Ajatuksia rakkaudesta

 

”I was walking dead stuck inside my head

I couldn’t get out

Turn the lights down

The voices inside were so loud

Need a jump-start, catatonia

I couldn’t feel,

I wish that I could disappear

The voices inside were so real”

 

Olen iloinnut viime aikoina äärimmäisen paljon siitä, että minulla on elämässäni nyt ihminen, joka hyväksyy minut tällaisena kuin olen. Kaiken minussa hyväksyen ja minua ymmärtäen. Parisuhde tuntuu eheyttävältä ja tuovan hurjasti sisimpääni rauhaa ja seesteisyyttä. Sairastumisestani on pian kaksi vuotta. 2.3.2016 oli se päivä, keskiviikko, jolloin jouduin sairaalaan. Päivämäärät ovat olleet päässäni noilta ajoilta ehkä jopa vähän sekaisin, mutta eilen tutkin kalenteria ja vanhoja kirjoituksiani tuolta ajalta, ja se tosiaan oli maaliskuun alkupuolta. Tajusin myös toissa-aamuna, että ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen tavoitan auringon. Auringon tuoman hyvän olon ja tajusin, että masennus väistyy.

 

”But you stood by my side.

Night after night, night after night.

You loved me back to life, life

From the coma,

The wait is over

You loved me back to life, life

From the coma,

We’re lovers again tonight”

 

Väistymiseen vaikuttaa monet asiat. Aaltoliikettähän tämä parantuminen on. Mutta ehdottomasti yksi näistä parantavista tekijöistä on kumppanini. Elämässäni on ihminen, joka antaa minun olla minä – laulaa kovaan ääneen kaupassa, häpeämättä minua. Antaa minun ajella ostoskärryillä. Lässyttää ja hassutella jokaiselle vastaantulevalle koiralle. Hän kävelee rinnallani ylpeänä. Hän on yksi niistä harvoista, joille olen uskaltanut kertoa häpeällisistä kokemistani asioista. Tottakai sellainen pelottaa ja jännittää, mutta sain siltäkin osin ymmärrystä, en tuomitsemista. Olen välillä kysymysmerkkinä ihmetellyt, että onko tämä tottakaan. Hylkäämisenpelko on kuin sisäänrakennettu minuun ja helposti epäilys herää, (kun se tahtoo herätä aina muutenkin vähän jokaisessa tilanteessa) etenkin jos asiat on liian hyvin. Mutta olen kuitenkin rationaalisesti ajateltuna todella luottavainen. Ensimmäistä kertaa täysin varma, että se on tässä ja tulee aina olemaan. Minun ei tarvitse pelätä, epäillä, olla lainkaan ahdistunut. Näin on hyvä.

 

”Back to life, back to life, back to life, back to life, yeah

You woke me up, one touch and I felt alive

You loved me back to life, back to life, thought I died.

The voices inside were so quiet”

 

Se, mitä meidän kahden välillä on, en ehkä löydä tarpeeksi kuvaavia sanoja. Meillä on yhteys, veto ja ymmärrys joka tasolla. Ollaan monessa asiassa aika samanlaisia, herkkiä sieluja, joten toista on helppo tajuta ja lukea. Tarpeemme kohtaavat. Yksi suurin ja tärkein asia on puheyhteys. Se, että voidaan puhua aivan kaikesta. Kaikista kipeimmistäkin asioista. Mahdolliset konflikti-tilanteet käydään alusta saakka loppuun, että miten kumpikin asiat koki ja mistä mikäkin johtui ja pyydetään anteeksi. Siinä oppii paljon itsestäänkin, kun toinen toimii peilinä. Mitään ei haudata maton alle. Näin alkuvaiheessa parisuhdetta on myös suunnattoman tärkeää, että suhde lähtee tasaiselta, terveeltä pohjalta ja keskustelun tärkeyteen kiinnitetään molemmat heti huomiota. Molemmat meistä tiedetään, että se on kuitenkin yksi parisuhteen tärkeimmistä liimoista. Mitään ei tarvitse jättää arvailujen varaan. Ei ole asioita, joista emme voisi puhua. Se hämmentää. Samalla olen todella onnellinen ja kiitollinen tietenkin. Eheytymiseni myötä tällainen mahdollistuu. Vedän puoleeni hyvää.

 

”But you stood by my side

Night after night, night after night

You loved me back to life, life

From the coma,

The wait is over

You loved me back to life, life

From the coma,

We’re lovers again tonight

 

Strong hand, thick skin and an open heart

You saw through the pain, saw through the mask

You never gave up on me, yeah”

 

Minulle erityisen tärkeää on se, missä ollaan kohdattu. Missä kunnossa olen ollut. Ja miten hän on silti nähnyt sen kaiken läpi todellisen minäni. Sen asian muistan päivittäin ja se antaa minulle voimaa. Se lisää rakkautta ja kunnioitusta toista kohtaan. Joskus hän heittää läppää siitä, miten minulla oli ruokaa hampaissa (kun en ollut pessyt hampaita), tai en ollut käynyt suihkussa. Olin kalpea ja kymmenen kiloa pienempi. Tukka ihan sekaisin, harjaamatta. Ääni oli hentoinen ja olin niin hauras, että olin näyttänyt hajoavani hetkenä minä hyvänsä pieniin palasiin. Silti hän ihastui. Silti hän jäi kaipaamaan. Silti hän piti kiinni unelmastaan, että minä olisin jonakin päivänä hänen nainen. Alkuun olin juosta karkuun, en ollut tottunut. Hän toi kukkia ja suklaata kerta toisensa jälkeen. Minähän se olin yleensä, joka juoksi muiden perässä. Ja ehkä vähän vääristä syistä. Nyt asia olikin näin. Minut haluttiin. Juuri tismalleen tällaisena, kuin minä olen. Lopulta antauduin.

 

”You loved me back to life, life

From the coma,

The wait is over.

You loved me back to life, life

From the coma,

We’re lovers again tonight

Back to life, back to life, back to life, back to life

Back to life. back to life, back to life, back to life

Yeah…”

 

Ehkä näin jälkeenpäin pystyy paremmin tarkkailemaan omia entisiä suhteitaan (eikä siis pelkästään parisuhteita) että millaisia ne ovat olleet. Ja mistä syistä. Parisuhteessakin helposti saatetaan ”jämähtää olemaan” kun ei osata tai uskalleta irrottautua. Vaikka kuinka tietäisi, että siinä oleminen ja toinen ei tee itselle hyvää. Jos suhteessa tarvitsee kokea jännittyneisyyttä, ahdistusta, pelkoa tai painetta, ei se silloin ole oikein. Moniin asioihin kuitenkin huomaamattaan tottuu ja tyytyykin. Jos asiat ovat vuosia olleet tietyllä tavalla, ei oikein tiedä, miten alkaa sitä kaikkea vyyhtiä sieltä alta purkamaan. Jos suhteen alle on jäänyt vaikkapa paljon käsittelemättömiä asioita, varjostavat ne parisuhdetta ja jossain vaiheessa painekattila räjähtää. On myös äärimmäisen tärkeää opetella kuuntelemaan omia tarpeita ja toiveita, ja esittää ne myös toiselle. Se, että menee toisen takia mutkalle ja tekee asioita miellyttäkseen toista, ”jotta se rakastaisi”, on lähtökohdat täysin väärät. Se ei kanna pitkälle. Mutkalla oleminen. Mitään suhteita ei tietenkään pidä katua. Kaikista oppii ja saa eväitä eteenpäin. Olen huomannut, että mitä enemmän saa hyvää, sitä haluaa myös antaa toiselle ja siitä tulee ihana hyväntahtoinen kierre. Pieniä eleitä, tekoja ja huomioonottamista arjessa. Terapeuttini tänään sanoi minulle, että jos tällainen arvostus ja ennen kaikkea kunnioitus toista kohtaan saadaan luotua näin alkuun, on sitä tapaa myöskään hankala mennä muuttamaan huonoon suuntaan. Pitäisi tapahtua paljon pahaa, että se murtuisi. Se tuntui hyvältä. Minulla on luottavainen ja hyvä olo. Tottakai olen rakastunut ja ihan huuruissa siitä, mutta näen myös näiden huuruisten rakkauslasieni läpi, että tässä on se mies, jonka tahdon rinnalleni koko loppuelämäkseni. Tahdon hänen kanssaan perheen. Sen vaan tietää.

 

PS. Kappaleen sanat tekstini seassa on yllätys yllätys Sia:lta; You loved me back to life. Celine Dionin kai tuo alkuperäinen biisi on!

Kommentit (0)