F43.1

”Nykytila (status)

Asiallinen ja orientoitunut. Vastaanotolla ei ilmene minkännäköisiä kognitiivisia vaikeuksia objektiivisesti, mutta asiakkaan kliininen tutkimus ja kliininen historia mielestäni viittavaat siihen, että muisti- ja keskittymisvaikeudet ovat peräisin traumaperäisestä stressireaktiosta. Ja että ne ovat vaihtelevia niin, että kun trauman vaikutus nousee pintaan tyypillisesti aaltoilevasti, asiakas saattaa mennä hyvinkin vaikeaan dissosiatiiviseen ja ahdistuneen tilaan, jonka aikana hän ei pysty muistamaan asioita, keskittymiskyky heikkenee, tulee paniikkioireita. Nykyisestä voinnista kertoo, että nyt nukkuu hyvin ja on pikemminkin hypesomnia, aamulla herätessään sitä huolimatta tyhjä ja väsynyt olo, vaikea aloittaa tekemään asioita, keskittymiskyky asiakkaan mukaan kuten edellä kuvattu vaihtelee hyvin paljon esim. nyt vastaanotolla se on tosi hyvä mutta se voi mennä traumaperäisten oireiden noustessaan pintaan hyvinkin huonoksi.
Suunnitelma:
Työkykyyn vaikuttavat mielestäni juuri traumaperäiset dissosiatiiviset oireet, jotka eivät ole niin vakavia kuten vuonna 2016 mutta edelleen vaikuttavat työkykyyn hyvin paljon. Ongelmana se, että tilanne voi hyvin nopeasti vaihdella kenties päivittäin. Asiakkaalla on traumaperäinen stressireaktio. Masennus ja ahdistusoireet sekä dissosiatiiviset oireet liittyvät siihen. Työkykyarvion suhteen ongelma, että oirekuvat voi äkillisesti vaihdella hyvin nopeasti ja siksikin on vaikea päättää sopivasta tuntimääristä mutta yleisvaikutelmana se, että 3 päivää viikossa asiakas on työkykyinen. Uusi tutkimuskäynti ensi viikolla ja konsultaatiovastaus lähettävälle työterveyslääkärille. Silloin lisää palautetta lähetävälle lääkärille.”

Uusi diagnoosi – make sense. Eilinen työterveyspsykiatri oli sitä mieltä, että on kumma, etten ole saanut diagnoosia (traumaperäinen stressireaktio) jo aiemmin. En toki ole yhtä kuin diagnoosini, mutta tuo helpottaa ja omalla tavallaan selittää myös sitä, miksi oirehdinta on niin vaihtelevaa. Ja että olotila voi muuttua päivissä. Keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö johtunee tuosta traumasta. Terapiassa ollaan tällä viikolla työstetty samaa teemaa; miten trauma vaikuttaa nykypäivään. Miten se vaikuttaa ihmissuhteisiin. Erityisesti parisuhteeseen. Miten nopeasti tunteet lyö päälle ja alan elämään eri tilanteita traumasta käsin, lapsen tuntein. Mutta näitä on hyvä huomata ja havainnoida, jotta voi oppia tunnistamaan ja hallitsemaan oireitaan. Terapia on kuulemma tärkein työkalu eheytymisen kannalta.

Jotta tämä postaus ei ole liian raskas, lainaan tähän loppuun äärimmäisen hauskan ja todenmukaisen pätkän tänään ostamastani kirjasta Depressiopäiväkirjat; ”Masennuksesta on muodostunut kansantauti, mutta siitä ei osata puhua. Twitterin tunnetuimpiin rääväsuihin kuuluva Anni Saastamoinen kertoo Depressiopäiväkirjoissaan masennuksesta omiin kokemuksiinsa perustuen – omintakeisella tyylillään sanoja säästelemättä”:

s. 40

”Kulttuurissamme ihannoidaan selviytyjiä, tyhmänrohkeaa duudsonimaista kuoleman uhkaamista. Pitäisi kohdata elämänsä kuin nyrkkeilijä kehään noustessaan. Nyrkkeilijä osuu silloinkin, kun kummatkin silmät ovat turvonneet lyönneistä umpeen ja jokainen nivel ja rusto ja jänteenpätkä kehossa huutaa armoa. Mutta nyrkkeilijä nyrkkeilee, nyrkkeilijä jatkaa. Pitäisi jaksaa mättää elämää turpaan. Tyhjän naurajat ja valittajat ovat huonoja ihmisiä, ja kaikki on tyhjän valittamista, ellei ole kuolemaisillaan. Ja vaikka olisikin, pitäisi silti jaksaa tehdä töitä kuolinvuoteellaan, leipoa pikkuleivät omiin hautajaisiinsa, tilata kukkalaite ja valita hautakivi ja arkku ja pääruoka. Pitäisi itse ajaa haja-asutusalueelta lähimpään sairaalaan, kun saa sydänkohtauksen tai aistii aivoinfarktin oireet. Pitää olla reipas ja sisukas ja pärjätä, näitä asioita toistellaan kulttuurissamme siitä saakka, kun happea keuhkoihinsa ensi kertaa määkäisevä ihmisen lapsi saapuu äitinsä vitusta. ’Ole reipas’, sanotaan lapselle, kun pitää tehdä asioita, mitä lapsi ei halua. ’Tule nyt reippaasti’, kun lapsen pitää mennä paikkaan, jonne lapsi ei halua mennä.”

…I agree.