Naurut ja arvet
Hiljaiseloni on herättänyt lukijoissa huolta – Ei hätää, elossa ollaan.
Totaalinen motivaation puuttuminen on vaikuttanut siihen, ettei tekstiä synny. Myöskin se, että en ole oikein saanut kiinni siitä, mistä ylipäänsä haluaisin kirjoittaa. Sellaista toivottua kirjoituskipinää ei ole syntynyt ja ilman kipinää en kirjoita. Joskus ajatusten on ehkä ihan hyvä kypsyä rauhassa ennen niiden tuottamista tekstiksi. Tarkoitukseni ei ollut olla näin kauan poissa täältä, mutta kuukausi tässä vierähti aivan huomaamatta. Pahoittelut kaikille, jotka turhaan mahdollisesti vierailivat sivullani odotellen uutta postausta.
Mitä kuukauden aikana on sitten tapahtunut, niin sanotaan että yhteen kuukauteen mahtuu niin ylä, -että alamäkiä. Niinkuin varmasti ihan meillä kaikilla. Vietin hyvin easygoing -synttäreitä maaliskuun ekana viikonloppuna lapsuudenystävien kanssa. Syötiin sushia, juotiin muumiskumppaa, herkuteltiin ja saunottiin. Se oli just parasta. Niin rentouttavaa ja ihanaa. Khiran kanssa käytiin katsomassa Baby Jane kutsuvierasnäytöksessä ja käytiin vähän tanssimassa. Olen ollut tosi väsynyt, joten jooga on jäänyt osittain, mutta nyt olen taas yrittänyt ottaa siitä otteen. Helposti jooga jää juuri silloin kun sitä eniten tarvitsisi. Nyt pyrin menemään yin -tuntien lisäksi flow -tunneille. Ja pian, kun kadut on sulat, pääsee lenkkeilemään! Sitä odotan.
Nyt on mieli alkanut tottua tuohon aurinkoonkin. Alku oli paha. Se on joka kevät sama juttu, aurinko assosioi niin sinne kolmen vuoden takaiseen. Yhtäkkinen kirkkaus suorastaan sokeuttaa. Herkästi se myös lisää masentuneisuutta tai dissosiatiivisuutta. Keväisin olen myös normaalia väsyneempi.
En tiedä kerroinko, että minun rauta-arvot tsekattiin ja ne oli alhaiset. Lääkäri halusi myös nähdä varastoraudan, eli ferritiiniarvon… Se oli 8. Viitearvojen mukaisesti sen kuuluisi olla korkeintaan jotain 150. Eli matalahan se on. Tämä selittää osittain jatkuvaa väsymystäni. Aamulla minulla tuli myös verta nenästä. Viimeksi on varmaan tullut joskus ala-asteella. Ostin nestemäistä rautaa, mutta en muista ottaa sitä edes joka päivä. Lääkärini mukaan ferritiinin laskiessa noin alhaisiin lukemiin, sen nostaminen voi viedä aikaa vuodenkin verran.
Yksi tekijä, joka on vaikuttanut sekä hemoglobiinin, että ferritiinin laskuun on vuosi sitten maaliskuussa vasempaan käsivarteeni asennettu Nexoplanon -ehkäisyimplantti. Se on aiheuttanut vuotohäiriöitä ilman, että ne olisivat tasoittuneet vieläkään. Minulla on ollut joskus minipillerit, Cerazzettet, ja lopetin ne 2011. Lopetin siis kaikki hormonaaliset ehkäisyt silloin. Silloin minipillereiden aikana kuukautiseni jäivät kokonaan pois. Arvelin, että koska Nexoplanon on myös pelkkää keltarauhashormonia, niin nytkin kävisi samalla tavalla. No, siinä kävikin juuri päinvastoin. Lääkäri määräsi rinnalle 3 kk Cerazzette -kuurin, että kierto tasoittuisi, mutten ole hakenut niitä. Tuo hormonimäärä kuulostaa niin hurjalta. Katselen vielä jos selviäisin tämän kanssa eikä tarvitsisi kikkailla tai hankkiutua tästä eroon. Tästä on ollut aika paljon haittoja; herkästi uusiutuvia virtsatietulehduksia ja bvi:tä. Tylsä juttu. Annan tälle kuitenkin vielä mahdollisuuden.
No mutta, se siitä. Talvilomaa vietin viikolla 11. Nyt tiedän, että kun olen lomalla, täytyy minun irtautua arkisista ympyröistä. Olin päättänyt, että olen vaan Helsingissä ja kotosalla. Olin tehnyt listaa mitä kaikkea haluaisin / aikoisin tehdä; pestä pyykkiä, siivota, käydä joogassa, uimassa, nähdä kavereita, nukkua paljon, jne. Eli tehdä paljon ja olla myös tekemättä. Ensimmäiset päivät kuitenkin meni jotenkin lomaa suorittaen. En päässyt fiilikseen yhtään. Vasta torstaina tuntui siltä, että on lomalla. Sain kaikkea aikaan kyllä ja lepäsinkin. Näin ystäviä. Silti se suorittaminen oli loman keskeisin asia, jolloin en osannut rentoutua. Odotin loppuviimein töihinpaluuta.
Terapeutiltani kysyin viime perjantaina, että miten hänen mielestään olen edennyt tässä. Tämä on Kelan tukemaa terapiaa nyt viimeinen vuosi, eli lokakuun loppuun vielä saan taloudellista tukea siihen. Terapeutin mielestä olen edennyt erittäin hyvin. Vielä on tekemistä, mutta olen edennyt ja edistynyt. Sen halusin kuulla. Joskus on niin vaikea nähdä itse lähelle. Tai nähdä kokonaisuutta. Olen myös opetellut hurjasti itsemyötätuntoa. Mahdollisissa uusissa ihmissuhteissa opettelen lempeää ja rakkaudellista sisäistä puhetta. Jos joku ihmissuhde kariutuu, se ei tarkoita, että minussa olisi joku vika. Helposti se luuppi tahtoo ottaa vallan. Nyt koetan kääntää taajuuden koko ajan toiseen suuntaan.
Viime viikolla minusta tuli triplatäti. Mulle veljien pojat on kaikki kaikessa ja odotan, että pääsen näkee tätä uutta tulokasta mahdollisimman pian.
Eilen tuli T:n kuolemasta vuosi. Kävin viemässä haudalle kynttilän. Vieläkään en jaksa käsittää, ettei häntä ole. Ja asia on hyvin kipeä.
Tänään oli töissä kehityskeskustelu ja fiksattiin vähän uusiksi mun työnkuvaa.
Tällaista tänne. Arkista, tavallista elämää. Isoja ja pieniä asioita. Niitä kaikenlaisia. Toivon, että pysytte matkassa mukana, vaikka kirjoittelisinkin nyt harvemmin.