Erling Kagge: Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni — ihan ok, hieman lattea pieni kirja

Vuosien vieriessä katuu yleensä tilaisuuksia joihin ei tarttunut, ideoita joita ei toteuttanut. Kaikkea minkä jätti tekemättä. Jos sinä sanot, että jokin on mahdotonta, ja minä sanon, että se on mahdollista, olemme todennäköisesti kumpikin oikeassa.

Erling Kagge on naparetkeilijä, vuorikiipeilijä ja kirjailija, jonka teoksen Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni bongasin Instagramista. Koska äärimmäiset seikkailut kiinnostavat (turvallisesti sohvan nurkasta), lukaisin tämän pienen, 130-sivuisen kirjan.

Teoksessa Kagge pohtii elämän suuria kysymyksiä, ja filosofoinnin pohjana hän käyttää omia kokemuksiaan jäätiköiltä ja vuoristoista. Pelkäsin etukäteen, että kirja ei välttämättä tarjoa paljon sille, joka lukee kirjaa seikkailunnälkäisenä, ja kuten jo kirjasen nimestäkin voi päätellä, teemana on lähinnä oppiminen.

Miten tuoreesti oppimista voi edes käsitellä? Eivät kirjan luvut varsinaisesti huonoja ole, mutta niiden sisällöt moneen kertaan tsemppilauseissa koluttuja kylläkin – nyt vain mietelauseet on venytetty monen sivun mittaiseksi. Silloin tällöin Kaggen esimerkit sivuavat naparetkien pakkasasteita tai sitä, miten vaikeaa lämpimästä teltasta on nousta ja aloittaa päivä, mutta usein teemoja pyöritellään kovin yleisellä tasolla.

Välillä omiin odotuksiini tulee särö, muttei ehkä positiivisessa mielessä. Latteuksien joukkoon on eksynyt myös joitakin outoja vertauksia, kuten kohta, jossa Kagge puhuu rohkeudesta. Hän toteaa, että Mount Everestille kiipeäminen kysyy rohkeutta, mutta myös pakkasessa minihameessa värjöttelevä prostituoitu, joka nousee auton kyytiin, on rohkea. Myös kiusattu nuori, joka menee joka päivä kouluun, osoittaa rohkeutta. Mielestäni Kagge sekoittaa esimerkeissään rohkeuden ja pakon, uskalluksen ja välttämättömyyden.

Kaikki mitä olen oppinut naparetkilläni ei ole ihmeellinen kirja – se on kirja, joka sanoo uudestaan samaa, mikä on sanottu jo monta kertaa aiemmin. Ole rohkea, tartu tilaisuuteen, toimi! Mikään ei ole mahdotonta! Kuitenkin: mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Elä siis itsesi näköistä elämää, mitä se ikinä onkaan! Harkitse, mutta älä jää miettimään liikaa – silloin se, mitä haluat tehdä, voi jäädä tekemättä.

Kirja sopii Mietteitä maalta -tyyppisen somevirran ystäville.

Kulttuuri Kirjat

Kolme ruoka-asiaa, jotka kertovat, millainen olen

Kuuntelen joka viikko mainiota Perunateatteri-podcastia, jossa vaihtuvaa vierasta on pyydetty miettimään kolme tärkeää ruokaan liittyvää asiaa, esinettä tai tarinaa. Teresa Välimäen ja Kirre Rainoksen juontamassa podissa on käyty niiden pohjalta monta kiinnostavaa keskustelua!

Aloin miettiä, mitkä olisivat minun kolme olennaista ruoka-asiaani, ja loppujen lopuksi löysin helposti sellaisen top kolmosen, joka määrittää minua ja identiteettiäni.

1. Kasvisruoka

Olen ollut kasvissyöjä 13-vuotiaasta asti, vaikka mietin lihansyönnin lopettamista jo paljon aikaisemmin. Ei vain tuntunut oikealta syödä lihaa, eikä se eettiseltä tunnu edelleenkään. Joskus minulta kysytään, onko vaikeaa olla vegetaristi tai tekisikö mieli kunnon pihviä tai makkaraa, mutta vastaus on: kasvissyönti on hyvin helppoa, eikä tulisi mieleenkään syödä mitään makkaraa!

Kun aloitin kasvissyöjänä, kaupan vegevalikoimat olivat aika pienet mutta kohtuulliset silti. Meillä syötiin paljon kasvispihvejä, kevätkääryleitä ja pinaattilettuja. Toki monia ruokia valmistettiin myös alusta asti itse. Olen iloinen siitä, miten paljon kasvisvaihtoehtoja kaupoissa on nykyisin ja miten vegesafka kuuluu myös lihansyöjien ruokavalioon entistä useammin. Harmillisia ennakkoluuloja ja asenteita on silti edelleen.

Parhainta kasvisruokaa olen syönyt Israelissa, täytyy sanoa, vaikka maa syyllistyykin tällä hetkellä kammottaviin tekoihin. Tel Avivissa vieraillessani vegeruoka oli normi, ja se oli herkullista. Ravintoloissa ja hotellin aamiaisella ei ollut lihaa. Jos jossain ravintolassa lihavaihtoehto oli, sen asema oli sama kuin kasvisannoksilla Suomen ravintoloissa: yksi eläinperäinen ruoka kymmenen kasvisvaihtoehdon joukossa. Arvostan! Ja jos joku piintynyt lihansyöjä väittää, ettei ole mahdollista syödä vain kasviksia, katseet voit kääntää niihin paikkoihin, jotka osoittavat, että maanlaajuinen vegetarismi ei ole mahdottomuus.

2. Foodie

Voisi sanoa, että olen ruokaharrastaja. Toki useimmat tykkäävät syödä hyvää ruokaa ja istua silloin tällöin herkullisen illallisen ääreen, mutta minulle ruoka on vähän enemmän.

Olen ensinnäkin vähän nirso – tai sitten vain laatutietoinen. Kahvilan tai ravintolan täytyy itse tehdä tuotteensa, tai niiden täytyy tulla jostakin kunnon paikasta. Alkupalaksi tarjottava leipä ei saa olla kylmää eikä kuivaa, ruoassa täytyy olla makua ja kunnianhimoa. Sen pitää olla parempaa kuin pakastevihannekset ja maustesekoitus, jotka saisin itsekin aikaan kotona. Jälkiruoka ei saa olla suoraan pakastimesta edelleen hieman jäässä, kahvilan munkeissa ja pullissa on näyttävä leipurin kädenjälki. Huono merkki on aina se, jos korvapuustit näyttävät tismalleen samoilta – silloin ne tulevat tehtaasta. Teen pitää olla kunnon teetä eikä keltaista Liptonia tai mikä pahinta, Menun pussiteetä. Jaiks!

Rakastan käydä kunnon ravintoloissa ja kahviloissa. Nappaan vinkkejä lehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Ruokapaikat voivat olla fine diningista rentoon bistroon, hampurilaismestasta lounaspaikkaan, mutta hyviä ravintoloita yhdistää se, että ne käyttävät kunnon raaka-aineita eivätkä mene siitä, mistä aita on matalin. Olen myös valmis maksamaan hyvästä ruokailukokemuksesta, kuten esimerkiksi Turun Michelin-ravintola Kaskiksessa.

3. Makea

Jotkut hupsut tykkäävät enemmän suolaisesta ja rouskuttavat leffailtana sipsejä, minä rakastan makeaa. Jos jossain on sokeria, minä tykkään. Kakut, pullat, leivokset, piirakat, suklaat, karkit… antaa tulla!

Parhaat leivonnaiset saa luonnollisesti itse tekemällä – ellei sitten osta niitä hyvästä leipomosta tai kahvilasta. Muoviin pakatun pullapitkon tai kuivuneen mokkapalan syöminen tuo kehoon turhia kaloreita, mutta täyteläisen juustokakkupalan voi nautiskella hyvän teen kanssa ilman syyllisyyttä. Ideoita kotikeittiöön saan lukuisista keittokirjoista, podcasteista ja lehdistä. Tykkään yleensä kokeilla aina jotakin uutta reseptiä – en useinkaan tee samaa ohjetta monta kertaa.

Karkkihyllyllä olen heikkona suklaaseen ja irtokarkkeihin. Salmiakit ja lakritsit ovat parasta, vaikka salmiakki onkin ehkä enemmän suolaista kuin makeaa. Minttukrokanttisuklaa, Crunchy-pötköt, Bubsit, valkoinen Toblerone ja Ahaa-patukat päätyvät ostoskoriini usein. Pidän kyllä kovasti myös astetta terveellisemmistä herkuista eli karkkitaateleista, joista sentään saa joitakin ravintoaineita – minkä lisäksi niiden maku ja suutuntuma ovat aivan kuin oikeissa karkeissa.

Ja mikäs sen parempaa, jos karkki tai suklaa yhdistyy kotona valmistettuun leivonnaiseen! After Eight -browniet, Lontoon rae -mutakakku ja Omar-muffinit – niitä on otettava vielä yksi pala! Pakastimeen jää harvoin mitään.

Mitkä olisivat sinun kolme ruoka-asiaasi?

Koti Ravintolat Ruoka ja juoma