Masennus on sairaus
Halusin lyhyesti kirjoittaa vielä pienen jollakin tapaa ajatukseni tiivistävän ja tältä erää omalta osaltani loppuun nivoutuvan postauksen ennen iltavuoroa, joogatuntia ja tulevaa viikonloppua, jolloin ajattelin sulkea kaikki kanavat näiltä masennuskeskusteluilta.
Painotan, että tarkoitusperäni edellisessä tekstissä viitaten Marian Instastooreihin oli (ja näissä kirjoituksissa ylimalkaan) on a) herättää ihmisiä ymmärtämään sitä, mitä masennus todellisuudessa on, b) kertoa omia kokemuksia, kivuliaita, läpielettyjä kokemuksia siitä, millaista helvettiä sairaus pahimmillaan on, c) pitää puoliani ja pitää muiden sairastaneiden ja sairastuneiden puolia d) auttaa ihmisiä tajuamaan, että kaikki, mitä uutisoidaan tai kerrotaan, ei ole totuus. Eli suosittelen huomioimaan lähdelukutaidon, tietynlaisen kriittisyyden myös lukemastaan. Kerrottu asia voi olla jonkun omakohtainen kokemus, muttei absoluuttinen totuus. Tämä on tärkeä muistaa. JA haluan ennen kaikkea valaa toivoa, olla vertaistuki.
Ja mitä masennukseen tulee, on kaksi asiaa, mitä selvästi ihmiset (jotka eivät ole masennusta kokeneet) sekoittavat;
a) Masentuneen ja alakuloisen mielialan, johon todella auttaa kivat asiat, positiivinen ajattelu ja kiitollisuus
b) Ja sitten masennuksen, joka on pahimmillaan tappava sairaus, jonka läpi et saa positiivisia asioita, vaikka väkisin yrität hakea. Et tunne kiitollisuutta. Niinkuin kerroin, pahimmillaan et tunne mitään ja tiedostat, miltä ennen joku asia tuntui. Se on pelottavaa.
Minulla ei ole myöskään tarvetta olla ilkeä Mariaa kohtaan. Tällaistakin jossain povattiin. Edelleen totean, että tiedän ja tunnen Marian, eikä minulla ole mitään syytä huvin vuoksi tässä nyt hänelle ilkeillä. Ja vaikken tuntisikaan, ei silti. Tässä eivät taistele ihmiset, vaan mielipiteet. Ja on päivänselvää, että en ollut ainoa, joka otti nokkiinsa Marian jutuista. En yleensä vihastu, suutu, pahastu. Nyt kuitenkin kävi niin. Koin tarpeelliseksi puolustautua. Tämän ei tarvitse olla sota. Enkä sellaista haluakaan. Enkä mitään ”paskamyrskyä” niinkuin joku kommentoija kirjoittikin. Vastuu on aina henkilöllä, joka on julkisesti näkyvillä ja jolla on paljon seuraajia; mitä ja kuinka hän asiat kertoo, ja missä valossa. Mutta, vastuu on MYÖS lukijalla – (viitaten tuohon alkuun), eli ei ota välttämättä kaikkea lukemaansa täytenä totuutena. On vaan niin valtavan tärkeää, miten asiat ilmaisee.
Jos julkisuudessa esillä oleva henkilö sohaisee näinkin arkaa asiaa ja pahoittaa usean ihmisen mielen, silloin tulisi mennä itseensä ja ajatella asiaa, että miksi näin kävi. Mitä sellaista tein tai sanoin, joka kosketti näin montaa ihmistä. Miten niin moni käsitti asiat miten käsitti. Se olisi minusta varsin tärkeää, koska tämä sairaus on itsessäänkin jo hyvinkin syyllistävä, saatika että sitä syyllistystä tulee vielä ulkoakäsin. Vilpitön anteeksipyyntö minusta olisi enemmän kuin tarpeen, eikä se, että perustelee mielensäpahoittaneille omia näkemyksiään.
Joku kirjoitti kommentin edelliseen postaukseeni hyvin ikävään sävyyn, että miksi HÄN ei ole masentunut, vaikka hänelle on käynyt yhtä ja toista. Kommentoija toisteli tätä kysymystä. Masennus ei ole mikään automatio, joka tulee tietyistä asioista aina, vaan se on useamman asian summa. Ehkä jonakin päivänä olemme viisaampia, kun asiaa on tutkittu riittävästi. Sen verran tiedän, että siihen vaikuttaa geneettinen herkkyys, stressitekijät, mahdolliset traumat, menetykset, erot, kuolemat, puutostilat, yksinäisyys, päihteet, univaje,… jne. Eihän kukaan mene syöpää sairastavallekaan sanomaan, että ”minä olen polttanut koko elämäni tupakkaa, miksi minulla ei ole keuhkosyöpää häh?” – Sama asia. Mistä sitä kukaan lopulta tietää? Kommentti oli asiaton.
Kävin terapeuttini kanssa äsken keskustelua mm. tästä ja mielestäni tähän on hyvä päättää tämä postaus. Terapeuttini sanoi minulle, että ole itseäsi kohtaan kiitollinen, kun osaat pitää puoliasi. Oli aika, jolloin olin rajaton, enkä pitänyt puoliani. Se oli osasyy sairastumiseenikin. En olisi ikinä kirjoittanut tuota tekstiä, jonka tein. Tai olisin ehkä mukautunut jonkun mielipiteisiin ja pyörtänyt sanani takaisin. Nykyään kun olen vahvempi, pysyn sanojeni takana. Tämä puolieni pitäminen ei suinkaan koske pelkästään nyt tätä kohua, vaan ihmissuhteita, työtä, kaikkea. Terve itsekkyys ja itsepuolustus on parhaimmillaan eheyttävää. Aggressiivisuuden kautta ei ole hyvä käsitellä näitä asioita, vaikka kuinka tunnekuohua tämä aihe minussa ja monessa muussa aiheuttikin. Kiitän siitä, että niin moni on jakanut tekstiäni. Liikaa tietoutta sairaudesta ei edelleenkään ole ja kaikki vääräuskoisuus näiden asioiden tiimoilta olisi hyvä saada pois.
Vaikea masennus ei sairautena avaudu koskaan ihmiselle, joka sitä ei itse ole kokenut. Siksi toivoisin, että ette sanoillanne satuta sairastuneita. Sairaus on ihan tarpeeksi satuttava ilman kanssaihmisten tuomitsevuutta.
Kirjoitan takuulla tästä ko. aiheesta vielä myöhemmin, kun saan ajatuksia kasaan ja vähän lepoa näistä. Toivon, että jokainen miettii mielessään, miten olla toiselle parempi ihminen ja itselleen myös. Kukaan meistä ei tiedä mitä tulevaisuus eteen tuo, jokainen meistä voi masentua, vaikka kuvittelisi, että ei. Niinhän minäkin kuvittelin. Luulin, että positiivisuus ja elämänmyönteisyys ovat asioita, jotka suojaa masennukselta. Parhaimmillaan näin onkin.
Aina ne kuitenkaan asenteet eivät vaan riitä.