Eleanor Herman: Legacy of Kings – historiallista nuortenkirjallisuutta

Lapsuudenystävät, jotka vartuttuaan nuoriksi huomaavat tuntevansa vetoa toisiinsa. Jacobin lihaksikas vartalo, jonka Kat vasta nyt huomaa. Uiminen lammessa vaatteet päällä niin, että vaateparsi muuttuu läpinäkyväksi. Intohimoinen suudelma, jonka pikkusisarus kuitenkin keskeyttää.

Oh no, tässä todella on kaikki Harlekiini-romaanien elementit, ajattelin, kun Eleanor Hermanin Legacy of Kings -kirjan ensimmäistä lukua luin. Teos oli nimittäin jäänyt hyllyyn kummittelemaan vuosiksi ihan vain siksi, että ostamisen jälkeen huomasin sen selässä tekstin Harlequin Teen. Minä kun todella olen saanut oman osani romanttisista pokkareista, jotka toistavat samaa kaavaa.

Olin kuitenkin päättänyt vihdoin lukea hyllynlämmittäjän, joka jatkuvasti päätyy lukulistan hännille kiinnostavampien (= ei-Harlekiinien) kiilatessa edelle, mutta ennakkoluulot uhkasivat osoittautua todeksi heti alkuun. Kirjan kesken jättäminen ei ollut kaukana, mutta annoin sille vielä mahdollisuuden.

Onneksi teos on muutakin kuin romantiikan kliseitä, nimittäin entisajan Makedoniaan ja Persiaan sijoittuvaa valtapeliä ripauksella maagisuutta. Kirjassa on monta päähenkilöä, joita vuorotellen seurataan, ja Herman onnistuu hyvin herättämään mielenkiinnon näiden kohtaloita kohtaan.

Alexander, itse Aleksanteri Suuri, on Makedonian tuleva hallitsija, joka kärsii rammasta jalastaan. Hän on 16-vuotias, kunnianhimoinen nuorukainen, jota ei vielä oteta todesta.

Katerinalla on salainen tavoite: tappaa kuningatar, Alexanderin äiti. Pyrkiessään toteuttamaan tehtäväänsä hän ymmärtää, että hänellä on vielä paljon opittavaa menneisyydestään, johon julma, manipuloiva Olympias kietoutuu.

Persian prinsessa Zofia on luvattu vaimoksi Alexanderille, mutta hän haluaa paeta pakkoavioliittoa. Karkumatka menee kuitenkin pahasti pieleen.

Legacy of Kings on osa Blood of Gods and Royals -sarjaa. Ensimmäinen kirja – vaikka saakin omanlaisensa päätöksen – jättää kuitenkin lähes kaiken vielä auki. Tarina jatkuu vielä kolmessa seuraavassa osassa.

Teksti on vetävää ja teos sen verran hyvä, että luen varmasti sarjan loppuun – eikä siihen ehkä mene edes vuosia! Historia ja jumaltarut sekoittuvat tarinankerronnassa, joka keskittyy perheeseen, ystävyyteen ja sodankäynnin taitoon.

Voi toki myös olla, että kirjasarjan edetessä saamme lukea, kuinka Katerinan ja Jacobin rakkaus saa täyttymyksensä!

***

Eleanor Hermanin tietokirjoja:

The Royal Art of Poison

Off With Her Head

Kulttuuri Kirjat

Juha Vuorinen: Maltan mieleni – pikkuinen saarivaltio saa kuulla kunniansa

”Maltalla on aivan alkeellinen terveydenhuolto- ja liikennekulttuuri, mutta vastaavasti pitkälle kehittynyt paskanpuhumis- ja huijaamiskulttuuri.”

Kun kirjapiirimme oli kuunnellut Juha Vuorisen tuoreen Vuorisen matkaputkiradio -teoksen, muistin, että meillähän on hyllyssä myös saman kirjailijan expat-teemainen Maltan mieleni. Olin ostanut sen muinoin Juoppis- ja Händikäppers-sarjoihin tykästyneelle miehelleni joululahjaksi, mutta se oli jäänyt lukematta. (Kiitti vain!)

Jotta ulkomaan pakinat tekisivät muutakin kuin lämmittäisivät hyllyä, nappasin kirjan kesälukemiseksi. Sateen rummutellessa kattoa ja syystuulen viuhuessa ikkunan takana sainkin ihmetellä Vuorisen perheen kokemuksia tulikuumalla kivisaarella.

Vuorinen, vaimo ja lapset muuttivat Maltalle kahdeksi vuodeksi tavoitteenaan oppia englantia. Kieltä opittiin, ystäviä saatiin ja kokemuksiakin – joskaan ei kovin mieltä ylentäviä. Hyviä tarinoita niistä tosin saa.

”Jotkut täällä asuvat hehkuttavat Maltaa, mutta minulla ei ole ainuttakaan tekosyytä nostaa Maltaa yhtään ylemmäs kuin missä se oikeasti on”, Vuorinen toteaa.

Malta on yksi Euroopan ilmanlaadultaan huonoimpia maita, mutta maltalaiset eivät siitä piittaa. Muuttolintujen ammuskelu on kansanhuvia. Afrikkalaiset siirtolaiset heijataan suoraa päätä Italiaan.

Lapsista 30 prosenttia on ylipainoisia. Ajokortin saa sillä, kun osaa peruuttaa auton ruutuun. Sähkölaitteita on suorastaan hengenvaarallista käyttää, eikä maltalaisen sanaan voi luottaa. Onneksi Vuoriselle ei vittuilla, ja sillä hän selviää monista tilanteista, joissa muut saattaisivat päätyä maksamaan moninkertaista ryöstöhintaa.

Vuorinen kirjoittaakin välillä melko vakavista aiheista mutta toki ronskilla, sujuvasanaisella tyylillään. Kevyitäkin kaskuja on, ja nauran välillä ääneen. Mikään matkailumainos kirja ei kuitenkaan ole vaan varsin raivorehellinen kuvaus paikasta, jossa en itse uskaltautuisi apteekkiin saati lääkäriin.

Espanjasta kertova Matkaputkiradio-teos on puolestaan myönteisempi, vaikka tässäkin maassa sattuu monenmoisia kommelluksia. Äänikirjan hyvä puoli on myös se, että Juha Vuorinen lukee tarinansa itse – radiosta tutulla äänellään.

P. S. Kirjan kansissa on ehkä nähtävissä viikko sitten kotiutuneen rescuekoiramme hampaanjäljet. Neiti oli napannut teoksen ikkunalaudalta sohvalle, mutta onneksi se ei ole (vielä ainakaan) hoksannut sivujen repimisen riemua.

Kulttuuri Kirjat Matkat