Inkivääriä, suklaata ja appelsiinia

Leppäkerttusade. Avaan kylpyhuoneen ikkunan tuuletustarkoitus mielessäni, ja  leppäkerttuja ropisee kymmenittäin ellei sadoittain päälleni, ikkunalaudalle, pöntölle, lattialle. Onko tämä joku jumalan vitsaus, ajattelen. Sitten mielessä alkaa soida Lennä lennä, jota tänäkään iltana en ole laulamassa pienimmälleni.

Koko ensimmäinen päivä kuluu asettumiseen. On tutustuttava asuntoon ja ympäristöön, ratkottava toimimattomuusongelmia, etsittävä tavaroita, purettava laukkuja. Hiljalleen löytyy lisää valaisimia, kadonnut vieraskirja, lämminvesivaraajan kytkin. Sitten on tehtävä suunnitelmia: katseltava karttoja, selailtava teatterien ohjelmistoja, varattava kävelykierros. Käännöstä en saa tehtyä sivuakaan.

Kun meitä on viisi, uusien rutiinien löytyminen kestää helposti pari viikkoa. Yksin selviän ehkä parissa päivässä.

Kolmantena päivänä lähden opastetulle kaupunkikierrokselle ja törmään matkalla kauppahalliin. Täällä Esme kävi joka lauantai, ajattelen astuessani sisään. Esme, viimeisen suomennokseni päähenkilö, vain eli yli sata vuotta sitten, ja vuosisadan alun kauppahallista taitaa olla hyvin vähän jäljellä. Liikkeet ovat levinneet suuriksi, kojuja ei enää juuri ole. On ylellistä kuin Helsingin Vanhassa kauppahallissa: pieni suklaapuoti joka ei ole pieni laisinkaan, pikkuruinen kahvila, herttainen lankakauppa. Tee- ja kahvipuodista ostan suklaa-appelsiiniteetä hintaan, jolla saisi miltei jo ravintola-aterian – enkä minä edes juo teetä. Löydän kuitenkin hallin keskeltä vielä vihanneksia ja hedelmiä myyvän kojun, ja kun olen valinnut inkiväärini ja valkosipulini, ystävällinen nappisilmäinen myyjämies kysyy: Are we getting a cold, or are we preparing for a cold?

Kyllä, vilustuminen hidastaa tällä hetkellä menoa. Mutta vain hiukan.