Suomen neuvolajärjestelmää ylistetään aina ainutlaatuiseksi maailmassa, ja usein kuulee Suomen äitiys- ja lapsikuolleisuuden olleen jo vuosikymmeniä poikkeuksellisen alhaiset juuri neuvolan tarjoamien tutkimusten ja tuen ansiosta. Yhdysvaltain kaltaisiin maihin verrattuna suomalainen järjestelmä onkin toki verraton juuri siinä, että kaikki saavat samanlaista palvelua yhteiskuntaluokasta riippumatta, ja tuen piiristä on vaikeampaa pudota pois. Silti yllätyin Suomen ylivaltaisuuteen pitkään uskoneena, kuinka erinomaista hoitoa raskaana oleva ja synnyttänyt Saksassa saa.

Järjestelmä toki on aivan erilainen. Saksassa asuva maksaa kuukausittain sairauskassaan vakuutusmaksuja, jotka varsinkin freelancerille tai vasta yrittäjäksi ryhtyneelle ovat usein kohtuuttoman suuret (15 prosenttia tuloista). Vastaavasti verot ovat kuitenkin Suomeen verrattuna yleensä kevyemmät.

Kunnallista tai valtiollista terveydenhuoltoa ei ole lainkaan, mikä tarkoittaa Suomen järjestelmään verrattuna sekä valtavaa vapautta että melkoista vastuuta. Jokainen lääkäri, sairaala, fysioterapeutti, gynekologi ja niin edelleen on etsittävä ja valittava itse. Käytännössä siitä on mielestäni vain ehdotonta hyötyä: voin hakeutua sellaiselle lääkärille, joka on vaikkapa erikoistunut juuri kaipaamaani hoitomuotoon, on kokenut tiettyjen sairauksien hoidossa tai puhuu tiettyä kieltä. Tai jos olen kyllästynyt kohtaamieni lääkärien ylimielisyyteen ja liukuhihnatunnelmaan, voin ystävieni suositusten avulla etsiä käsiini erityisen empaattisen lääkärin, joka käyttää jokaiseen potilaaseen runsaasti aikaa.

Raskausaikana odottavaa äitiä seurataan samaan tapaan kuin Suomessakin: käyntejä on kerran kuussa, viimeiset kaksi kuukautta kerran kahdessa viikossa. Periaatteessa jokainen odottaja voi vapaasti valita, valitseeko raskauttaan seuraamaan gynekologin vai kätilön (tai niiden yhdistelmän). Käytännössä valinnan mahdollisuutta ei kuitenkaan kamalasti mainosteta, ja valtaosa käykin seurannassa ainoastaan gynekologin pakeilla.

Ultraäänitutkimuksia lukuun ottamatta kätilö voi suorittaa täysin samat tutkimukset kuin gynekologikin (ja kätilöhoidon valinnut voi vapaasti käydä gynekologilla vain ultrassa, jos niin haluaa). Itse seurantakäyntien painotuksissa on kuitenkin melkoinen ero. Gynekologilla käynti on todellakin lääkärillä käyntiä: aikaa on parikymmentä minuuttia, tutkimuksia ja mittauksia tehdään paljon, painotus on usein lääketieteellisissä riskeissä, ja minkäänlainen toimenpiteiden kyseenalaistaminen saa monien lääkärien karvat nousemaan pystyyn.

Itse olen tuntenut oloni autuaan hoidetuksi ja huolehdituksi kätilöni käsissä. Jo puitteet ovat vallan toisenlaiset: kätilön huone on pieni ja sievä ja sisältää lähinnä kirjoituspöydän, mukavan sohvan minulle sekä pari kaappia kätilön välineille. Mikään huoneessa ei latista minua potilaaksi; eihän raskaus ole sairaus. Sydänäänien kuuntelua varten käyn yksinkertaisesti sohvalle makaamaan ja riisun mahani paljaaksi – ja jos jostain syystä tarvitaan jonkinlaista sisätutkimusta, kätilöharjoittelija tuo takapuoleni alle kaapista puhtaan pyyhkeen.

Suurin osa vastaanottokäynnistä, johon on varattu aikaa aina vähintään tunti, kuluu kuitenkin jutusteluun. Kätilö tarjoaa teetä, ja sitten keskustelemme voinnistani, ravinnon tarpeista, liikunnasta, edellisistä synnytyksistäni, tulevasta synnytyksestä, synnytysvalmennuskursseista ja kaikesta muusta, mikä milloinkin on ajankohtaista. Riskeistä toki myös; kätilön ammattitaitoon kuuluu kuulostella oireitani, ehdottaa ja ottaa tarvittaessa esim. verikokeita ja raportoida minulle sitten tuloksista. Kätilöllä on myös aikaa kertoa kaikista mahdollisista minulle tarjolla olevista tutkimuksista ja esitellä seikkaperäisesti niiden hyötyjä ja riskejä. Jos äiti todetaan missään vaiheessa riskisynnyttäjäksi tai vauvan terveessä kasvussa on epäiltävää, kätilö ohjaa odottajan lääkärin tutkimuksiin. Järjestelmän joustavuus on muutenkin loistava: odottava äiti voi myös itse päättää milloin tahansa vaihtaa kätilöhoidosta gynekologille tai toisinpäin.

Kätilön valitsemisessa raskauden hoitajaksi on sekin etu, että yhdeksän kuukauden kuluessa kätilön ja äidin välille muodostuu läheinen, luottamuksellinen suhde. Jos synnyttäjä on päättänyt synnyttää kotona tai synnytyskodissa, seurantakäynneistä vastaa aina oma kätilö, joka lopulta hoitaa myös itse synnytyksen. Sama mahdollisuus on kuitenkin myös sairaalasynnyttäjällä, kunhan on ajoissa liikkeellä: tietyt kätilöt toimivat tietyissä sairaaloissa nk. ”varauskätilöinä”, jolloin omaan synnytykseen tulevaan kätilöön ehtii tutustua raskauden aikana. Siitä on synnytyksessä tutkitusti merkittävää etua: tuttu ja synnyttäjän luottama kätilö tarkoittaa tilastollisesti mm. nopeampaa synnytystä, selvästi pienempää keisarileikkausten ja muiden toimenpiteiden määrää sekä äidin suurempaa tyytyväisyyttä synnytykseen.

Kun kätilö on tuttu ja ”oma”, häneltä rohkenee kysyä mistä tahansa mieltä askarruttavasta asiasta. Varsinkin ensisynnyttäjälle raskaus ja synnytyksen odotus ovat mullistuksia, jotka saavat pohtimaan monenlaista, huolestumaan helposti ja toisinaan vaalimaan turhia pelkojakin. Nopealla gynekologikäynnillä moni hölmöltä tuntuva kysymys voi jäädä kysymättä, ja ellei asia ole varsinaisesti lääketieteellinen, ei gynekologin ammattitaito välttämättä siihen ulotukaan. Itselläni kolmannen lapsen odottajana kysymyksiä on vähemmän, mutta silti on huojentavaa, että saan kätilöni kiinni milloin tahansa puhelimitse tai WhatsAppillä. Jos hän ei juuri ehdi vastata, hän palaa varmasti asiaan heti kun ehtii.

Päästyäni viimeiselle raskauskolmannekselle kätilö on useimmiten tullut seurantakäyntejä varten meille kotiin. Ensi viikosta alkaen käyntejä alkaakin olla jo joka toinen viikko. Ensin käymme läpi mahdolliset mieltäni painavat kysymykset ja viralliset, hoidettavat asiat. Sitten käyn makaamaan sohvallemme, kätilö istuu viereeni ja painaa äidillisesti kätensä vatsalleni. Hän tunnustelee vauvaa, kertoo kuinka se on kasvanut ja näyttää sitten, miten voin itse tuntea vauvan asennon: selkä kulkee pitkänä vähän vasemmalla puolella, ja pää on jo tukevasti häpyluun alla.

Jokaisesta kätilön käynnistä jää hyvä ja rauhallinen olo. Vaikka raskauden alati vaihtelevat oireet muistuttavat jatkuvasti olemassaolostaan; vaikka tässä vaiheessa maha alkaa jo painaa ja olo on välillä tukala; ja vaikka työ, perhe ja koti pitävät usein liiankin kiireisinä, kätilöstä huokuva ilo ja kunnioitus omaa työtään kohtaan saavat tuntemaan, että olemme tässä yhdessä, että hän pitää minusta huolta ja että odotamme tulevaa kumpikin onnellisen jännittyneinä. Sellaista tukea ansaitsisi jokainen odottava äiti.