Huoli

Tänään on tullut lunta. Ihan koko päivän.

Sen verran laahustin pitkin kaupunkia, että kävin ostamassa vähän sisustusasioita kotiini ja hoitamassa hiukan asioita. Ja ostin aivan liian korkeat sängynaluslaatikot, (ne eivät aja asiaansa, eli eivät mene sängyn alle) että joudun ne huomenna palauttamaan. Turhauttavaa raahata niitä ensin kotiin ja sitten raahata ne takaisin liikkeeseen. Mitä tästäkin opimme – kannattaa jatkossa mitata ensin! Kävin myös pitkästä aikaa sushilla. Ansaitut sushit kaikesta ahertamisesta.

Juttelin jonkun mummon kanssa bussipysäkillä. Sain häneltä muutaman elämänohjeen, joita en oikein enää muista. Mutta, ne olivat samaa kategoriaa, kuin että happinaamari tulee laittaa aina ensin itselle, ja sitten vasta toiselle. Jotain, että kukaan muu ei pidä niin hyvää huolta sinusta, kuin sinä itse. Mutta se sana/lausemuoto oli toinen, idea kuitenkin sama. Ja toinen ohje oli, että kotoa tulee lähteä aina väkisin johonkin. Aina pitää mennä ulos. Vaikka kävelemään Stokkan rappusia ylhäältä alas. Että kotiin ei pidä jäädä. Sanoin, että en jäänytkään, tässähän mä oon. Siinä me kaksi toisillemme tuiki tuntematonta vaihdettiin ajatuksia ja toivotettiin toisillemme hyvät uudet vuodet.

Joni saapui aamulla. Ystäväni nuoruudesta. Puhelin soi, kun olin suihkussa; Olen nyt tässä pihalla!” Tuli siinä sitten hieman kiire. Pukeuduin ja laitoin seerumin naamaan. Menin etuovelle ja taivastelin, että ei se miespolo tainnut jaksaakaan odottaa. Lumisateessa. Kymmentä minuuttia. Minne ihmeeseen se hävisi? Tulin takaisin rappuun ja olin jo soittamassa hänelle, mutta huomasinkin hymyilevät kasvot ja käden heilutuksen takaovella. Siellä seisoi mies skumppapullo kainalossa tiistai-aamuna. Hahaa! Kaikki oli niinkuin ennenkin. Aivan kuin reilua kymmentä vuotta välissä ei koskaan olisi ollutkaan. Halattiin pitkään. Juotiin pannukahvit ja tein munakasta. Keskustelut meni tosi syvällisiksikin, mutta eipä se ollut mikään yllätys sinänsä. Välillä naurettiin kunnolla. Muisteltiin vanhoja. Naurettiin vähän lisää. Muutama tunti meni siivillä. Tuntui jopa vähän surulliselta päästää hänet lähtemään, kun tietää sen, ettei taas tiedä koska tavataan. Olen kuitenkin onnekas, että jotkut ihmiset pysyy elämässä vuosista ja etäisyyksistä huolimatta. Ja nyt on mansikkaskumppaa jääkaapissa.

Siskonikin kyläili täällä tänään. Naurettiin paljon. Juotiin teetä. Varoitin kiehuvasta vedestä ja liian täydestä kupista. Olen sellainen. Huolehtivaisuuteni varmaan käy monen hermoille. Anua kenties vaan lähinnä huvittaa mun meininki. Mutta rakkaudellahan minä vain. Olen itse niin söhelö, että ajattelen muidenkin olevan… Ja minuun on asennettu joku kummallinen huolehtivaisuusgeeni.

Huolehtivaisuusgeenille on kyllä ollut käyttöäkin tänään.

Olen äärimmäisen huolissani yhdestä itselleni niin rakkaasta ihmisestä. Hänelle on tapahtunut viime vuoden aikana niin paljon kamaluuksia (aivan kuin itselleni ei, mutta niin on hänellekin, ollaan varmaan aikalailla tasoissa tässä asiassa) ja hänellä on tiedossa tämänkin vuoden puolella tosi suuria asioita. Paino sanalla suuria. Itkin ja oksensinkin tänään, kun minua ahdisti niin. Mua pelottaa. Pelottaa aivan järjettömän paljon. Huolettaa. Hänen jaksamisensa, mutta muutenkin. Kaikki, mitä edessä on. Miksi tapahtuu kaikkea hirveää? Miksi elämä onkin niin epäreilu? Onhan kaikella oikeasti joku tarkoitus, onhan? Voisimpa jotenkin valaa häneen uskoa ja toivoa. Että kaikki menee hyvin. Välillä kun sen kaiken takominen omaankin päähän on niin vaikeaa… Että kaikki järjestyy. Vaikka haluankin ehdottomasti olla olkapää, tuki, turva, olemassa, tässä niin mun on koetettava kuitenkin muistaa sen tänään bussipysäkillä tapaamani mummon elämän ohje; laita happinaamari ensin itselle ja sitten vasta toiselle. Näin on vaan tehtävä, että itsekin toipuisin ja selviäisin eteenpäin. Vaikkei tuo ajatus viekään sitä tosiasiaa pois, että aihetta suruun ja huoleen on, ja ne suru ja huoli ovat suuria.

(Tänään minulla ei ole tähän lopetukseksi mitään kaunista kuvaa, ei mitään laulunsanoja, eikä runonpätkää. Täysi tyhjyys vain.)

…Ehkäpä pyydän jotain suurempaa voimaa tänään ennen nukkumaanmenoa järjestelemään asioita parhain päin.

Kommentit (0)