Baby steps

Viime päivinä onneksi on näkynyt sitä odotettua valoa tunnelissa. Vaikkakin olen nyt hiukan kipeänä kotosalla, mutta olen joutunut oikeasti pakon edessä pysähtymään. Havahduin tänään siihen, että itkin marraskuun jokaisena päivänä. Havahduin myös siihen, että kesästä pitkälle kuluneen syksyn loppumiseen, oli kalenterimme lähestulkoon kaikki viikonloput buukattu täyteen. Ei ole ihme, että mieli ja kroppa väsähtää ja ylikuormittuu. Keho on viisas, ja pakottaa pysähtymään silloin, jos itse ei sitä tajua tai pysty tehdä. Olenkin siis nyt viime päivät ollut aikalailla jouten. Nukkunut. Levännyt. Syönyt aamiaista rauhassa. Koristellut mm. joulukuusen. Joulukortit kirjoitin ja lähetin.

Kaikkea sellaista pientä, rauhallista mukavaa. Ollut yksin. Ollut omien ajausteni parissa ja hiljaisuudessa. Enkä ole itkenyt. Olen tällä hetkellä jotenkin rauhoittuneempi ja rauhallisempi. Pitäisi aina muistaa itsensä kaiken kiireen keskellä. Aina. Liika on liikaa ja jossain vaiheessa seinä tulee vastaan. Muistakaa tekin se aina kun puurratte menemään <3

Miia