Päiväkotien pelikenttien mestarit
Kun katselen lastani toisten joukossa päiväkodissa, tunnistan hieman yllättäen itseni. Tuollainen minäkin aikoinaan ikäisteni seurassa kai olin: kuin hieman jälkeenjäänyt outolintu, hölmö maalaisserkku kaupunkilaisten keskellä. En käsittänyt lasten välillä sinkoilevia pelejä, en ymmärtänyt mihin niillä pyrittiin.
Minulle ihmissuhteet olivat mutkattomia ja suoraviivaisia: niille, joista pidettiin, oltiin mukavia, kaikkiin muihin suhtauduttiin välinpitämättömästi. Mieleeni ei yksinkertaisesti tullut viiltäviä sutkautuksia, ja jos minulle ilkeiltiin, reaktioni oli hämmästys ja pettymys. Ei koskaan suuttumus tai vastahyökkäys.
Sattuvissa sanoissa oli jo riittämiin, mutta pian niiden rinnalle tulivat valheet. Sepitykset. Ylpeily olemattomilla asioilla. En vielä alakoulussakaan tunnistanut, kun minulle valehdeltiin päin naamaa, niin mahdottomalta valehtelu omassa sisimmässäni tuntui. Otin ystävyydet tosissani, vaikka olisin tuntenut toisen vasta iltapäivän ajan. Oli käsittämätön ajatuskin, että puhuisin perättömiä ihmiselle, jolle en toivonut mitään pahaa.
(Rumpukarhu tiivisti saman tuntemuksen itku silmässä kuusivuotiaana, kun yritin selittää, että uskoin kahden kaverin valehdelleen hänelle: ”Mutta miksi ne tekisi sellaista… ystävälle?”)
Vasta nyt, kuopusta päiväkodin käytävällä katsellessani, osaan nähdä jatkuvasti muuttuvia valtasuhteita, monimutkaisia suhdeverkkoja ja alituista tilanteiden analysointia, joihin jo monet päiväkoti-ikäiset nähtävästi kykenevät. Me ei leikitä sun kaa. Vaikka eilen supistiin pöydän alla, että pidetään yksisarvissynttärit ihan vain kahdestaan. Miks sul on noin outo tukka. Vaikka ennen kolmannen lapsen seuraan liittymistä on leikitty iloisesti yhdessä jo toista tuntia. Hyi, juoskaa, Paulilla on pöpöjä!
Lapseni sen kaiken keskellä hämillään, usein karvaasti pettyneenä ja ihmetellen, eikö hänestä pidetä. Voi ajatella, että tässä iässä näitä asioita harjoitellaan – yhteyden ottoa, hyväksynnän saamista ja antoa, ystävyyttä. Jotta myöhemminkin osaa uudessa ryhmässä tunnistaa, ketä kannattaa mielistellä, ketä vältellä, kenen kanssa kaveerata, kenelle näyttää kaapin paikka heti alkuun, kuinka puhua saadakseen haluamansa.
Minulle ne ovat silti edelleen kummallisia pelejä, joita en koskaan oppinut pelaamaan.