Sunnuntai.

Nukuin viime yön surkeasti, koska minulla on hillitön yskä. Hyppäsin vähän väliä juomaan vuoronperään vettä ja Resilaria. Ensi viikko on jo neljäs viikko tämän inhottavan riesan kanssa. Perjantaina kävinkin lääkärillä varmuuden vuoksi, eikähän onnekseni tulehdusarvot olleet koholla, joten ei auta kuin toipuilla ilman mitään antibiootteja (hyvä tietysti niin). Mutta olen todella, todella väsynyt… Väsynyt sairastamaan ja väsynyt valvomaan! Tänään olen lipitellyt inkivääri-sitruunateetä ja Finrexiniä. Aion tehdä niin koko loppupäivän.

Ystävät oli illalla meillä ja juotiin Muumiteetä, kuumaa glögiä ja punaviiniä. Pari lasia punaviiniä nautin minäkin. Huomaan, ettei se oikein sovi minulle. Alkoholi. Koska minulla on lääkitykset, huomaan väsyväni muutamasta lasista niin, että olisin lähes samantien valmis unille. Yleensä siis, jos otan lasillisen tai kaksi, se jääkin siihen. Yleensä en ota edes niitäkään. Kun ei aina tiedä ihan tarkkaan, että miten milläkin kertaa vaikuttaa. Sen sijaan söin sitten korvapuusteja. Tai me kaikki syötiin. Pellillinen. NAM! Ystävien seura teki hyvää. Ilta oli herisevää naurua, tuikkujen valoa, toisiimme nojailua ja keskustelua. Yö meni miten meni, mutta ainakin ilta oli antoisa!

Soiteltiin tänään aamupäivällä Skype -puhelu veljeni kanssa, koska kaikki sisaruksistani olivat meidän mummolassa, ja päivänsankari, (eli Isä), oli myös siellä. Näin siis yhdellä kertaa kaikki ja pääsin onnittelemaan isää ”kasvotusten”. Isä on soittanut minulle jokaikinen päivä sairastumiseni jälkeen ja tämä vuosi on vahvistanut meidän suhdetta. Se tuntuu hyvältä. Mummo sanoi, että minä näytän pirteältä – vaikken nyt ihan sitä olekaan. Fiilis mulla on tänään ehkä ihan kohtuullinen, ehkä se näki sen. Enkä ole itkenytkään kolmeen päivään. Tai, tämä on jo neljäs. Ehkä en itke tänäänkään. J:n Lontoosta tuliaisiksi tuoma kiitollisuuskirja on motivoinut heti aamulla suhtautumaan alkaviin päiviin kysyen; mitä hyvää tämä päivä tuokaan tullessaan. Illan kohokohta on se, kun saan kirjoittaa päivän top 3. ylös tuohon kiitollisuuskirjaan. Havainnoin niitä asioita pitkin päivää, että mitä ne tänään oli. Mitkä oli ne tärkeimmät. Voi kuulostaa hassulta, mutta tämä on itselle kuitenkin iso juttu. Pienistä jutuista tulee ne isot ilot lopulta. Ja havaitsee, että vaikka mieli on musta, tai ihan väritön, kyllä siellä kuitenkin pilkahduksia on edelleen väreistä, niistä ihanista asioista. Ne on edelleen olemassa.

Olen ottanut jälleen lukuun Heli Thorénin Ehjäksi -kirjan. Aloitin sen eilen ja luin loppuun tänään. Se on yksi minun suosikkikirjoistani. Ehkä joku teistä onkin osannut rivien välistä lukea, että reilu 6,5 vuoden suhteemme on myös tullut päätökseensä. Ajattelin, että pyhitän tämän postauksen ainoastaan tälle asialle, mutta ajatukseni lähtivät ihan jo alusta alkaen rönsyilemään enemmän ympäripyöreisiin kuulumisiini. Joten olkoon ne nyt osana tätä postausta.

Sairastumiseni on ollut minulle äärimmäisen rankkaa, mutta myös läheisilleni, eritoten Kimille. Se on koetellut parisuhdettamme paljon. Kumma olisi, jos ei olisi koetellut. Ja kun se ei edes ole suinkaan ollut ainoa vaikea asia, mikä on kohdannut meitä kuluneen vuoden aikana. Olemme joutuneet kohtaamaan raskaita asioita molemmat. Yhdessä ja erikseen. Olen puntaroinut asiaa jonkin aikaa ja sitten jossain lokakuun puolessavälissä teimme lopullisen päätöksen. Minä muutan tammikuussa pois. Olen löytänyt asunnon. Tai, se tuli eteeni ihan etsimättä. Tarkoituksella, kenties? Kadunnimi on kaunis, kaunein, missä olen koskaan asunut – se enteilee hyvää. Asunto on minulle symbolisesti turvasatama ja myrskyluoto. Se on merenrannassa. Pienenpieni yksiö, mutta juuri sopiva nyt. Saan omaa tilaa. Omaa aikaa. Happea. Rauhaa. Saan aikaa etsiä rauhassa omaa itseäni. Nyt täytyy vain kuunnella itseään, eliminoida ympäriltä kaikki se, mikä tuo turvattomuutta, epävarmuutta, tai lisää pelon tunteita. Olen rohkea, koska uskallan tässä tilanteessa lähteä. Tottakai minua myös pelottaa ja jännittää. Mutta tilalle on tullut myös toiveikkuutta, varmuutta, huojentuneisuutta ja helpottuneisuutta.

Olen nähnyt useana peräkkäisenä yönä unta linnusta, joka on valkoisessa pienessä häkissä. Unessa häkin ovi aukeaa, ja keltainen lintu lähtee lentoon. En tiedä lentääkö se kovin pitkää matkaa kerrallaan, ehkä vain ihan pieniä pyrähdyksiä, keräilee välillä voimia ja jatkaa taas. Lintu on siipirikko, mutta vahvistuu päivä päivältä. Ihan niinkuin minäkin.