Kolme ruoka-asiaa, jotka kertovat, millainen olen

Kuuntelen joka viikko mainiota Perunateatteri-podcastia, jossa vaihtuvaa vierasta on pyydetty miettimään kolme tärkeää ruokaan liittyvää asiaa, esinettä tai tarinaa. Teresa Välimäen ja Kirre Rainoksen juontamassa podissa on käyty niiden pohjalta monta kiinnostavaa keskustelua!
Aloin miettiä, mitkä olisivat minun kolme olennaista ruoka-asiaani, ja loppujen lopuksi löysin helposti sellaisen top kolmosen, joka määrittää minua ja identiteettiäni.
1. Kasvisruoka
Olen ollut kasvissyöjä 13-vuotiaasta asti, vaikka mietin lihansyönnin lopettamista jo paljon aikaisemmin. Ei vain tuntunut oikealta syödä lihaa, eikä se eettiseltä tunnu edelleenkään. Joskus minulta kysytään, onko vaikeaa olla vegetaristi tai tekisikö mieli kunnon pihviä tai makkaraa, mutta vastaus on: kasvissyönti on hyvin helppoa, eikä tulisi mieleenkään syödä mitään makkaraa!
Kun aloitin kasvissyöjänä, kaupan vegevalikoimat olivat aika pienet mutta kohtuulliset silti. Meillä syötiin paljon kasvispihvejä, kevätkääryleitä ja pinaattilettuja. Toki monia ruokia valmistettiin myös alusta asti itse. Olen iloinen siitä, miten paljon kasvisvaihtoehtoja kaupoissa on nykyisin ja miten vegesafka kuuluu myös lihansyöjien ruokavalioon entistä useammin. Harmillisia ennakkoluuloja ja asenteita on silti edelleen.
Parhainta kasvisruokaa olen syönyt Israelissa, täytyy sanoa, vaikka maa syyllistyykin tällä hetkellä kammottaviin tekoihin. Tel Avivissa vieraillessani vegeruoka oli normi, ja se oli herkullista. Ravintoloissa ja hotellin aamiaisella ei ollut lihaa. Jos jossain ravintolassa lihavaihtoehto oli, sen asema oli sama kuin kasvisannoksilla Suomen ravintoloissa: yksi eläinperäinen ruoka kymmenen kasvisvaihtoehdon joukossa. Arvostan! Ja jos joku piintynyt lihansyöjä väittää, ettei ole mahdollista syödä vain kasviksia, katseet voit kääntää niihin paikkoihin, jotka osoittavat, että maanlaajuinen vegetarismi ei ole mahdottomuus.
2. Foodie
Voisi sanoa, että olen ruokaharrastaja. Toki useimmat tykkäävät syödä hyvää ruokaa ja istua silloin tällöin herkullisen illallisen ääreen, mutta minulle ruoka on vähän enemmän.
Olen ensinnäkin vähän nirso – tai sitten vain laatutietoinen. Kahvilan tai ravintolan täytyy itse tehdä tuotteensa, tai niiden täytyy tulla jostakin kunnon paikasta. Alkupalaksi tarjottava leipä ei saa olla kylmää eikä kuivaa, ruoassa täytyy olla makua ja kunnianhimoa. Sen pitää olla parempaa kuin pakastevihannekset ja maustesekoitus, jotka saisin itsekin aikaan kotona. Jälkiruoka ei saa olla suoraan pakastimesta edelleen hieman jäässä, kahvilan munkeissa ja pullissa on näyttävä leipurin kädenjälki. Huono merkki on aina se, jos korvapuustit näyttävät tismalleen samoilta – silloin ne tulevat tehtaasta. Teen pitää olla kunnon teetä eikä keltaista Liptonia tai mikä pahinta, Menun pussiteetä. Jaiks!
Rakastan käydä kunnon ravintoloissa ja kahviloissa. Nappaan vinkkejä lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Ruokapaikat voivat olla fine diningista rentoon bistroon, hampurilaismestasta lounaspaikkaan, mutta hyviä ravintoloita yhdistää se, että ne käyttävät kunnon raaka-aineita eivätkä mene siitä, mistä aita on matalin. Olen myös valmis maksamaan hyvästä ruokailukokemuksesta, kuten esimerkiksi Turun Michelin-ravintola Kaskiksessa.
3. Makea
Jotkut hupsut tykkäävät enemmän suolaisesta ja rouskuttavat leffailtana sipsejä, minä rakastan makeaa. Jos jossain on sokeria, minä tykkään. Kakut, pullat, leivokset, piirakat, suklaat, karkit… antaa tulla!
Parhaat leivonnaiset saa luonnollisesti itse tekemällä – ellei sitten osta niitä hyvästä leipomosta tai kahvilasta. Muoviin pakatun pullapitkon tai kuivuneen mokkapalan syöminen tuo kehoon turhia kaloreita, mutta täyteläisen juustokakkupalan voi nautiskella hyvän teen kanssa ilman syyllisyyttä. Ideoita kotikeittiöön saan lukuisista keittokirjoista, podcasteista ja lehdistä. Tykkään yleensä kokeilla aina jotakin uutta reseptiä – en useinkaan tee samaa ohjetta monta kertaa.
Karkkihyllyllä olen heikkona suklaaseen ja irtokarkkeihin. Salmiakit ja lakritsit ovat parasta, vaikka salmiakki onkin ehkä enemmän suolaista kuin makeaa. Minttukrokanttisuklaa, Crunchy-pötköt, Bubsit, valkoinen Toblerone ja Ahaa-patukat päätyvät ostoskoriini usein. Pidän kyllä kovasti myös astetta terveellisemmistä herkuista eli karkkitaateleista, joista sentään saa joitakin ravintoaineita – minkä lisäksi niiden maku ja suutuntuma ovat aivan kuin oikeissa karkeissa.
Ja mikäs sen parempaa, jos karkki tai suklaa yhdistyy kotona valmistettuun leivonnaiseen! After Eight -browniet, Lontoon rae -mutakakku ja Omar-muffinit – niitä on otettava vielä yksi pala! Pakastimeen jää harvoin mitään.
Mitkä olisivat sinun kolme ruoka-asiaasi?
Kakkoskohta on kuin omalta näppikseltä! Varsinkin kasvisruuan äärellä ravintolassa miettii usein, että teen itse parempaa. Toisaalta se kertoo siitä, että arvostaa omaa osaamista ja tekemistä. Mutta kun on muuttanut itsenäisten ravintoloiden kasvisruokamailta köykäisten ketjuravintoloiden seuduille, tietää myös mistä jää paitsi 🙈
Meidän perheessä tunnetaan sana makuri, jota olemme käyttäneet jo ennen kuin foodie-termi tuli muotiin 😄
Mun listalla olisi:
1. Perinneruuat ja leivonnaiset. Ruoka voi taltioida niin paljon tunteita! Noin joka toinen mun ruoka- ja leivontaprojekteista on suvun resepti tai joku herkku, jota olen saanut lapsena. Monet olen saanut kasvisversioinakin hiottua maultaan hyvin lähelle alkuperäistä. Esimerkkeinä makaronilaatikko, kaalilaatikko, pulla, marjapiirakat, piimäkakku, piparit… (Piparien kohdalla mua usein järkyttää, miten harva kolmekymppinen ikätoveri on tehnyt niitä alusta asti itse! 😳 Mulla meni niin päin, että olin yli 25 kun tein ekaa kertaa valmistaikinasta, ja sekin oli poikkeustilanne)
2. Yhdessä syöminen, jota yksineläjänä ja korona-ajan runtelemana arvostan todella paljon. Tähän sisältyy jaetut retkiruokahetket ja toisille kokkaaminen sekä yhdessä leipominen.
3. Ruuan kunnioitus ja kestävät ruokavalinnat. Hävikin minimointi, terveyttä edistävä ja omalle toimintakyvylle armollinen ruoka, kasvisruuan painottaminen, päivittäinen herkuttelu, satokauden mukaan syöminen (veriappelsiinisesonki on jo kulman takana 😍), omien ruokaperinteiden luominen, arjesta ja juhlasta nautiskelu ruuan avulla… Lisäksi pyrin välttämään omien ruoka-asioiden vertailua toisten elämään. Ruokavalinnat onkin varmaan elämäni ainoa asia, jonka kanssa olen sinut 😅
Jos on liian uupunut talviretkelle, vaahtokarkkeja voi paistaa myös niin, että parvekkeella palaa kynttilä ja ovenraosta ojentaa haarukassa vaahtokarkin liekkiin paahtumaan 😄 Kohottaa mielialaa kummasti!
Olipa ihana lukea sun vastauksia, kiitos kommentista!
Minulle on käynyt juuri noin, eli olen muuttanut paremmasta ravintolakaupungista ketjuravintolakaupunkiin. Hyvät paikat ovat tiukassa, ja monet aiheuttavat pettymyksen. Toiset ketjupaikat ovat tietysti parempia kuin toiset.
Ihana makuri-sana! Sehän on kunnon suomeakin. Saisikohan tämän leviämään…?
Ai että, perinneruokia. :9 Niihin liittyy niin hyviä muistojakin. Piparitaikina täytyy ehdottomasti itse! Valmistaikina maistuu raakana ihan kamalalta.
Yhdessä syöminen on muuten varmaan useimmin mainittu asia tuossa kuuntelemassani podcastissa. Mä tykkään itse syödä myös yksin ja teen mielelläni hyvää ruokaa ihan vain itselleni, mutta parhaimmat elämykset on kivointa kyllä jakaa jonkun kanssa. <3
Paahdetut vaahtokarkit ovat kyllä herkkua, mutta niitä saa liian harvoin – vain retkillä. 😀 Aion toteuttaa tuon kynttilävinkin!