Ihonhoito
Kirjoitin äsken jo pätkän lupaamastani aiheesta; ihonhoidosta, mutta luonnos ei tallentunutkaan ja se katosi jonnekkin bittiavaruuteen. Uusi yritys! Aihe on siis minulle hyvin tärkeä (jo ihan ammattinikin puolesta), ja voisin kirjoittaa tästä pitkät pätkät mutta teenkin nyt ytimekkään ja lyhyen tiivistelmän aiheesta. Mikäli teillä herää kysymyksiä tai kiinnostusta lukea näistä jutuista lisää, teen mielelläni tarvittaessa lisäpostauksia.
Itsehän olen täysin hairahtanut luonnonkosmetiikkaan ja syitä siihen on monia. a) Unelmieni työpaikka on se työpaikka, jossa olen nyt. Yritys on hyvinvointikonsepti, johon kuuluu vahvasti luonnonkosmetiikka – nimenomaan ainoana vaihtoehtona. Tämä yritys oli tähtäimessäni se number 1. pitkään. Yrityksen ensiaskelista, eli ihan alusta asti. Uskoin itseeni ja toivoin, että se päivä koettaa, kun sinne pääsen – ja pääsin. Ensimmäistä kertaa elämässäni päässäni ei onneksi pyöri vimmatusti ajatus minne menisin seuraavaksi, vaan nyt on hyvä. Eli intuitiota kannattaa kuunnella ja seurata. (Tämähän lähti jo poikkelehtimaan aiheesta…) No, se on kuitenkin se tärkein syy. Luonnonkosmetiikka kiinnostaa minua erittäin paljon, mutta myös kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kaikki se hyvä siinä näiden asioiden ympärillä. b) Mieluummin laitan iholleni luonnonantimia, kuin vaikkapa silikoneilla kyllästettyjä myrkkyjä (näin karrikoidusti). Iho hengittää ja voi paremmin. Monet saavat luonnonkosmetiikasta apua myös erilaisiin iho-ongelmiin. c) Jouduin käsi-ihottumien takia tuossa vuosi takaperin lopulta iho, -ja allergiasairaalaan epikutaanitesteihin ja minulla ilmeni valtavasti erilaisia synteettisten hajusteiden ja säilöntäaineiden allergioita. Mieluiten siis minimoin ihan jo senkin vuoksi. Annoin Citylle syyskuun lopussa haastattelun ”7 totuutta luonnonkosmetiikasta” ja sen voitte käydä lukemassa täältä. Voin myös mainostaa, että pian ilmestyy Katja Kokon kirja Aidosti kaunis jonka ilmestymistä voi valvoa esimerkiksi verkkokirjakauppa Adlibriksesta.
Mutta. Siitä itse ihonhoidosta. Säännöllinen rutiini ja ihon ns. kuunteleminen on kaikista tärkeimpiä asioita. Toki ihon kuntoon vaikuttaa tottakai myös kaikki muukin, esimerkiksi mitä syöt, kuinka paljon juot vettä (juotko vettä?), liikutko, ulkoiletko, stressaatko sekä tietysti geeniperimä jne, jne. Kerron tässä oman ihonhoitorutiinini:
1. Aamuisin puhdistus pelkällä kasvovedellä. Käytössäni on tällä hetkellä Iroisie -sarjan misellimäinen kasvovesi. Se puhdistaa, kosteuttaa ja sopii herkälle iholle. Kraanaveden käyttö kannattaa minimoida (kuivattaa) ja kasvovesi muistaa. Kasvovesi palauttaa ihon ph:n ennalleen. Vesimäinen koostumus on iholle helppo vastaanotettava.
2. Sen jälkeen taputtelen Mia Höytö -sarjan Lumous -seerumin ja kosteusvoiteen. Minulla on nyt ollut muutamia testissä, mutta ehdottomia suosikkejani ovat Absolution -sarjan voiteet. Ja miksi seerumi? Seerumi (kasvoveden lailla) on iholle mielekkäässä muodossa. Seerumeissa on tiivistetty muoto tehoraaka-aineita ja iho saa näinollen tehokkaasti ravinteita. Seerumi ja kasvovesi ovat parhaat lääkkeet pintakuivalle iholle. Kun pinta on pehmeä ja vastaanottavainen, nappaa se voiteetkin sisäänsä paremmin.
3. Silmänympärysvoide kannattaa muistaa. Mikäli aamulla turvottelee, voi silmänympärysvoiteen säilyttää jääkaapissa ja laittaa sitä sitten ihanan viileänä iholle. Ja miksi silmänympärysvoide? Usein ne auttavat turvotuksiin, kosteuttavat riittävästi mutteivät liikaa (kasvovoiteet voivat olla epäsopivia ohuelle ja herkälle silmänympärysiholle ja näinollen ärsyttää! Tuhdit voiteet myös päinvastoin aiheuttavat turvotusta).
4. Kevyt meikki. Jotta iho hengittää, on pohja myös luonnonkosmetiikan bb-voide tai meikkivoide tai vastaava.
4. Päivisin suihkuttelen kosteuttavia kasvovesiä meikin päälle (kesällä usein tasapainottavia), Dabballa on ihania suihkeita, vaikkakin ehdottomaksi ykköstuotteeksi menee May Lindstrom Skin -sarjan Jasmin Garden.
5. Illalla puhdistus Absolution -sarjan puhdistusgeelillä (puhdistaa tehokkaasti lian ja meikin, mutta rauhoittaa ja pehmentää ihoa). Joskus teen tuplaputsauksen ja käyn t-alueen läpi vielä samaisen sarjan konjac -sienellä.
6. Sen jälkeen taas kasvovesi (tällä hetkellä käytän samaa, kuin aamulla). Joko taputtelen tai sitten pyyhin puuvillavanulla.
7. Kasvoöljy (rakastan näitä!) Minulla oli pitkään Absolution -sarjan Addiction, jossa on 27 eri kasviöljyjen ja kukkaisvesien hoitavaa yhdistelmää, mutta seuraavaksi hankin luultavasti Pain öljyn kuivalle iholle. Siinä on ihana koostumus. Kylmien ilmojen tultua ihoni on hiukan ärsyyntynyt ja kuivunut ja janoaa kosteutta. Öljyt hellivät ja hoitavat ja ovat muuten superantioksidanttisia! Otsallani oli kolme syvää ryppyä ja ne ovat öljyjen aktiivisen käytön myötä kaikonneet – how cool is that? Öljyt myös ennaltaehkäisevät epäpuhtauksia ja ihon rasvoittumista. Tasapainottavat siis.
8. Öljyn päälle vielä tuhdisti yövoidetta. Sekin minun täytyy hankkia pian, mutta olen vaihdellut. Tässäkin Absolution -sarjan yövoide on mitä mainioin, kesällä öljy riittää itselleni pelkästään.
9. Silmänympärysvoide!
10. Kerran viikossa kuorin ihon ja käytän naamioita useita kertoja viikossa. Puhdistavia, kosteuttavia, kirkastavia… Tällä hetkellä ehdottomasti kosteuttavia! Pyrin myös käymään kasvohoidossa 1 krt / kk. Kuorinnan ei tule olla liian raffi, mieluiten hellää hoivaa.
Ihoni on siis sekaiho, t-alue kiiltelee herkästi, muuten tasapainoinen ja pehmeä. Aika kevyellä kosteutuksella normaalisti pärjään. Nyt syksyn mittaan iho on kuivunut, että se oirehtii hiukan röpelöisellä pinnalla, ihonalaisilla tukkeumilla, kiristyksellä ja kirvelyllä.
Kertokaa te, miten te hoidatte ihoanne? Onko jotain, mitä ette ihonhoidossa ymmärrä? Parhaimmillaan ihoni on heleä, tasainen ja kirkas. Toisinaan se oikuttelee, (onneksi harvemmin) mutta säännöllisestä ja huolellisesta ihonhoidosta en luista. Olen myös huomannut, että ulkoilu ja saunominen tekee iholle superhyvää. Ja lepo. Kunnon unet.
Hemmottelevaa ja hoidollista loppuviikkoa!