Minäkin! eli Liebster Award

Puro blogista On | Off jakoi minulle Liebster Awardin. Kiitos!

liebsteraward1.png

Jotenkin ajattelin haasteen menevän minulta ohi, mutta hauskasti se kurvasi takavasemmalta piristämään tiistaipäivääni. Yhteentoista kysymykseen yksityiskohtaisia vastauksia, olkaa hyvä.

1. Kaunein kohta sinussa?

Silmät.

2. Olotilaasi parhaiten kuvaava musiikkikappale?

Ei ehkä enää ihan tänään, mutta pari päivää on soinut päässä Jenni Vartiaisen Sivullinen. Toinen, ei niinkään olotilaani kuvaava, mutta toistuva voimakappale on Gabriellas Sång elokuvasta Så som i himmelen.

3. Paras iskurepliikki, jonka olet kuullut ja toimiko?

”Tahtoisin olla Leonard Cohen sun korvassa.” Sitä ei lausuttu sillä tavalla tosissaan, että sillä olisi yritetty iskeä juuri minua, mutta lähelle korvaa kuiskattuna se ehkä värähdytti hieman. Uskoisin sen tietyissä tilanteissa hyvinkin toimivan.

4. Jos voittaisit lotossa kunnolla, jatkaisitko sen tekemistä mitä teet nyt?

Joo. Ostaisin sen saaristohuvilan, mutta luulenpa että muuten jatkaisin aika samalla tavalla kuin nyt. Joku matka pitäisi ehkä myös tehdä. Silti, kaikesta viimeisen parin viikon (kuukauden, vuoden?) väninästä ja väännöstä huolimatta tahdon tutkia tämän mahdollisuuden kunnolla.

5. Lempikirjasi ja miksi?

Kysymys, johon en osaa ikinä vastata. Sanoako lapsuuden suosikki, se mikä kolahti kasvukivuissa nuorena aikuisena, viimeksi luettu vai mikä? Harvaan kirjaan palaan monesti uudelleen, nytkin mietin ahkerasti, että mikä se olisi. Sanon Tove Janssonin Kesäkirjan, sen enempää perustelematta.

6. Asia, jota et ikinä voisi tehdä?

Olen ehkä kyynistynyt, mutta olosuhteista riippuen luulen olevani kykenevä tekemään ihan mitä tahansa. Tai sitten vastaukseni olisi niin synkkä, että en halua pilata tunnelmaa. Tässä todellisuudessa en varmaankaan vapaaehtoisesti söisi suurta määrää pähkinöitä, koska pelkäisin kuolevani.

7. Mitä ominaisuutta et voisi sietää miehessä?

Ylimielisyyttä.

8. Elämänohje, jonka haluaisit opettaa mahdollisille tuleville jälkeläisillesi?

Unelmoi, mutta älä unohda elää hetkessä.

9. Millaisessa paikassa ja/tai tilanteessa haluaisit tulla kosituksi?

Miehelle terveisiä! En usko, että puitteilla on niin suurta väliä, jos kosinta tulee sydämestä. Että ihan vaikka sitten aamulla omassa sängyssä kalsarit jalassa. Voisin kokea jotenkin hassuna sen, että erikseen matkustettaisiin johonkin ja siellä kosittaisiin ilotulitusten loisteessa ruusujen ja samppanjan kera. Käy sekin, mutta niin moni muukin tapa on ihan sopiva. Haluaisin kyllä tulla kosituksi, vanhanaikaisesti kysytyksi, ettei asia hoituisi vain ilmoituksella(ni) vihkiajan varaamisesta ja esteettömyyden selvittämisestä.

10. Salainen nautintosi?

En keksi mitään hurjan salaista. Näppyjen kiusaaminen ja Project Runway.

11. Haave, jonka toivot toteutuvan?

Tämä on hankala. On paljon haaveita, joiden on aikakin pysyä sellaisina. Enkä toisaalta osaa pitää haaveina sellaisia asioita, joiden eteen teen aktiivisesti töitä. Ehkä sellainen, yleisluontoinen, että elämääni palaisi tai tulisi lisää minulle sopivia ihmisiä. Asia on niin vaiheessa, että se on enemmän haave kuin konkretiaa tällä hetkellä, mutta niin se saa ollakin.

Mietin, löydänkö 11 blogia, joita ei ole vielä haastettu. Lukijamääristä ei tosiaan mitään käsitystä, mutta ei kai sillä niin väliä? Haastan:

Kunnon mamma on haasteen jo saanut ja vastannutkin, mutta juuri eilen mietin, miten kauniisti kyseinen kirjoittaja osaa yhdistää lapsiperhearjesta ja liikunnasta kirjoittamisen, ja tekee sen hyvällä fiiliksellä (eli tämänhetkinen sohvaperunakaan ei sorru surkuttelemaan itseään). Tämä siis enemmän linkkivinkkinä ja tunnustuksena kuin varsinaisena haasteena. Saa tietysti vastata uudelleenkin!

Be your best self oli haastettu myös minut haastaneen toimesta, mutta en anna senkään haitata. Tunnustusta ei voi saada koskaan liikaa.

Erakkoparadoksi vetoaa minussa siihen puoleen, joka haluaa kadota maailmalta.

Give my love to London on hämmästyttävä.

Halvalla hyvä elämä on blogi, jota olen seurannut ehkä pisimpään eri osoitteissa. Nyt myös Lilyssä!

Irti on tuore blogi, mutta aiheeltaan kiinnostava: miten onnistuu vuoden säästöprojekti ja pitkän matkustelun suunnittelu. Odotan tietysti myös matkavaiheen alkamista.

Räyhälä kirjoittaa yksityisyrittämisestä kulttuurialalla, siis ammatillisesti kiinnostavaa.

Maailman ihanin -blogilla on toivottavasti yli 200 lukijaa, mutta ansaitsee silti tulla mainituksi. Herkkiä ja raskaita tuokiokuvia, ilmavaa ja tunnistettavaa.

Sisunaisen nimi kertoo kaiken oleellisen. Pohjois-Karjalasta kajahtaa sporttiblogin muodossa.

Mis(s)Fit on aika tuore tulokas sekin, mutta työttömyyspostauksen myötä jäin lukijaksi (jo ennen nostoa Lilyn Facebookissa, huomhuom).

Jedipäiväkirjat on syntynyt elokuussa ja löysinkin blogin vasta eilen. Linkkaan, koska kirjoittajana on turkulainen mies. Eikö se ole ihan riittävän hyvä syy?

Haasteen ohjeet:

  1. 1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkkaa hänen blogiinsa.
  2. 2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
  3. 3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
  4. 4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

Tässä kysymykseni:

  1. 1. Mistä asiasta olet elämässäsi ylpein?
  2. 2. Mistä aiheesta haluaisit lukea ja/tai kirjoittaa kirjan?
  3. 3. Kuka tai mikä inspiroi sinua eniten?
  4. 4. Missä muualla haluaisit asua?
  5. 5. Oletko introvertti vai ekstrovertti?
  6. 6. Pidätkö muiden lapsista (riippumatta siitä, onko sinulla omia)? Mikä niissä on pahinta/parasta?
  7. 7. Suosittelisitko minulle jotain elokuvaa?
  8. 8. Milloin, missä ja millä yleensä luet blogeja?
  9. 9. Jaatko sydämiä (peukkuja tai tykkäyksiä) auliisti vai kitsaasti?
  10. 10. Kommentoitko usein?
  11. 11. Jätätkö ikinä kommentoimatta, koska koet, että joku sanoi sen jo paremmin?

Olen oikeasti kiinnostunut lukemaan vastauksia kysymyksiin, joten jos haastaminen hirvittää niin älkää haastako. Saa myös vastata kommentteihini.

Suloista syyskuuta!

Kommentit (3)
  1. Kiitos ihan hirmuisen paljon mielettömän ihanasta tunnustuksesta! Tämä todella piristi päiväni ja varmasti koko loppuviikkoni. 🙂 Kuten jo oman blogin puolella kommentoin niin vastaan tietysti mielelläni haasteeseen!

  2.  

    Heh, kiitoksia! Täytyykin tästä ottaa haaste vastaan 😉 t. Turkulainen mies 😀

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *