Miten sinä voit olla masentunut?

Kuulen aika usein (lähinnä miespuolisilta henkilöiltä) sitä, että ”miten sinä voit olla muka masentunut, kun sinä olet niin kauniskin?” Tämä saa minut näkemään punaista. Aivan kuin kauneus olisi joku suojakilpi sille, ettet voi sairastua vakavasti. Joskus saatan vaan ajatella, että tämä ihminen ei tiedä tästä asiasta, joten turha tässä on tämän kummemmin vihastua. Harvoin kuitenkaan pystyn ottamaan asian näin tyynesti. Se pistää hämmentämään, joka kerta.

Masennus tai syöpä, nehän yleensä kyselee ensin, että kenelle ne tulee. Itse kuvittelin joskus, että positiivisuus, iloinen luonne ja asenne elämään suojelisi masennukselta. No ei nekään. Ne todennäköisesti ennaltaehkäisee (tai voi ennaltaehkäistä), muttei ne silti ole tae ja lupaus siitä, että masennukseen ei voisi sairastua. Sen lisäksi tässä harhauttaa paljon se, että päämme sisällä on niin paljon kaikkea tiedostamatonta. Alitajunnalla on aivan valtava voima. Joskus, kun elämässä tuntuu kaikki olevan melko hyvin tai jokseenkin tasapainossa ja on ikäänkuin tilaa kaikelle muulle – silloin alitajunta voi syöttää pureksittavaksi jotain, mistä ei ole välttämättä ollut millään tasolla itse tietoinen. Näinhän itsellenikin aikoinaan kävi. Toisaalta, olin varmasti ollut kausittain masentunut ja kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä ikäni. Olin oppinut horjuen elämään sen kanssa. Koin sen niin, että se on osa minua tai se kuuluu luonteeseeni. Olen luonteeltani ahdistunut, (?) ajattelin. No ei se ihan niin taida olla. Mutta se on ollut sellainen ominaisuus, joka on kulkenut pitkän matkan jo rinnallani. Vasta, kun sairastuin pahemmin, vakavasti, tajusin ja tajuan sen, että haluan tästä eroon. Ja mitä sinnikkäämmin haluan eroon, sitä voimakkaammin oireet nostaa päätään. Usein ihmiset sanovat, että masennukseen sairastuttua se ei yleensä lähde pois, sen kanssa oppii elämään. Tämä ajatus on kauhistuttava. Minä en halua oppia elämään tämän kanssa.

Palatakseni tuohon alkuperäiseen aiheeseen… Oikeastaan masennuksessa pätee se sama nyrkkisääntö, kuin muissakin sairauksissa; Voit noudattaa terveellisiä elämäntapoja ja tehdä siten itse voitavasi, lopputulema on valitettavasti jonkun muun käsissä, kuin meidän. Ja usein liika kontrollointi ja stressaaminen sairastuttaa jo itsessään, eli sellainen lempeä, terve suhtautuminen tässäkin on hyvä olla. Kaikkihan meistä tietää, mitkä asiat ovat tervehdyttäviä ja eheyttäviä, jos miettii omaa mielenterveyttä. Ja sitten taas mitä asioita olisi hyvä välttää. Sama pätee fyysisen terveyden suhteen. Ja sen lisäksi nämä kaksi asiaa kulkevat käsikädessä. Kun pitää itsestään parasta mahdollista huolta, voi sillä ennaltaehkäistä jotain, muttei se ole kiveen kirjoitettu.

Joskus aiemmin muistan kirjoittaneeni siitä, että miten masennukseen sairastumisen taustalla on usein joku laukaiseva tekijä; esimerkiksi jokin iso muutos; ero, kuolema, muutto, lapsensaanti, työttömyys… you name it. Muttei syy ole välttämättä näin yksiselitteinen. Mielemme on monimutkainen, ja joku suuri muutos voi laukaista masennuksen siksi, että meillä on olemassa siihen alttius. Esimerkiksi joku trauma aktivoituu muutoksen myötä. Tietenkin perinnöllisyys vaikuttaa osittain, jne.

Silti tuo kysymys tulee toisinaan eteen varsinkin uusiin ihmisiin tutustuessa. Minulle se on turn off. Se on punainen vaate. Se kertoo minulle riittävästi ymmärryksen tasosta näitä mielen sairauksia kohtaan. Tai haluttomuudesta myöskään ymmärtää. Minulta on myös kysytty, että ”eikö se muka auta, jos menet mäkkiin ja leffaan?” Hei kiitos Einstein, tässä onkin lääke masennukseen. Kiitos kun kerroit tämän minulle. Tämä olikin juuri se, minkä halusin kuulla. Voitte sulkea sairaalat, lopettaa lääkityksen ja psykoterapian. Masennus on siis valinta?

Ihan oikeasti…