Se pieni ero
Maailmassa oli virhe, mutta kerrankin se korjattiin. Tai ainakin otettiin pieni askel oikeaan suuntaan. Tämä uutinen on tällä viikolla nostanut uskoani ihmisiin, Suomeen sekä pikkuisen maailmanparantajan mahdollisuuksiin vaikuttaa.
Kaikki lähti Emmi Nuorgamista, joka loppuvuoden blogipostauksessaan siteerasi järkyttyneenä Anttilan verkkokaupan mainostekstiä:
”Tyttöjen ja poikien leikit erottaa jo varhain, sillä nukkevauvat ja muut hoivattavat kulkevat pienoisten tyttöjen kainalossa hoivattavana jo taaperovaiheessa. — Pojille suosittelemme kauko-ohjattavaa autoa tai uusinta Legopakkausta.”
Itse en osannut olla aivan yhtä järkyttynyt, vaikka sanavalinnat kieltämättä toivat mieleen 50-lukulaisen mainoskulttuurin. (”Hankkikaa Tekin kotiinne uusi Super-pyykinpesukone, niin Teillä jää aikaa myös miehellenne!”) Mutta emmekö ole samoin vuosikausia saaneet lukea surkutteluja siitä, että lastenvaateosastoilta löytyy ainoastaan kimallepinkkiponi- ja palomieshirviöautohyllyt – eikä mikään surkutteluista huolimatta muutu? Eivätkö keskustelupalstat ja monet perhelehdetkin ole edelleen täynnä äitejä, jotka kauhistelevat ”sukupuolet kieltämään pyrkiviä” vanhempia, ja isiä, jotka kertovat auliisti ohjaavansa Micoelinsä tarvittaessa hoivaleikeistä miehekkäämpiin puuhiin?
Sen sijaan oli karmeaa lukea, millaisen saastaryöpyn bloggari sai kirjoituksensa perusteella niskaansa. Suomessa tuntui olevan satoja ihmisiä, joille yksi hirveimmistä kuviteltavissa olevista asioista oli ilmeisesti se, että yksittäinen kirjoittaja kertoi olevansa tavaratalon lelumainoksen antamasta sukupuolikuvasta eri mieltä.
Tarinan päätös saatiin kuitenkin kuulla tällä viikolla: Mainonnan eettinen neuvosto antoi Anttilalle huomautuksen. Se totesi yleisesti, että ”mainonta muokkaa ja ylläpitää asenteita, jotka voivat hidastaa tasa-arvon toteutumista”. Käsiteltyään mainoksen ydinsanomaa – tytöt ja pojat leikkivät eri leluilla – se päätyi siihen, että mainos oli hyvän tavan vastainen ylläpitäessään ”kaavamaista roolikäsitystä siitä, mikä on tyypillistä tai tunnusomaista naisille tai miehille tai heidän persoonallisuudelleen ja työskentelylleen.”
Helsingin Sanomien aiheesta kirjoittaman artikkelin alla satakunta kommentoijaa kauhistelee nyt moista ”ideologista totalitarismia”, jossa pojille ei pian saa ostaa autoja joutumatta vankilaan, ja ihmettelee miksi kummassa viattomien lasten pää pitää mennä turhan päiten sekoittamaan. Heille haluaisin sanoa:
Ei hätää. Tytöt saavat vastedeskin leikkiä nukeilla. Sukupuolten välisiä eroja ei ole kukaan pyyhkimässä pois, ja on totta, että melko nuorillakin lapsilla esiintyy usein tietynlaisia taipumuksia sukupuolensa mukaan. Aikuisten maailma ei ole kuitenkaan enää lainkaan niin kahtiajakautunut kuin se absurdi maailma, jota kaupat, mainonta ja viihde tarjoavat lapsillemme: vaihtoehtoina pehmeä paijailu tai raisu riehunta, ota tai jätä. Ehkä olisi aika päivittää myös lapsille tyrkytetyt mielikuvat?
Ja vielä: onneksi meillä Berliinissä on varaa valita. Seitsemänvuotias esikoiseni ei ole vielä eläissään käynyt nk. oikeassa lelukaupassa, jossa lapsen on jo ovelta tarkoitus valita, kumpaa väriä tunnustaa – enkä sen puoleen näinä seitsemänä vuotena ole minäkään. Täällä on sen sijaan mainio valikoima käytettyjen lelujen liikkeitä, ja niiden lisäksi on muutaman kerran tullut varsinkin ystävälapsien syntymäpäivälahjoja etsittäessä käytyä pikkuisissa kivijalkalelupuodeissa. Ne ovat todellisia aarreaittoja, joihin voi unohtua pitkäksi aikaa, eikä vähiten siksi, että niiden leikkikalut on tarkoitettu tyttöjen ja poikien sijaan lapsille.