Kaikki on hyvin
Osa teistä on jo kysellyt perääni; minne olen kadonnut, onko kaikki hyvin? Vastaus on kyllä. Kaikki on hyvin.
Lähdin toukokuun alkupuolella vihdoin odottamalleni matkalle Santorinille. Vointini oli ennen tuota aikamoista, kuten edeltävä postaus sen kertoa saattaa, mutta lähdin silti. Vaikka kyllä muutamaan otteeseen mietin, onko se järkevää. Olin henkisesti ja fyysisesti niin loppu, kuormittanut itseni aivan uuvuksiin ja ainoa vaihtoehto siihen oli aivan pakolliset saikut & onneksi oikeaan saumaan osunut kesäloma. Joskus täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle. Ja maisemien totaalinen vaihto teki hyvää muutenkin.
Jätin läppärin aivan suosiolla kotiin, jotta voisin kirjoittaa ajatuksiani enemmän käsin. Välillä kyllä kaipasin konetta. Olisin voinut kirjoitella omalla pienellä parveekkellani illan viiletessä, mutta ajattelinpa kuitenkin säästää kirjoittelun tänne Suomeen.
Olen vähentänyt somessa roikkumista, joten tämän tekstin ulostulo on kestänyt senkin takia hiukan, pahoittelut siitä. Tuntuu myös, että asioita, (joista haluaisin niin kovasti kirjoittaa), on ehtinyt tässä välissä kertyä jo sen verran, että se ei yhteen postaukseen mahdu ja haluaisin kuitenkin pitää kunkin postauksen aina suht yhtenäisenä.
Jos nyt lyhyesti kerron matkastani, niin… se oli onnistunut. Oikeastaan onnistuneempi, kuin olisin voinut koskaan kuvitella. Kaikki meni tosi kivasti. Matkustuspäivä Ateenaan ja sieltä Santorinille oli raskas, koska perillepääsy meni myöhään yöhön. Mulla oli aivan liikaa vaatteita päällä ja pieni stressikin. Myös aikamoinen turbulenssi Ateena – Santorini -välisellä lennolla säikäytti. Perille kuitenkin päästiin. Ihana hotellin Nick oli hakemassa mua kentältä, ja kun päästiin viimein perille, olin haltioissani. Olin tehnyt niin nappivalinnan hotellini (ja sen sijainnin) suhteen. Nick käytti jossain pienessä leipomossa minua, että sain haettua jääkaappiin jotain pientä iltapalaa. Nukuin ensimmäisenä yönä yhdeksän tuntia siitä huolimatta, että olin aivan ylikierroksilla ja pienissä adrenaliiniryöpyissä.
Helsinki – Ateena -lennolla istuin nuorien Oululaisten tyttöjen vieressä, joten matka sujui leppoisasti. Takanani ja edessäni oli myös keskenään samaa kaveriporukkaa, joten heidänkin kanssa tuli jutusteltua. Ateena – Santorini -lennolla taas tutustuin perheeseen, joiden kanssa päädyttiinkin viettämään aikaa saarella. Kävimme sunnuntaina Kamarissa ja tiistaina katsomassa Oían auringonlaskun. Ja kyllä, se oli sen arvoista. Lauantaina kävin Firassa, Santorinin pääkaupungissa vähän pyörimässä ja etsimässä Sephoraa. Oli pakko ostaa kaikki sellaiset asiat, mitkä käsimatkatavaroista jäi puuttumaan. Päivä oli kuuma ja olin vähän hukassa ja puhki ne pari ekaa päivää.
Hotellin aamiaista valmisti aivan ihana Marina. Sellainen hyvin espanjalaishenkinen, kaunis, vähän pyylevä, kovaan ääneen naurava ja käsillään elehtivä nainen. Olin hänelle dear, ensimmäisestä päivästä saakka. Poskisuukot ja halaukset vaihdettiin joka aamu. Aamiainen ei ollut perinteinen buffet -tyyppinen, vaan Marina valmisti neljästä eri vaihtoehdosta aina toiveisiin sopivan. Hän teki myös aivan mielettömiä lounaita. Simpukoita esimerkiksi. Valmista Menúta ei ollut, vaan keskustelemalla sai mitä halusi. Se oli parasta. Sain esimerkiksi spagettia, jossa oli basilikaa, valkosipulia, fetaa, oliviiöljyä jne. Hotellilta ei siis ollut mikään pakko poistua mihinkään. Lasi paikallista (HYVÄÄ) valkoviiniä maksoi 3,70e. Ja joo, eikä pelkästään Marina, vaan koko hotellin henkilökunta oli aivan mielettömiä. Respan Eirini, niin avulias ja lempeä. Hän sanoi minua joka aamu kauniiksi. ”You are SO beautiful, I like your style Miia!” Tunsin olevani kotona näiden ihmisten kanssa. Hotelli oli sen verran korkealla, että siinä vieressä meni sellainen pellonpiennar, jossa oli hevosia. Koiria oli kaikkialla paljon. Myös hotellilla oma, Mini. Hän oli aiemmin koditon kulkukoira, joka päätti jäädä Ifestos Villaan. Hän oli todella arka, mutta tuli kuitenkin mun luo silitettäväksi. Henkilökunta sanoi, että se ei tule koskaan kenenkään luokse; ”She knows, that you must be a good person.” Aww.
Tapasin reissussa myös Auroran. Aivan ihanan ikäiseni paikallisen tytön, joka oli töissä pienessä koruliikkeessä Firassa. Meillä kohtasi kemiat ja meillä oli paljon juteltavaa. Niinpä päätettiin, että tavataan ennen kuin palaan takaisin Suomeen. Keskiviikkona huristeltiin autolla Perissaan. Käytiin drinksuilla ja koko paluumatka kuunneltiin ikkunat auki täysillä Aviciita. Aurorasta tuli minulle lyhyessä ajassa tosi tärkeä. Hän oli sydämellinen ja myös paljon kokenut. Sain häneltä rannekorun, joka muistuttaa minua tuosta reissusta, meidän keskusteluista ja hänestä joka päivä.
Luin joka päivä Jutalta joululahjaksi saamaani kirjaa Rakkauden sotilas, joka resonoi minuun tavalla, mitä en olisi voinut kuvitella. Ihan vähän lopusta on vielä lukematta, vaikka kirja teki mieli ahnehtia kerralla loppuun. Siitä kirjasta sain viimein uuden tatuointi-idean vasempaan ulkoreiteen. Pikkusiskoni suunnittelee sen. Kerron siitä lisää vasta sitten, kun kuva on valmis ja paikallaan. En halua paljastaa vielä enempää. Muuta, kuin että olen innoissani tästä.
Ensimmäisten päivien jälkeen tunsin rauhan tunteen, liikutusta ja onnea. Myös uudesta inspiroitumista. Heräsin siihen, mitä kaikkea mulla on Suomessa ja miten asiat on hyvin. Vaikka Santorini oli yksi kauneimpia ja ihanimpia matkakohteita, odotin kotiinpaluuta. Minulla oli jo niin kova ikävä Jimmyä. Ja mikä parasta – Suomessa odotti kesä. Täällä on ollut niin ihanan lämmintä, että enpä olisi osannut arvata!
Ja hyvä fiilis on jatkunut Suomessa. Nyt vasta näen, miten huonosti voin ennen tuota reissua. Ja se teki sen mikä oli haaveissakin – sai mut taas vähän paremmin jaloilleen.
Kuullaan pian taas!