Juuri ennen kevään alkua

Palautin Kirjansitojan suomennoksen kustannustoimittajalle tänään. Nyt se on ohi: minut Oxfordiin – konkeettisesti viideksi viikoksi, mielessäni miltei vuodeksi – vieneet Pip Williamsin historialliset romaanit on molemmat suomennettu. Minkään toisen käännöksen yhteydessä en ole saanut oppia yhtä paljon ammattitietoutta ja -sanastoa. Enkä minkään toisen suomennusprojektin vuoksi ole saanut vielä muuttaa keskelle romaanin tapahtumapaikkoja.

Lapset henkäisivät oman helpotuksen huokauksensa: uudesta kansainvälisestä koulusta saatiin tänään ensimmäiset todistukset. Tuulitukan kohdalla kyseessä oli ensimmäinen varsinainen numerotodistus, jota oli jo ehditty kovasti jännittää. Nyt nuoriso lähtee isänsä kanssa yöjunalla Italiaan, minä ja Tiitiäinen jäämme kotivahdeiksi.

Kummallinen olo, kuin kaikki olisi hetkeksi pysähtynyt. Huojennusta ja samalla alla kytevää odotusta. Oman elämäni talven loppu, juuri ennen kevään alkua.

Tänään sähköposti toi kuitenkin työtarjouksen kahdesta romaanista. Kaksi viikkoa sitten koko kevät oli vielä tyhjää täynnä. Stressiä siedän huonosti, mutta epävarmaa tulevaisuutta vallan mainiosti. Mikä onkin hyvä, sillä tällä alalla ei välttämättä tiedä etukäteen, onko parin kuukauden päästä enää töitä. Nyt näyttää yllättäen siltä, että loppuvuoteni onkin turvattu.

Valon murros; enää emme herää pimeään. Pitkä ankea jakso alkaa taas olla ohitse. Ja naapurin piha on jo puhjennut kukkaan.