Lapsestaniko monikielinen? 10 + 1 hyvää neuvoa

20190225_180000_2.jpg

Maaliskuun listaksi kasasin vinkkejä ulkomailla asuville tai monikielisille suomalaisperheille. Kaksikielisyyskirjani ja -tutkimukseni olen toki lukenut, mutta nyt kokosin lähinnä käytännön ideoita, jotka perustuvat kymmenen vuoden kokemukseen kolmikielisessä perheessä elämisestä sekä monikielisten ystäväperheiden sivusta seuraamisesta.

Kirjoitin neuvot erityisesti sellaiselle vauva- tai pikkulapsivaihetta elävälle perheelle, joka on muuttanut tai muuttamassa pitkäksi aikaa Suomen ulkopuolelle ja harkitsee lasten kasvattamista kaksi- tai kolmikielisiksi. Sekä minä että puolisoni kasvoimme omissa kotimaissamme täysin yksikielisiksi, ja siksi tämä kaikki on ollut meille uutta ja ihmeellistä.

  1. Puhu lapsellesi. Puhu. Niin paljon kuin voit.
  2. Puhu aina lapselle johdonmukaisesti omaa kieltä. Tämä on vanha kaksikielisyyskasvatuksen ohje ja monen vanhemman mielestä jo vanhentunut, mutta tuttavaperheissä olen nähnyt, mitä ohjeen sivuuttamisesta voi seurata. Ohje on sitä tärkeämpi, mitä pienempi lapsi on. Kouluikäisen kanssa säännöstä voi toki välillä joustaa.
  3. Hanki lapselle omankielisiä kirjoja, kuunnelmia ja TV-ohjelmia. Yle on tässä mittaamattoman arvokas apu: loistavia kuunnelmia voi ladata Areenasta suoraan omille laitteille.  Jos suurin osa lapsen elämästä pyörii tietyllä kielellä (vaikkapa Saksassa saksaksi), senkielistä kirjallisuutta ei tarvitse kotiin hankkia lainkaan. Jos taas ympäristön kieli on sama kuin toisen vanhemmista kieli, ei ympäristönkielistä kulttuuria voi kotona kokonaan välttää, mutta kannattaa panostaa erityisesti senkieliseen aineistoon, jota lapsi kuulee vähemmän.
  4. Pidä tiivis yhteys omaan maahasi. Jos mahdollista, käy lapsen kanssa maassa vuosittain ja kata muut ajat skypepuheluilla sukulaisten ja ystävien kanssa. Tee puheluista rutiini pienestä pitäen. Vaikka lapsi ei aina jaksaisikaan jutella paljoa ruudun edessä, kielen kuuleminenkin on tärkeää. Lapselle vuosi on pitkä aika, ja ystävien ja sukulaisten pariin on helpompi palata, kun yhteyttä on pitänyt vuoden mittaankin.
  5. Hanki lapselle omankielistä seuraa. Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä tärkeämmäksi muodostuu kielen merkitys identiteetin rakentumisessa. Lapselle on tärkeää nähdä, että sitä ”kummaa” kieltä, jota hänen kotonaan puhutaan ja jota kukaan muu ei ymmärrä, puhuvat monet muutkin. Lisäksi suomenkielinen leikkiseura vahvistaa myös osaltaan kielitaitoa, jos lapsi kuulee suomea (tai kolmatta kieltä) muuten vain yhdeltä vanhemmaltaan.
  6. Jos olet vanhemmista se, jonka kanssa lapsi viettää vähemmän aikaa (esim. arkisin vain pari tuntia illassa) ja toinen vanhemmista puhuu toista kieltä, vastuu heikomman kielen oppimisesta on sinulla. Varaudu siihen, että ellet näe vaivaa, lapsi oppii kielesi vain passiivisesti – eikä siis koskaan vastaa sinulle sinun kielelläsi. Jos haluat lapsen todella oppivan kielesi, joudut panostamaan siihen enemmän kuin puolisosi. Vietä lapsen kanssa kahdenkeskisiä viikonloppuja, ota iltasadun lukeminen jokailtaiseksi rutiiniksi ja pyydä lapsen kanssa enemmän aikaa viettävältä vanhemmalta, että hän soittaisi lapselle päivisin sinun kielelläsi olevia äänikirjoja.
  7. Monissa maissa on isoimmissa kaupungeissa ”suomikouluja”, joihin lapset kokoontuvat kerran viikossa tai pari kertaa kuussa oppimaan ja kuulemaan suomea. Tarhaikäisillä kokoontumiset ovat kerhotyyppisiä loruineen ja askarteluineen, mutta isompien kanssa opetellaan jo Suomen historiaa ja kulttuuriakin. Meillä Tuulitukka ja Rumpukarhu kävivät suomikoulua kouluikään asti. (Jos lapsi puhuu suomen ja asuinmaan kielen lisäksi kolmatta kieltä, kannattaa tutustua myös sen kielen koulu-, kerho- tai muskaritarjontaan.)
  8. Lapsen kielivirheiden korjaaminen on mutkikas juttu. Ensimmäisten vuosien aikana virheistä ei tietenkään pidä tehdä numeroa: kun lapsi sanoo ”mulla oli unta, että mä lentäsin”, on helppo korjata hienovaraisesti ”ai sä näit unta, missä sä lensit!”. Kun ikää karttuu, tietyistä jatkuvista virheistä voi mielestäni lapselle myös ystävälliseen sävyyn sanoa, jotta lapsi ei ala puhua pysyvästi väärin.
  9. Älä vertaile lasta yksikielisiin tai erilaisessa tilanteessa oleviin. Todennäköisintä on, että lapsesi sanavarasto on vielä kymmenvuotiaanakin yksikielistä lasta suppeampi. Samoin taitavastikin kahta tai kolmea kieltä puhuvat lapset lainailevat rakenteita toisista kielistä. Meillä lapset saattavat edelleen sanoa ”voisko Robin nukkua meillä?” (vrt. jäädä meille yöksi), ”mun pitää mennä kauppaan” (vrt. käydä kaupassa) tai ”se ei jättänyt mun kokeilla” (vrt. ei antanut kokeilla). Vertailu on turhaa myös vaikkapa omien kolmikielisten lasten ja toisen kolmikielisen perheen välillä, koska lapset oppivat luonnostaan eri tahtiin ja eri perheissä kuulevat kieliä eri lailla.
  10. Hyvinkin opittu kielitaito voi kadota melkoisen nopeasti. Jos sinulle on tärkeää, että lasten kielitaito säilyy, tietty kielellinen rajoittaminen saattaa jossain vaiheessa olla tarpeen. Meillä lapset alkoivat puhua keskenään pelkkää saksaa nuoremman aloitettua koulun. Nyt olemme sopineet, että kotona puhutaan keskenämme ollessamme vain englantia tai suomea, koska kaikki muu elämä tapahtuu saksaksi. Toisissa perheissä on hyväksytty se, että suomesta tulee passiivinen kolmas kieli, jota lapset eivät enää käytä mutta jolla he tulevat tarpeen tullen jotenkuten toimeen.
  11. Ja tärkeimpänä: kyllä, kolmi- tai nelikielisyyskin on mahdollista! Suurin osa maailman ihmisistä varttuu vähintään kaksikieliseksi. Älä siis kuvittele, että lapsi ei tulevaisuudessa pärjäisi, vaikka hänen suomensa tällä hetkellä takelteleekin tai vaikkei hän kirjoita yhtä virheettömästi kuin asuinympäristönsä lapset. Anna aikaa ja tukea.
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *