New York Times julkaisee By the book -juttusarjaa, jossa kirjalliset henkilöt kertovat kirjajuttuja. Vastailin kirjakysymyksiin minäkin kurssikoevastausta odotellessani.

Kirjat yöpöydällä?

George Eliotin Daniel Deronda on ollut yöpöydällä kesästä saakka. Teos on paksumpi kuin mikään ennen lukemani kirja, mikä ei sinänsä haittaa: sivumäärä ei ole ongelma, vaan se, että kirjaa on kokonsa vuoksi hankala pidellä. Kevyemmin saa kiinni toisesta yöpöytäkirjasta, Nina Burtonin Elämän ohuet seinät, jossa kirjoittaja kirjoittaa luontoaiheisia esseitä perimällään mökillä. Teos on oikein viehättävä.

Viimeisin loistava kirja?

Vaikka luen jatkuvasti hyviä kirjoja, todellinen viiden tähden kirja on varmaan parin vuoden takaa. En tiedä, olenko liian nirso. Yksi täydellinen elämys oli Celeste Ngin Olisi jotain kerrottavaa, ja siksi innostuin, kun huomasin, että kirjailijalta on julkaistu uusi teos, Our Missing Hearts, jonka laitoin heti tilaukseen. Odotukset eivät voisi korkeammalla olla, sillä todella toivon uutta viiden tähden lukukokemusta.

Kiinnostavin kirjasta opittu seikka viime aikoina?

Elämän ohuet seinät -teoksesta olen oppinut monia asioita luonnosta, kuten sen, että kimalaisen työpäivä on kahdeksantoista tuntia pitkä. Kimalaiset ovat mehiläisistä ahkerimpia.

Koskettavinta kirjoissa?

Hienosti muotoillut virkkeet, terävät elämänviisaudet, dramaattinen sanankäyttö. Viimeksi vaikutuin Yasmina Khadran Bagdadin kutsu -kirjan kohdasta, jossa päähenkilön viha amerikkalaisia kohtaan herää: ”En tiennyt miten tarttua toimeen, mutta uskoin saavani aikaan ikävää jälkeä. Niin se oli ollut ikiajoista alkaen. Vähäisimmätkään beduiinit eivät laskeneet leikkiä, kun puhe oli kunniasta. Loukkaus vaati verikostoa.”

Mikä kirja on tehnyt sinusta sen, mikä olet tänään?

Aikamoinen kunnia yhdelle kirjalle, mutta Lea Pennasen Piilomaan pikku aasi teki minusta lukijan. Tosin jos se ei olisi ollut tämä kirja, se olisi ollut jokin muu.

Kirjahyllyn yllättävimmät teokset?

Kaikki hyllyni kirjat taitavat olla aika tyypillisiä minulle. Kerran haksahdin ostamaan kirjamessuilta Jordan Petersonin 12 elämänohjetta -kirjan — Peterson oli minulle silloin vielä täysin tuntematon nimi! Muistelen, että teoksessa ei pistänyt silmään mikään pöyristyttävä oikeistolaistuuba, mutta en erityisemmin myöskään pitänyt siitä. Sittemmin sain selville, kuka Peterson on, eikä tuntunut enää hyvältä omistaa tämän kirjaa — se päätyi paperinkeräykseen.

Jos presidentin pitäisi lukea yksi kirja, mikä se olisi?

Täytyy sanoa, että olen aina äänestänyt arvopohjalta. Toki presidentin pitää hoitaa myös edustustyönsä hyvin, mutta arvojen pitää olla samanlaiset kuin minulla. Sauli Niinistö on sanonut vaalitenteissä, että ei kannata turkistarhauksen lopettamista, joten ääneni ei olisi ikinä lähtenyt Niinistölle. Voi olla, että eläinten ystävänä tunnettu Jenni Haukio tekee vaikutustyötä kotona, mutta ehkä myös Elisa Aaltolan Esseitä eläimistä voisi herätellä empatiakykyä. (Tiedän kyllä, että Niinistö tekee myös monia hyviä asioita ja valintoja, kuten syö lihaa vain kerran viikossa, ja hän on hoitanut presidentin pestinsä hyvin.)

Kirja, josta et pitänyt vaikka muut pitivät?

Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys ei iskenyt minuun. En ole lukenut yhtään kielteistä arvostelua tästä ylistetystä teoksesta, eikä se ehkä mitään haukkuja ansaitsekaan. Ei ole kyse siitä, etteikö Karila osaisi kirjoittaa, vaan kyse on täysin makuasiasta: huumori ei naurata, peijooni takapenkillä ei innosta.

Jätin kesken myös kirjat Kaikki on kemiaa ja Paperipalatsi. Kaikki on kemiaa -teokselta odotin päähenkilön tv-ohjelmaa ja kemiafaktoja, mutta kun olin kuunnellut 20 prosenttia äänikirjaa ja vielä oltiin jossain soutuharjoituksissa, luovutin. Paperipalatsi taas ei tuntunut etenevän.

Kenen haluaisit kirjoittavan elämäkertasi?

Jonkun toimittajan, joka osaa kirjoittaa viihdyttäviä tarinoita esimerkiksi kuninkaallisista tai julkkiksista. Niihin on aina poimittu jäntevästi henkilöiden elämästä olennaisimmat ja kiinnostavimmat seikat. Toki kirjan kirjoittaminen on eri juttu kuin artikkelin, mutta silti olo olisi luottavainen.

Seuraavaksi lukuun?

Burtonin kirjassa mainitaan Selma Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien seurassa, ja teos on sopivasti omassa hyllyssäni. Voi olla, että minulle on luettu sitä lapsena, mutta teoksesta ei ole jäänyt muistikuvia. Uskon kuitenkin saavani hienoja lukuhetkiä.