Nää huokaukset tuulien

Jokin syksyn tuoksussa, pysähtyneen hiljaisissa kotikaduissa tai ehkä yksinolossa toi mieleen Edinburghin-vuoden. Tai ei mieleen: tunne se oli, kokonaisvaltainen tiedostamaton tunne, että olin yhdeksäntoistavuotias ja kävelin iltapäivisin Dalkeithin hiljaisia katuja bussilta kotiini.

Tunteen ajamana aloin pohtia, miltä Turun-vuosina tuntui. Tai Perussa kolme vuotta sitten. Tunnustella – ei, miltä tuntui, vaan miltä tuntuu. Silmänräpäyksen ajan olin taas opiskelija, elämäni täynnä kirjoja ja tenttejä ja alennusjogurttia, ja onnen lämpö levisi kaikkialle jäseniini. Jostain syystä opiskelumuistoissani on aina syksy.