme poikaystäväni kanssa pienempiä kotimaanreissuja.
  • Lisäksi pieniä summia menee tietysti vaateostoksiin, kosmetiikkaan, kotiin liittyviin asioihin ym, mutta ostan näitä lähinnä tarpeeseen ja vaattteita paljon kierrätettynä.

Joskus kannattaa pysähtyä miettimään, kuluttaako rahojaan niihin asioihin, joihin haluaa ja joista nauttii. Nämä ovat tietysti erilaisia asioita eri ihmisillä, ja saavatkin olla.

Joskus kannattaa pysähtyä miettimään, kuluttaako rahojaan niihin asioihin, joihin haluaa ja joista nauttii.

Joka tapauksessa pakollisten menojen ja hyvää mieltä tuovien (eli omien valintojen) ulkopuolelle jäävät menot kannattaa minusta minimoida. Olen oppinut myös huolehtimaan siitä, että en kuluta rahaa ”ajankuluksi” esimerkiksi pyörimällä (netti)kaupoissa. Minulle se ainakin nuorempana toi erilaisia ”tarpeita”. Onneksi olen nykyään laiskistunut!;)

Olen oppinut myös huolehtimaan siitä, että en kuluta rahaa ”ajankuluksi” esimerkiksi pyörimällä (netti)kaupoissa.

3. Nautin niistä asioista, joihin käytän rahaa

Säästelijäs elämätapa ei tarkoita minulle monimutkaista elämää ja kaikesta kieltäytymistä. Minun elämässäni on paljon mielihyvää tuovia asioita, ja saan iloa monista kokemuksista ja hetkistä vapaa-ajallani. Osa niistä maksaa ja osa on ilmaisia.

Kun olen säästelijäs, ja tiedän, että olen itse valinnut käyttäväni rahani vaikkapa teatteriesitykseen ja minulla on siihen varaa, teen sen hyvällä omalla tunnolla ja nautin kokemuksesta.

tiedän, että olen itse valinnut käyttäväni rahani vaikkapa teatteriesitykseen ja minulla on siihen varaa, teen sen hyvällä omalla tunnolla ja nautin kokemuksesta.

Tässä esimerkki minun elämästäni:

  • Ulkona syöminen on minulle nautinto. Teen pääsääntöisesti kotona edullista ja välillä tosi hyvääkin kotiruokaa. En käytä wolttia tai osta pikaruokaloista ”hätäisiä pakkoratkaisuja” ajanpuutteessa. Meillä ei mene ruokaa roskiin siksi, että se ehtisi vanheta.
  • Käyn kuitenkin silloin tällöin ystävien kanssa syömässä tai kaverini kanssa lateilla tai jäätelöannoksilla vaihtamassa kuulumisia ihanassa kahvilassa. Nautin niistä hetkistä, ja olen valinnut käyttää niihin rahaa. Ne ovat elämyksiä ja tärkeitä hetkiä, jotka antavat minulle paljon, ja siksi olen siitä valmis maksamaan.

4. Huolehdin, että saan parhaan hinnan

Entisenä puhelinmyyjänäkin tiedän, että esimerkiksi lehtitilaukset ja matkapuhelinliittymä kannattaa aika-ajoin tarkistaa. Muuten vanhana asiakkaana maksaa tarjouskauden jälkeen usein korkeampaa hintaa kuin uudet asiakkaat. En halua maksaa samasta palvelusta liikaa vain, koska en ole jaksa selvittää asiaa.

Entisenä puhelinmyyjänäkin tiedän, että esimerkiksi lehtitilaukset ja matkapuhelinliittymä kannattaa aika-ajoin tarkistaa.

Merkitsen tarjouskausien päättymisen tai esimerkiksi kokeilukausien päättymisen suoratoistopalveluissa kalenteriin, päätän haluanko jatkaa, ja maksanko edelleen parasta hintaa. Esimerkiksi puhelinliittymäni vaihdoin juuri.

Vertailen hintoja myös suurempien hankintojen kohdalla, ja joskus myös lykkään hankintaa esimerkiksi odottaessani tarjousta, jos tarve ei ole akuutti. Kannattaa kuitenkin huomioida, että etu on nimenomaan kuukausittain menevissä maksuissa kuten puhelinliittymissä vuositasolla suurempi.

*Elisan liittymissä ei ole koskaan sitoutumispakkoa, eli toisin kuin useammat liittymät, ne voi purkaa vaikka heti tarjousjakson päätyttyä, tai kun löydät paremman tarjouksen.

Elisan huoleton liittymät sisältävät rajattoman netin käytön, paketin mukaisen hyvän määrän puheaikaa ja viestejä ja ne kerryttävät S-bonusta. Jos et ole päivittänyt vähään aikaan matkapuhelinlittymääsi, kehotan tarkistamaan elisan ajankohtaiset tarjoukset *täältä.

Mahdollisuudet säästää ovat erilaisia eri ihmisillä ja eri elämäntilanteissa

Loputtomiin omiin menoihinsa ei voi vaikuttaa, ja toiset voivat enemmän kuin toiset. Mahdollisuuksiin säästää vaikuttavat tietysti myös tulot ja itsestä riippumattomat syyt.

Omat asumiseen liittyvät kuluni taas laskivat itsestään muun muassa kun muutin poikaystäväni kanssa yhteen, ja jaoimme vuokran ja muut asumiseen liittyvät yhteiset kulut.

Kaikkiin elämäntilanteisiin säästäminen ei sovi. Joskus tietyt elämäntilanteet edellyttävät omien menojen karsimista, kuten minulla oli väliaikaisesti opiskelijana ja sairaslomallani.

Kaikkien taas ei tarvitse tai he eivät halua säästää. Minusta ihmisten, jotka ovat saavuttaneet tai saaneet sellaisen elämäntilanteen, että heidän ei tarvitse säästää, tulisi myös nauttia rahan tuomasta vapaudesta ja elintasosta tuntematta siitä syyllisyyttä.

Valitettavasti Suomessa on myös ihmisiä, joilla on rahavaikeuksia ilman omaa syytään. He eivät pysty elämään ilman rahahuolia, koska raha ei riitä edes pakollisiin menoihin. He eivät tietysti hyödy näistä neuvoistani, koska eivät voi säästää.

Säästäminen tai mahdollisimman pienellä rahamäärällä toimeentuleminen ei ole itseisarvo tai mikään ihmisarvon mittari. Kulutustottumukset tai ihmisen varallisuus eivät määrittele missään tapauksessa ihmisen arvoa.

Suurin osa ihmisistä pystyy kuitenkin vaihtelevissa määrin vaikuttamaan omiin menoihinsa, ja harva tietoisesti haluaa maksaa esimerkiksi samasta palvelusta enemmän kuin muut.

Toivottavasti tästä postauksestani oli hyötyä sinulle, jos olet sellaisessa tilanteessa, että voit ja haluat karsia menoissasi.

Jos aihe kiinnostaa, suosittelen näitä blogeja ja podcasteja säästämisestä ja sijoittamisesta:

  • Juliaihminen blogikirjoittanut loistavan kirjan ”Kaikki rahasta”, ylellä podcasti ”melkein kaikki rahasta”
  • Hamdi Jasiminin inspiroiva ja helposti lähestyttävä sijoitusblgi Hyvän päivän varalle
  • Mimmit sijoittaa -blogi, sijoittamisesta ja sen termeistä helpostiymmärrettävästi ja pilke silmäkulmassa. Suosittelen myös podcast

Oletko jo kokeillut elisan äänikirjoja? Postaukseeni ja ilmaiseen kokeilukuukauteen pääset tästä linkistä

Yhteistyökumppanini *elisakaupan liittymätarjoukset pääset katsomaan tästä

Mitä ajatuksia postaukseni ja minun tapani säästää sinussa herättivät?

Rakkaudella,

Ida

Työ ja raha Oma elämä Raha Ostokset