Kun elämän seuraan kyllästyy
On näköjään tullut viikon breikki kirjoittamiseen. Kirjoitin viimeksi viikko sitten tiistaina. Pahoittelut tästä. Ei vaan ole huvittanut kirjoittaa. Motivaatio nollassa.
Ja mitäkö tiistain jälkeen on tapahtunut? Ups and downs…
Keskiviikko 22.3. oli muuten aika hyvä päivä, olin aikalailla oma itseni ja vointi oli ihan ok, mutta iltaa kohti vointi laski. Kaupassa käyminen oli aivan liian kuormittavaa (joskus ihan jo se, että on liikaa ihmisiä, liikaa ärsykkeitä, liikaa kaikkea katseltavaa – on liikaa) ja kotiuduttuani vointini koki vielä illalla kunnon romahduksen. Aivan kuin k a i k k i mun pikkuhiljaa kiinni kurotut haavat ois revitty uudestaan auki. Pitkästä aikaa itkin ihan kunnolla, dissosioin jne. Onneksi noin heikkoja hetkiä ei ole ihan joka päivä. Ja tuollekin illalle oli syynsä.
Torstaina 23.3. menin sitten aivan rikkinäisenä (ja kaikenlisäks myöhässä) meditaatiotunnille, jossa käytiin läpi (ajankohtaisesti) surun tunnetta. Se oli aika eheyttävää. Itkuhan siinä pääsi ja ahdistus kasvoi aika voimakkaaksikin, mutta vointi helpottui ja kehon hankalat tunteet ikäänkuin ”pehmeni” harjoituksen loppusuoralla pois. Kävin tuolloin torstaina hoidattamassa itseäni myös akupunktiossa. Daphne (akupunktiohoitaja) kehuu mun menneen eteenpäin ja kertoo mun koko ajan vahvistuvan. Luotan 110% hänen ammattitaitoonsa. Tapasin myös mun ystävää Annia illasta Date & Kalessa ja se oli tosi kiva juttu.
Perjantaina 24.3. mieli oli taas tyhjä.. niin tyhjä. Olin unohtanut, että terapia oli poikkeuksellisesti kaksi tuntia normaalia aiemmin, joten enhän minä sinne selvinnyt. Puhuttiin sitten varsinaisen käynnin sijaan puhelimessa. Harmitti. En ollut katsonut kalenteria ja se vaan… unohtui. Näin käy mulle nykyään usein. Unohtelen asioita ja myöhästelen. Olen hajamielinen ja se ärsyttää. Olin joogatunnilla ja se oli pitkästä aikaa tosi onnistunut harjoitus. Illalla oltiin syömässä Antonian ja Outin kanssa Naturassa ja mentiin sieltä vielä vähän juhlimaan. En muista milloin olisin jaksanut valvoa noin myöhään… Mutta kivaa oli.
Lauantaina 25.3. mulla oli kampaaja ja illalla juhlittiin oillalla mun lapsuudenystävien kanssa mun 30-vuotis synttäreitä Casa Italiassa ja käyntiin vielä drinksuilla Steamissa. Sain tytöiltä lahjakortin terapeuttiseen hierontaan. Varasin sinne ajan huhtikuun lopulle. Tosi mielenkiintoista ja ihanaa! Oli hauska päivä, vaikka olinkin super väsynyt perjantaista. Ja Susanna taikoi minulle ihanan tukan. Oli kunnon hemmottelua, kun sain siellä pizzaa, kahvia, teetä, kokista ja suklaata. That’s what’s friends are for.
Sunnuntaina 26.3. olin aivan poikki tuosta aktiivisesta ja juhlantäyteisestä viikonlopusta, sekä kellojen siirrosta. En tehnyt yhtään mitään. Olin vaan kotona, söin pizzaa. Suunnittelemani joogatuntikin jäi välistä. En saanut mitään aikaan.
Vielä eilenkin, maanantaina 27.3. musta tuntui siltä, kuin olisin palannut toiselta puolelta maapalloa Suomeen, olo oli niin väsynyt. Tuntui etten saa otetta yhtään mistään. Kävin mun siskon kanssa kahvilla, pyörin vähän kaupungilla, kävin ruokakaupassa ja illalla siivoilin kotona. Lopulta energiatasot alkoi hiukan normalisoitua.
Äsken olin pitkästä aikaa töissä. Olen viimeksi ollut kolme viikkoa sitten. Olin vaan ihan muutaman tunnin. Mua alkoi ahdistaa ja nytkin kyyneleet kirpoaa silmiin. Jostain aivojen syövereistä tulee koko ajan ajatuksia; ”en jaksa tällaista enää, haluan olla terve, haluan tuntea iloa, haluan tuntea itseni energiseksi, en halua olla näin sekaisin, oon väsynyt tähän kaikkeen, en jaksa tätä jatkuvaa pahoinvointia” jne. Mun on todella vaikea antaa itselleni armoa ja aikaa. Olla kärsivällinen. Vaikka on ollut pakko sitä opetellakin. Mutta paljon on vielä petrattavaa. Pelkään niin, että tämä olisi ”lopullinen olotila”. Kaikki olisi ”aina näin”.
Nyt syön kookos-linssikeittoa ja parin tunnin päästä menen akupunktioon. Tämä viikko tuo tullessaan kivoja asioita ja toivon, että ne myös vaikuttaisivat mun mielentilaan positiivisesti. Se kun ei aina kulje käsi kädessä niin. Mutta siihen tietenkin pyritään.
Sitä kai hieman järkyttyy
kun elämän seuraan kyllästyy
mut kyllä sä vielä voitat ja elämälle takaisin soitat
Kyllä sä vielä voitat
Siihen tarvitsee vain aikaa
Ei paljoo helpota, kun ei tätä kestäis lainkaan
Siihen tarvitsee vain aikaa
Ei paljoo helpota, ei ollenkaan
Olet rikki, et tullut ovee avaamaan mut mä lupaan tulla vielä uudestaan
Sinä saat jäädä peiton alle piiloon
Tuut sieltä vielä nousemaan