Rescuekoiran DNA-testaus: mitä saimme tietää?

Siitä lähtien kun rescuekoiramme Kipinä saapui Romaniasta, minua on kiinnostanut sen alkuperä. Mitä rotuja siinä mahtaisi olla, vai olisiko se vain eurooppalainen kyläkoira?

Kiihkeys, jolla se on lähdössä riistan perään, tuo mieleen ajokoiran, ja tapa, jolla se käsittelee leluja, muistuttaa terrieriä. Beaglea ja jackrusselia, veikkasin!

Kun selvittelin, mikä yritys tekisi koirien DNA-testauksia, luotettavimmalta alkoi vaikuttaa yhdysvaltalainen Embark. Tilasin sieltä testipakkauksen n. 114 eurolla, ja paketti saapui parin viikon päästä.

DNA-näyte otettiin puikolla, jota pyöriteltiin minuutin verran Kipinän poskessa ja kielen alla. Puikko laitettiin näyteputkeen ja putki pehmeään kuoreen. DHL:llä lähetys takaisin Yhdysvaltoihin maksoi vajaan 80 euroa.

Odottelin tuloksia ihan tulisilla hiilillä, sillä olin todella utelias. Vastaukset tulivatkin verrattain nopeasti, alle kahdessa viikossa, vaikka Embarkin mukaan niissä voi kestää jopa kuukausi.

Mitä sitten saimme Kipinästä selville?

Koirossamme on 87 prosenttia romanialaista kyläkoiraa, josta Embark kertoo näin:

Romanialaiset kyläkoirat ovat eläneet Romaniassa tuhansia vuosia. Ne ovat eläneet ja lisääntyneet itsekseen – ja myös selviytyneet. Ihmiset ovat vaikuttaneet niiden elämään vain vähän.

Vaikka kennelliitot eivät tunnustakaan kyläkoiria, niillä on niin paljon tiettyjä geneettisiä yhtäläisyyksiä, että ne voi luokitella erilliseksi roduksi. Kyläkoirat eivät muistuta toisiaan samalla tavoin kuin vaikkapa kultaisetnoutajat tai colliet, mutta ulkonäön sijaan niiden perimää on ohjannut ”se, mikä toimii”: esivanhemmat, jotka ovat hankkineet oman ruokansa ja välttäneet vaaroja. Kyläkoirat ovat kehittyneet myös sen mukaan, missä ne elävät: esimerkiksi lämpimissä olosuhteissa asuu pienempiä koiria, kylmissä isoja.

Kyläkoirien alkuperä on jäljitetty Keski-Aasiaan, josta niitä on muuttanut ihmisten mukana ympäri maailmaa. Paikalliset koirat ovat myös risteytyneet eurooppalaisten valloittajien nelijalkaisten kanssa.

Voisi siis sanoa, että meillä on koira, joka on alkukantaista rotua! Ja se on oikein – toimimattomat lyttykuonot ja luiskaperät jäävät kyläkoirilta pois. Luonto karsii.

Entäs loput 13 prosenttia, se selvittämätön alkuperä?

Embarkin mukaan selvittämättömässä osuudessa voi olla pieniä määriä bokserin, saksanpaimenkoiran ja amerikanpitbullterrierin DNA:ta, mutta kuitenkin niin vähän, että kyläkoiran lisäksi Kipinä on ”unresolved”. Mitään mainituista roduista se ei muistutakaan, ei luonteeltaan eikä ulkonäöltään. Tiettyä terrierimäisyyttä siinä toki on – olisin kuitenkin veikannut ennemmin jotakin pientä terrieriä.

Rotumäärittelyn lisäksi Embark toimittaa ”wolfiness scoren”, joka tarkoittaa koiran sudenomaisuutta, ei niinkään sitä, onko koiran esi-isissä susia. Kipinän susimaisuusprosentti on 2,5, joka on tavallista yhtä prosenttia korkeampi.

Oli hauskaa oppia tuntemaan Kipinän geenejä, ja testi oli hyvinkin 200 euron arvoinen. Embark tarjosi pitkin matkaa väliaikatietoja ja paljon sellaistakin informaatiota, jota en tähän kömpelösti suomentanut. (Hatunnosto kääntäjille.)

Kipinä jatkaa elämäänsä suomalaisena pihakoirana. Karvakamu Vinkasta puolestaan tiedämme testaamattakin, että siinä on suomenpystykorvaa, kettua ja mölyapinaa. (Kaikella rakkaudella!)

Koti Oma elämä Ajattelin tänään

Koirat, jotka meillä asuvat — suomalainen pystykorva ja romanialainen rescuekoira

Millaisia koiria meillä oikein asustaa?

Edellisessä postauksessa kerroin, minkälaisia kokemuksia meillä on ollut rescuekoiran tulosta taloon. Nyt on aika suunnata huomio talouden molempiin haukkuihin: Ryhmä Hauhun, rikoskumppaneihin, kauhukaksikkoon.

Aloitetaan Vinkasta, koska Vinka oli meillä ensin.

Vinka on kolmevuotias suomenpystykorva. Pystis tuli meille edesmenneen sekarotuisemme jalanjäljissä: 50 prosenttia pystäriä teki Murmu-koiruudesta maailman omaperäisimmän herran, ja rakastuimme rotuun.

Millainen Vinka sitten on? Se on persoonallinen, itsepäinen, fiksu mutta höppänä, hyväntuulinen hupsu, äänekäs, hellyydenkipeä, kaikkien ihmisten ja koirien kaveri. Mantelisilmä, lakunappinenä, pörröhäntäpörriäinen, komeimpien villapöksyjen kantaja, ketunpoika.

Kun Vinka haluaa huomiota, se heittää selälleen S-mutkalle, etutassut söpösti. Jos se ei vielä riitä, alkaa puhe, joka viimeistään saa ihmiset tajuamaan, että nyt tätä kärsivää, kaltoinkohdeltua koiraa on autettava maharapsutuksilla. Viimeistään silloin huomaa, että Vinku-Iita on nimensä veroinen!

Vinkula on aina valmis seikkailulle: lenkille, autoajelulle, koirametsään tai Jyväskylän-reissulle. Kotona herra viihtyy omalla pihalla, omalla tähystyskivellä pitämässä huolen, että vahtikoiran ääni raikaa kauas laaksoon. Illalla voi huolehtia isäntäväen sydänten sulattamisesta käpertymällä jalkojen väliin nukkumaan.

Kipinä puolestaan on kohtalon koira. Ihmettelen jatkuvasti, miten juuri se oikea ja meidän perheeseen sopiva haukku sattui meille yhden ilmoituksen perusteella. Romaniasta matkannut neiti sopii tähän kotiin ja Vinkan kaveriksi täydellisesti.

Kipinä on monella tavalla tyynempi tapaus kuin Vinka. Se ei juuri hauku, ja se pysyttelee usein kaikessa rauhassa sohvannurkassa tai pihalla. Rapsutuksista neiti tykkää Vinkaakin enemmän, ja sitä saa helliä pitkiäkin aikoja vaikka telkkaa katsoessa. Siinä on kuitenkin myös nimensä mukaisesti kipinää, ja välillä pihalla kaahataan kuin formuloissa. Se myös osaa päättäväisesti kertoa Vinkalle, milloin sopii pysytellä loitolla. Kotiintulijoita Kipinä tervehtii niin hurjalla hännänheilutuksella, että huiskuhäntä osuu sen omiin silmiin!

Hipsukka on vieraita kohtaan varautunut mutta kuitenkin utelias. Ensimmäisellä kohtaamisella käydään haistelemassa, mutta loppuvierailu pysytellään kauempana. Kun tapaamiskertoja on jo useampi, häntä heiluu myös perheen ulkopuolisille, ja luottamuksenosoituksena myös massu paljastetaan rapsutuksille.

Lenkit sujuvat kuin vanhalta tekijältä, ja myös ihmisten ilmoilla kuljetaan uteliaasti. Vain eläinlääkärireissut stressaavat sen verran, että loppupäivä menee palautuessa.

Kaikki on siis mennyt varsin hyvin, mikä ei ole itsestään selvää. Rescuekoiraryhmistä olen saanut lukea todella pelokkaista koirista, myös sellaisista, jotka ovat murisseet isäntäväelle ja jopa purreet omistajiaan. Meidänkin suhteemme olisi varmasti haastavampi, jos koiraa olisi joutunut pelkäämään.

Vinkan ja Kipinän välilläkään ei ole ollut ongelmia ihan alun valehyökkäilyn jälkeen. Ne ovat parivaljakko, paita ja peppu, kuningatar ja tämän ihailija. Vinka näyttää Kipinälle, että ihmisissä ei ole mitään pelättävää, ja Kipinä huolehtii, että Vinkan ei tarvitse vahtia pihaa yksin. Ne kipittävät lenkillä rinnakkain, ja turvaavat kivennyppylällä toistensa selustan. Ne hepuloivat yhdessä, painivat yhdessä ja ovat pahanteossa yhdessä.

Vinkan ottaminen puolen vuoden koirattoman elämän jälkeen oli välttämätön ratkaisu. Rescuekoira Kipinän saapuminen vuotta myöhemmin ei myöskään olisi voinut mennä paremmin.

Koti Oma elämä Hyvä olo