Miksi ihminen päätyy itsemurhaan?

Ajattelin joskus, että itsemurha on äärimmäisen itsekäs teko. Miten se jättää paljon surua, kysymyksiä, traumoja tänne jääneille, poismennyttä kaipaaville ihmisille.

Vasta sen jälkeen, kun olin itse niin pohjalla, että se ajatus puski jopa väkisin, tahtomattani tajuntaan, ymmärsin, että se ei ole useinkaan edes siinä hetkessä valinta.
 
Meillä on, kyllä, valinnanvapaus päättää omasta elämästämme – ainakin teoriassa. Itsetuhoisen henkilön akuutilla mielentilalla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä sellaisten valintojen kanssa.
 
Taustalla on henkinen kipu, aivojen poikkeustila, jolloin kognitiivinen eli rationaalinen mieli lakkaa toimimasta. Se lamaantuu. Emotionaalinen kriisi ylikuormittaa aivoja ja mahdollisesta itsemurhakriisistä jää muistijälki aivoihin. Siksi vuosienkin jälkeen sama ajatus voi nousta hankalassa elämäntilanteessa takaisin tajuntaan. 
 
Itsemurha on näinollen neurobiologisen poikkeustilan aiheuttama toiminto. Suurin osa itsemurhista tapahtuu dissosioituneessa mielentilassa. Niissä henkinen kipu on laukaissut hälytystilan, jonka seurauksena ihminen toimii kuin sumussa, kykenemättä ajattelemaan selkeästi. Tämä tarkoittaa sitä, että normaalisti eheät tunteet, ajatukset ja kehon tuntemukset sekä havainnointikyky häiriintyvät. Sellaisessa tilassa on täysin mahdotonta ajatella ja toimia rationaalisesti. Käsitys niin itsestä, kuin ympäröivästä maailmasta muuttuu dramaattisesti. Näiden kokemusten taustalla on usein trauma.
 
Tässä yhteiskunnassa pitäisi olla superihminen. Mitä kiireisempi ja tehokkaampi, sen parempi. Jos yhtäkkiä avautuu siitä, että on heikoilla eikä jaksa enää, onkin heti huomiohuora ja kerjää tällä vain muilta sääliä. Tai ylipäätään pidetään heikompana kuin muita. Ja jos joku on koettanut tehdä itsemurhan, on se monen mielestä pelkkää huomionhakuisuutta. 
 
Kaikesta tästä, (juuri kanssaihmisten ennakkoasenteiden vuoksi) on edelleen vaikea puhua. Mutta. Ainoa keino asenteiden muuttamiseen ja näiden asioiden häpeällisyyden katoamiseen on se, että ollaan avoimia. Puhutaan. Niin kauan, kuin se on tarpeen. Parhaimmillaan autamme puhumalla toinen toistamme samassa suossa rämpivää. Ehkä pelastetaan jonkun henki. 
 
Ollaan kilttejä toisillemme. Monella on paha olla.

Kommentit (0)