Kyl tää tästä vielä kääntyy oikeinpäin
Taivas on kirkas ja selkeä. Varpaita palelee. Hiukset on suihkun jäljiltä aavistuksen märät. Mulla on menossa parhaillaan neljäs kuppi kahvia. Söin niin paljon aamiaista, ettei tee mieli mitään muuta, kuin kahvia. Mustat kynsilakat on lohkeillu ja kulunu rumasti. Pitäisi ottaa nuo lakanjämät pois. Kädet ja sääret on järkyttävän kuivat. Olen raapinut niitä unissani, kun ne kutiaa niin. Väsyttää taas melko paljon, vaikka viimein nukuinkin. Heräilin aamulla seitsemän aikaan ensimmäisen kerran, ja mun olisi pitänyt nousta käymään vessassa ja juomaan vettä, mutta nukahdin vaan uudestaan ja uudestaan. Havahduin useampaan otteeseen, ja samantien silmät vaan painui kiinni. Sängystä nouseminenkin otti aika paljon aikaa. Nyt on haastavaa ja sittenpä on. Odotan J:tä. Mennään johonkin. Kai Uunisaareen. Ihanaa. Illalla on siskoni kämppiksen valmistujaiset ja minutkin on kutsuttu. Harmikseni en muistanut ottaa kotoa mukaan mitään järkevää päällepantavaa. Ei vaan aivoni oikein toimi. Mulla on päällä Adidaksen trikoot ja kolitsi. Niissä ei taideta juhlia kenenkään valmistujaisia. Jos jaksan mennä, täytyy piipahtaa kaiketi kotona hakemassa jotain järkevämpää päälle. J kun ei taida omistaa kauhean monia mekkoja ja sukkahousuja, mitä voisin tähän hätään lainailla. Heh. Nyt haen jalkaan äidin neulomat joogasukat, paleltaa niin. Mieli on tyhjä, alakuloinen. Jotenkin vaikea tavoittaa mitään ajatuksia tai tunnelmia. Tyhjyyttä ja kysymysmerkkejä on pääni sisältö täynnä. Ja mun sielu. Pian pitäisi alkaa pakkaamaan myös muuttokamoja, mistähän helvetistä mä ammennan voimaa siihen? Nyt niitä ei ole. Voimia. Kyl tää tästä vielä kääntyy oikeinpäin…
”Mä istun suihkussa viidettä tuntia, nyt ei kiinnosta paljon lapset Afrikan. Mä tuon sulle pyyhkeen ja koetan ylös kannustaa, mut sä näät vaan elämän ahdistavan. Tuntuu, että pää on kehon ulkopuolella ja pelkään että ihan kohta sekoan.
Nyt hengitä, nouse ylös ja pukeudu, niin mä sut vielä kokoan. Mä en voi lähtee ulos, mut tää kämppä ahdistaa. Sä et voi jäädä tänne ahdistumaan. No tää ei oo musta kii… No vittu on!!! Mun pää on ihan liian mahdoton!”
Haloo Helsinki – Seitsemän miljardii