Mistä meidät tunnistaa?

Toista blogia seuraavat tietävätkin jo. No rumasta ruuasta tietenkin. Ruuasta, jota tehdään syötäväksi, ei kuvattavaksi. Kauneus on toki bonusta, mutta mielestäni tärkein asia ravinnossani on sen maku ja ravitsevuus.

Taidetta voi katsella, mutta sitä ei voi syödä.

13077272_10154171704637220_1838268835_n.jpg

Kuvat kerätty miehen ja minun Instagram-tileiltä.

Espanjaan muuton myötä on ruokavaliomme muuttunut huomattavasti. Jo pelkästään siitä syystä, että kasvikset ja hedelmät ovat täällä tuoreita  ja halpoja. Molempien ruokavalio kaipasi myös muutoksia ja monipuolistamista.

Siesta-ajat ja yllättävät vapaapäivät ovat opettaneet suunnitelmallisuuteen ja toimimmekin nyt ruokalistan varassa. Lista on suunniteltu kaksi viikkoa etukäteen, ja siitä löytyvät niin aamiaiset kuin välipalat ja lämpimät ruuat. 

Kasvikset ja hedelmät ostetaan kasviskaupasta, lihat ja leikkeleet lihakauppiaalta ja kanalle on kokonaan oma kauppansa. Halusimme osaltamme tukea pieniä kauppoja, kun niitä kerran täällä vielä on. 

Pikkukaupoissa shoppailu vaatii tarkan ruokalistan. Ongelma jota en edes ajatellut normaali-Alepassa vieraillessani. Erikoistuneet kaupat ovat ihania ja mielelläni kannan rahani niihin, saan henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua ja aina jotain pientä ekstraa, mitä Mercadona ei tarjoa. MUTTA kyllä se vaan niin kovasti korpeaa kun tajuaa, että joutuu lähtemään takaisin sinne juustokauppiaan luokse, koska jäi parmesan ostamatta. Puolensa ja puolensa siis molemmissa.

Tervetuloa siis Travojagon keittiöön. Kaikki reseptit ovat kokeiltuja ja kuvat omia.

13480028_10154310330247220_936798851_n.jpg

 

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat