Ennenkin on isot pienempiä seuranneet

Nopeat kuulumiset; voin melko hyvin.

Viime viikon torstai-aamuna heräsin ja kuulostelin vointiani verrattuna tuohon keskiviikkoon, jolloin kirjoitin viimeisimmän postauksen ja siihen verrattuna vointini oli torstaina aivan päinvastainen. Menin kylppäriin, pesin hampaat ja meikkasin, vointi tuntui tavalliselta. Suorastaan aika hyvältä. Ei yhtään sekavalta, väsyneeltä, dissosioituneelta, tyhjältä tai masentuneelta. Ajatukset eivät poukkoilleet, eikä ollut mitään paniikkitilaa päällä. Mietin, että mitähän ihmettä mutta tietenkin olin tästä vaan kiitollinen ja hyvilläni. SOS -kriisikeskuksen työntekijän tapaaminen oli aivan superhyvä juttu! Heidän tarjoama linity -hoitomalli tuntuu olevan oikeasti erinomainen ja toivon, että sana tuosta avusta kirii muidenkin (samankaltaista apua tarvitsevien) korviin. Tapaan tuota kyseistä (aivan ihanaa) työntekijää vielä pari kertaa ja sen jälkeen hän on ikäänkuin backuppina minulle vielä kaksi seuraavaa vuotta. Kuinka huippua? Ihan mieletöntä! Tukitoimet ovat tällä hetkellä siis erittäinkin hyvät. Jos en ole siis maininnut, tapaan terapeuttiani (psykologi) kaksi kertaa viikossa, psykiatria 3-4 vkon välein, säännöllisesti myös työterveyslääkäriä ja nyt kerran viikossa tuota SOS -kriisikeskuksen työntekijää. Unohdinkohan jotain..? No jokatapauksessa, saan apua. Jossain kohtaa sen saaminen oli haaste, mutta nyt kun tilanne on mennyt tähän, on avunsaanti myös helpompaa. Aikaisemmin psyk.polin lähetteet saapuivat bumerangina (kielteisellä päätöksellä takaisin) ja Kelan tukeman terapian suhteen aivan sama juttu. Olin psyykkisesti aina liian huonossa kunnossa aloittamaan terapiaa. Nyt ainakin on apua tarjolla ja onneksi lopulta kaikki kääntyi noiden terapian ja psykiatrian polin suhteen parhain päin.

Kulunut viikko on tuonut tullessaan myös paljon muita hyviä asioita. Olen pystynyt iloitsemaan ihan tavallisista, arkisista jutuista. Huomaamaan taas ympärilläni tapahtuvia asioita. Olemaan enemmän läsnä. En oikein tiedä mistä käännös parempaan noinkin käänteentekevästi lähti ja tiedostan sen, että tämä vointi ei välttämättä kanna taaskaan kovin pitkälle. Nämä kaudet alkaa onneksi pikkuhiljaa tullessaan olla pidempiä, kuin ennen. Ja muistan senkin ajan, kun mikään ei tuntunut miltään, eikä mikään tuonut iloa (mikä normaalisti toisi tai tuntuisi joltain). Ei sitä oikein osaa edes kuvata, millaista se oli. Silkkaa tyhjyyttä. Eli askel askeleelta mennään eteenpäin, vaikka horjahtelenkin välillä. Nykyään saan kiinni hyvistä jutuista. En aina, mutta edes joskus. Useammin, kuin ennen. Se riittää just nyt.

Olisi kaikenlaisia painavia asioita myös mielen päällä juuri nyt, mistä haluaisin palavasti kirjoittaa mutta ehkä niiden asioiden kaiveleminen ei näin nukkumaan mennessä ole se viisain ratkaisu. Palaan siis aivan pian taas taajudelle. Halusin vaan tulla kertomaan, että juuri nyt asiat ovat aika valoisasti.

Loppuun vielä sopiva lainaus Teleks -yhtyeen Markus Koskisen ja Egotripin Sampo Haapaniemen luomalta lastenlevyltä Lenni Lokinpoikanen;

”Tärkeää on pienet, pienen pienet askeleet

Jos et astu askeltakaan, mitä sinä teet?

Tärkeää on pienet, pienen pienet askeleet

Ennenkin on isot pienempiä seuranneet”