Kuntouttava psykoterapia tuli tänään päätökseensä

Mun terapeutti purskahti kyyneliin, kun tänään toisemme hyvästeltiin.

Tapasin psykoterapeuttini ensimmäisen kerran heinäkuussa vuonna 2014 silloisen työterveyden kautta, hän toimi työterveyspsykologina. Sen 2014 kesän jälkeen tapasimme joitakin kertoja vielä ja myös vuonna 2015. Kun terveyteni alkoi romahtaa, tukeuduin häneen vuodenvaihteessa 2015-2016. Sairaalaan jouduttuani hänestä tuli tukihenkilöni, johon sain olla yhteydessä ja hän kävi katsomassa minua sairaalassa ollessani heikoimmillani. Sittemmin hänestä tuli luonnollisesti psykoterapeuttini. Kelan tukeman kuntouttavan psykoterapian aloitimme lokakuussa vuonna 2016. Ensin kävin kaksi kertaa viikossa ja myöhemmin kerran viikossa.

Kolme vuotta kestänyt terapia päättyi tänään. Tiedän, että mä pärjään omillani. Tiedän, että saan aina tarvittaessa tukea ja apua, varmasti aikaisempaa helpommin. Ja minulla on tukea ja apua. Tiedän, että aika on kypsä. Mun siivet kantaa. Silti mua pelottaa. Taas on yhden ajanjakson loppu ja irtipäästämisen aika.

Hän kertoi, että tämä terapiasuhde on ollut hänelle erityisen merkittävä, koska olen hänen asiakkaista ainoa ja ensimmäinen, joka on tehnyt itsensä kanssa näin ison ja vaikean työn, kasvun ja pitkän matkan. Jätin hänelle vaaleanpunaisia ruusuja ja kortin, jossa luki: ”Talven tullessa muistan, että linnut palaavat aina keväisin.” Ehkä ensi kevät on erilainen. Ehkä ensi kevät ei enää automaattisesti vie mua kevääseen 2016. Kiitos näistä vuosista, elämä kantaa.