Alkuvuoden kuulumiset

Koti

Kotini alkaa näyttää lopultakin asumiskelpoiselta ja kodikkaalta. On tässä ollutkin aika paljon hommaa. Muuttaminen on aina raskasta. Imuroidakin piti tänään, mutta se jääköön huomiselle. Päätin, että nyt mä saan levätä! En mä muuten pysähtyisi ollenkaan, jos en vaan tiukasti päättäisi lopettaa. Tänäänkin on mennyt koko pitkä päivä puuhaillessa. Purkaessa laatikoita, kasseja, pusseja, järjestellessä, tiskatessa, pestessä pyykkiä, pyyhkiessä tasoja jne, jne. Otin pakastimesta Kolmen kaverin kookos-suklaajäätelöä ja mulla on vielä muutama naistenlehtikin lukematta ikäänkuin ”palkinnoksi”. Laitoin kynttilät palamaan ja nautin yksinolosta ja hiljaisuudesta. Täällä on hyvä, turvallinen, kotoisa tunnelma. Juuri sellainen, kuin mistä olen pitkään haaveillut.

Vuodenvaihde

Vuoden vikat päivät oli ikimuistoiset. Perjantaina tuli vähän kyynelehdittyä, olin todella väsynyt. Takana oli ensimmäinen yö uudessa kodissa ja olin nukkunutkin surkeasti, vähän väliä heräilin, olin todella herkillä. Kaiken kruunasi se, kun joku soitti viululla äärimmäisen kauniisti Leppävaaran asemalla Myrskyluodon Maijaa. Onneksi mieleni siitä kuitenkin koheni, tavatessani erään hymysuun. Suunnistettiin kauppaan ja oltiin täällä mun uudessa kodissa ilta järjestelemässä, tehtiin tortilloja ja naurettiin niin, että vieläkin on vatsalihakset kipeinä.

Lauantaina nukuttiin pitkään. Vuodenvaihteeseen kuului hyvää syötävää, juotavaa, 2016 ”nämäasiathaluanunohtaa” -listan teko, sekä 2017 – tavoitelistan teko. Poltettiin tuo 2016 vuoden lista Hietaniemen rannassa. Kaikki ne asiat siis, jotka haluaa jättää taakseen – huh, se tuntui helpottavalta. Valettiin tinaa. Poltettiin tähtisädetikkuja. Loikattiin uuteen vuoteen. En ole koskaan ennen loikannut uuteen vuoteen. Ja että mitäkö se tarkoittaa? Sitä, että kun kello löi 00.00 ja vuosi vaihtui, hypättiin käsi kädessä iso loikka eteenpäin – vuoteen 2017. Tämä vuosi olkoon onnekkaampi, meille molemmille.

Eilen aamulla syötiin ihana, myöhäinen aamiainen; tuoreita hedelmiä, useita juustoja ja tuoretta patonkia. Olin aivan poikki kun viimein saavuin kotiin, joten en eilen jaksanut tehdä kuin pakolliset puuhat. Tänään onneksi sitten senkin edestä. Mutta, vuodenvaihde oli oikein onnistunut, ja onnellinen.

Lähipäivät

Lähipäivät tuovat tullessaan mukavia tapaamisia. Huomenna saapuu eräs nuoruudenystäväni kylään, jonka kanssa ei olla nähty ehkä kymmeneen vuoteen!! Ihan huippua! Odotan innolla! Sekä myöhemmin päivällä pikkusiskoni tulee kurkistamaan kotini. Keskiviikkona tapaan Annaa, jonka kanssa tutustuimme viime keväänä. Huomenna olisi tarkoituksenani käydä myös hankkimassa vähän sängynalusboxeja, sillä kaappitilat eivät meinaa riittää kaikille vaatteilleni. Sellaista kaikkea pientä puuhaa ja pääasiassa ystävien tapaamista. Loppuviikosta puhumattakaan, sitä odotan!

Liikunta

Tänään pitkästä aikaa lenkkeilin. Vaikka nyt onkin takana jo kolme suorastaan huonoa yötä, (joka on lisännyt dissosiatiivista oloa ja ahdistuneisuutta) niin silti pyrin tänään tekemään asioita niillä energioilla mitä nyt on (ja oli). Ja vähän toivoen, että ensi yö toisi sitten unen tullessaan, kun olen tarpeeksi poikki. Yritän päästä lähtemään lenkille tällä viikolla useammankin kerran, ellei nyt iske kamalan kovat pakkaset. Siivoamisen aikana oli maahan satanut valkea lumipeite. Jonnan kanssa aloitetaan mahdollisesti salsa – josta olen haaveillut viime kesästä saakka! Ihanaa. Joogaankin on ikävä, selkäni on ollut kipeä jo reilu viikon verran. Urheilu on siis nyt mun tavoitelistalla hyvin tärkeänä osana!

Vointi

Ja muuten, mä voin ihan okei. Pienet itkut tuli vuoden viimeisenä iltana, kun mun Spotify -listalta alkoi soida Anna Puun Kohta vapaita ja ajatukset alkoi seilailla kaikessa, mitä edellinen vuosi oikein otti (ja antoi). Mutta muuten olen ollut aika ok. Ei minulla ole oikein ollut aikaa pysähtyä ja paneutua miettimäänkään. Jotkut asiat tuo hetkittäin mieleen vanhoja muistoja, mutta ne läikähtää hetkellisenä suruna ja kuristaa, mutta vain hetken. Kuten tänään sorsat ja joutsenet Hietaniemen rannassa… Uskon, että kaikki ratkaisut, mitä olen tehnyt, ja mihin olemme päätyneet, on oikeita. Kaikki ikävät tapahtumat ovat kuitenkin raivanneet tilalle paljon hyvää. 

Loppusanat

Aion olla itselleni tänä vuonna armollisempi. Olen koko viime vuoden kiirehtinyt, panikoinut ja hätäillyt paranemistani. Minä kun en pysty sitä kiirehtimään. Voin edesauttaa, mutten voi asiaa juurikaan nopeuttaa. Nyt olen sen viimein käsittänyt. Vaikka työkokeilu lähestyy (ja minua ahdistaa ja pelottaa, vaikka toki myös ihan mielettömästi odotankin sitä), yritän senkin asian ottaa ihan rauhassa. Minun ei tarvitse olla se sama, joka helmikuussa jäi sairauslomalle. Enkä olekaan. En mitenkään. Se on kokeilu, siinä nähdään mikä on minun jaksamiseni taso. Enhän sitä osaa määritellä nyt itsekään. Minulla oli aiemmin melko epärealistinen odotus itselleni – palaan töihin sitten, kun olen kokonaan terve. Näin ei kuitenkaan nyt ole, mutta sitä kohti mennään. Toipumista, kuntoutumista, eheytymistä. Ja uskoakseni työkin eheyttää, antaa onnistumisen kokemuksia ja lisää hallinnan tunnetta. Minun täytyy vaan pitää huoli säännöllisistä rutiineista; nukkuminen, syöminen, ulkoilu, liikunta, lepo, mielekäs tekeminen jne. Vene keikkuu niin helposti, että pitäisi olla tarkkana ja huolehtia itsestä. Täydellinen toipuminen vie aikaa, mutta mihin minulla on kiire?

Nyt lehtien pariin (ja lisää jätskiä!) Tässäpä pitkästä aikaa tällaisia vähän monipuolisempia kuulumisia teille.

Iloista vuoden ensimmäistä viikkoa!