”She believed, she could, so she did!”
Tossa oikealla on minusta otettuja kuvia noin vajaa vuosi sitten. Pitkäaikaisen unettomuuden ja massiivisen ahdistuksen runnomana. Ja tossa vasemmalla on kuva, joka on otettu minusta eilen. Eihän noista vuoden takaisista kuvista, tosta tyhjästä katseesta oikeesti tunnista mua. Mä en tunnista itseäni. Alleviivaan edelleen – masennus on vakava sairaus, ei mielentila. Olen mennyt läpi kiirastulen.
Tänään oli suuri päivä. Mä aloitin työt. Työkokeilun kautta, kevyesti, pienin askelin. Mut mä menin töihin – hitto vie!!! JEE!!
Mua jännitti ihan sikana, mut samalla mä olen kyllä onnesta soikeena – MÄ SELVISIN! Mä selvisin tänne asti vaikka mä luulin etten tuu näkee tätä päivää. Ja mua odotettiin. Ja mä rakastan mun työtä. Tää on totta ja mä oon ihan hiton ylpeä itsestäni! Mä oon paljon muutakin kuin potilas. Ennen kaikkea mä oon selviytyjä!
