Puhutaan tunteista
Eilinen päivä pisti minussa liikkeelle aika paljon ajatustyötä ja mylläkkää, mutta ennen kaikkea niitä wau -elämyksiä ja uutta ymmärrystä. Ymmärrystä itseäni, omia tunteitani ja niistä mahdollisesti seuranneita toimintatapoja kohtaan, mutta myös ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan. Näin myös jotkut jo menneet tilanteet selkeämmin ja ymmärrettävämmin sekä ”pääsin” tänään myös kuin tilauksesta tilanteeseen, jossa todella tarvittiin tunnetaitoja. (Kuulostaa siltä, kuin minulla ei olisi tunnetaitoja ennen eilistä ollut, mutta I quess u got the point…)
Oli ihanaa huomata, miten on itse niin terapian, kuin opiskelun ja ylipäänsä kaiken shitin läpikäyneenä ja kaikenlaista tietokirjallisuutta näistä psykologisista aiheista lukeneena KEHITTYNYT IHMISSUHTEISSA! Oppinut ymmärtämään, miksi joku kokee tai toimii tietyllä tavalla. Ja miten oikeasti oma intuitio ja vaisto on todella oikeassa. Sekä miten omalla ymmärryksellä ja asian läpikotaisella puimisella voidaan päästä yhteisymmärrykseen ja kenties toinenkin ymmärtää itse itseään paremmin. On upeaa kyetä havainnoimaan koko ajan tilanteessa omaa käyttäytymistä, ja hallita tunteitaan. Ja samalla peilata, miten ja miksi toinen toimii, niinkuin toimii. Tai miksi on päätynyt tietynlaisiin ihmissuhteisiin kerta toisensa jälkeen. Miksi on toistanut tiettyjä kaavoja, ”hakkaamalla päätä seinään” (näin esimerkkinä).
Haluan vielä kirjoittaa oivalluksistani ja jakaa niitä teidän kanssa.
Kirjoitin eilen, miten Johanna Pesola kertoi meille Tunne itsesi vapaaksi -koulutuspäivän aikana alkuperäisistä, aidoista tunteista eli ns. perustunteista. Näitä perustunteita on pelko, viha, syyllisyys ja häpeä. Usein äärimmäisen vaikeita tunteita, mutta myös äärimmäisen elintärkeitä. Eilen hoksasin myös jotain uutta itsestäni, mitä itse tosiaan koen ja miksi, ja antitunteisiin eli ”naamioihin” nämä perustunteet ovat kaikessa hankaluudessaan piiloutuneet. Ja miten ne ovat esimerkiksi omassa elämässä näyttäytyneet.
Pelko (jollei se siis saa tai saa tilaa näyttäytyä sellaisenaan) voi piiloutua joko arkuuden tai uhkarohkeuden taakse, (palaan tähän vielä). Viha piiloutuu kiltteyden tai katkeruuden taakse. Syyllisyys piiloutuu syyllistyjän tai syyttäjän roolin taakse. Häpeä piiloutuu ”enkeli”-roolin taakse tai vaihtoehtoisesti häpeämättömän roolin taa. Jos nämä tunnelukot, roolit, defenssit – u name it, alkaa hallita elämää, (ja jollei ala selvittää syitä niiden takana), alkaa elämä kaikkinensa kääntyä väärille raiteille. Ihminen alkaa esimerkiksi etsiä pakokeinoja ja/ tai takertua. Heitetään nyt esimerkkinä vaikka riippuvuudet (päihteet – alkoholi, huumeet, lääkkeet, läheisriippuvuus, seksiriippuvuus jne). Ihminen uhrautuu ja koko elämä perustuu valheeseen. Josta tietenkin johtaa jos minkälaisia mielenterveyden häiriöitä. Kun taas… Jos pelon, vihan, syyllisyyden ja häpeän tunteet uskaltaa pala palalta kohdata, käydä ne läpi, myöntää ne ja hyväksyä niiden olemassaolo- jää jäljelle aito ilo, totuus, rauha, vapaus, rakkaus. Mistä eilen jo vähän kirjoitinkin. Tarvitaan armoa, anteeksiantoa, irtipäästämistä. Ja niin, sitä oikeasti aikaa vievää, likaista työtä.
Johannalta kysyttiin, tarvitseeko ihmisen itse tietää sitä, mitä hänelle on mahdollisesti tapahtunut, jos joku trauma tai traumoja on syntynyt? Ei välttämättä. Ne saattaa nousta esille, mutta kokemukset jättävät kyllä kehomuistin. Siksi suuri, tärkeä väline traumoista vapautumiseen on kehollinen tekeminen. Traumat asuvat kehossa ja ne voivat muistutella olemassaolostaan erilaisin kiputiloin ja sairauksin. Johanna mainitsi Tension & Trauma Releasing -harjoitukset ja terapian. Sen lisäksi apua on tunnevyöhyketerapiasta ja ihan omankin kokemukseni mukaan esimerkiksi yin -joogasta. Joogan filosofian mukaan naisella lantion alue on tunteiden kaatopaikka. Mitä enemmän tehdään lantion avauksia, sitä enemmän sieltä voi nousta vihaa, kiukkua, turhautuneisuutta, ärtymystä, jne. Yin ei siis todellakaan ole aina mitään ihanaa ja kivaa, päinvastoin. Muistan itse sairastumisen jälkeen sen, että kävin yin -tunneilla liian intensiivisesti, (jolloin tunteita nousi sen verran paljon kuin tarjottimella eteen), etten ollut valmis niitä vielä kohtaamaan.
Palaan kuitenkin vielä noihin perustunteisiin, koska tämä aihe on äärimmäisen mielenkiintoinen.
Pelon hyöty ja tarkoitus on ollut alunperin hengissä pysyminen, (ja onhan se toki edelleenkin). Kuitenkin peloista voi tulla elämää raskauttava taakka. Pelko voi olla niin ikään jännityksen tunteesta kauhun tunteeseen saakka. Jotta pelon tunteen tilalle ei syntyisi defenssejä, palataan tässä isosti elämän ensimmäiseen / ensimmäisiin kiintymyssuhteeseen. Riittävän hyvä kiintymyssuhde riittää luomaan lapselle turvallisen kivijalan, mutta heti jos suhteessa on esimerkiksi turvattomuutta, syntyy trauma. Silloin omalla kasvattajalla on itsellään olemassa oleva trauma (tunteiden käsittelyyn liittyvä ”vaje”), jonka siirtää ihan tiedostamattaan lapseen. Tällaisesta ihmisestä voi tulla arka, pelokas, sellainen, joka pienentää itseään ja omaa olemassaoloaan. Ahdistuneisuushäiriöt ja erilaiset pakko-oireet varmastikin osaltaan voi juontaa juurensa täältä. Tai vaihtoehtoisesti ihminen kasvaa uhkarohkeaksi ja impulsiiseksi, jolloin tekee asioita harkitsematta ja ”pelotta”, kohti sellaisiakin tilanteita, joissa oikeasti tulisi pelätä.
Viha voi mennä ärtymyksen tunteesta raivoon. Tunteen hyöty on elintärkeä; Sen tarkoitus on pitää huolta omasta tahdosta, itsenäisyydestä, selkeydestä, intohimosta, identiteetistä. Mikäli itseään ei puolusta (omia voimavarojaan, omia rajojaan) eli ei pidä huolta terveellä tavalla itsekkäästi itsestään, syntyy tunnelukko. Viha on hyvin väärin ymmärretty tunne. Vihaa ei useinkaan saisi näyttää (on toki eri asia miten ja mihin sen purkaa). Se on kuitenkin (niinkuin yllä mainitsin) yksi tärkeimmistä perustunteista. Vihan tunne rakentaa ihmisestä itsensä. Uhmaikä, esimurrosikä ja murrosikä on hyviä esimerkkejä siitä, että tunteiden täytyy saada antaa tulla näkyväksi. Ihmisestä voi tulla joko kiltti; suorittaja, miellyttäjä, selviytyjä, uhriutuja. Moni tunnistaa tämän (minä itsekin), että kun ei ole omia rajoja, ei osaa sanoa ei niin sanoo kaikelle kyllä saadakseen hyväksyntää. Jos ihmisestä ei tule tällainen, niin sen sijaan usein ihminen katkeroituu. Toki voi olla sekä että, kiltti että katkera. Viha voi olla joko punaista, eli luomisvoimaa, tai kaikessa surullisuudessaan ns. mustaa vihaa, eli tuhoavaa – itsetuho, muihin kohdistuva viha.
Syyllisyyden tarkoitus on toimia omantunnon äänenä. Terve syyllisyys auttaa näkemään tehdyt virheet. Itseä kohtaan on osattava olla armollinen ja aikuisen ihmisen on on oltava ensisijaisesti vastuussa itse itsestään. Ihminen on epätäydellinen ja keskeneräinen, täydellistä ihmistä ei ole olemassa. Mikäli tämän tunteen kanssa tulee laiminlyödyksi, voi ihmisestä tulla joko syyllistyjä tai syyttäjä. Syyllistyjä on uhriutuja ja potee syyllisyyttä asioista, joista ei tarvitsisi potea. Tämä menee aika pitkälti käsikädessä vihan tunteen tunnelukon kanssa; liian kiltti ihminen potee syyllisyyttä. ”En ole tehnyt tarpeeksi”. Tunnistan tästäkin itseni. Syyllisyyden tunnelukko voi olla myös syyttäjä, eli silloin vika nähdään aina muissa. Tätä ei välttämättä sanoiteta, (kirjaimellisesti syytetä muita), vaan se voi näkyä totaalisena kieltämisenä, että vika voisi olla itsessä / omissa valinnoissa. Silloin syyllisyys ulkoistetaan muiden harteille. Puhutaan ns. narsistisesta haavasta. Kaikilla meillä on tervettä narsismia, syynä tietenkin se, että me pitäisimme huolen itsestämme, tervettä itsekkyyttä siis. Totaalinen tunteiden laiminlyönti lapsuudessa, (ja elämän aikana) voi aiheuttaa vakavia ongelmia myöhemmin. Jos ihminen ei tiedä omia rajojaan, hän alkaa elää ns. symbioosissa muiden ihmisten kanssa ja alkaa käyttäytyä narsistisesti. Narsistinen persoonallisuushäiriö on nimenomaan sitä, että ihminen ulkoistaa kaiken, koska ei yksinkertaisesti kykene näkemään virheitä itsessään. Tämä johtuu juuri tästä kuvitellusta symbioosista. Ihminen on ikäänkuin yhtä muiden kanssa. Narsismista sen verran vielä, että on ns. ohutnahkaisia narsisteja (heillä on jonkin verran empatiakykyä, usein päihteiden väärinkäyttöä yms.) ja paksunahkaisia narsisteja, jotka taas ovat usein menestyviä, johtoasemassa olevia, kylmiä, tunteettomia, suoria, kovia, varakkaita. Ja tästä seuraava, kaikkein vakavin laiminlyönnin muoto on se, että ihmisestä tulee psykopaatti, täysin empatiakyvytön.
Häpeän tarkoitus on yhteys ja inhimillisyys. Jokaisessa meissä on sekä valo että varjo, se on osa inhimillisyyttä. Häpeän defenssejä ovat ns. enkelirooli ja häpeämätön. Enkeli on sellainen, joka haluaa tehdä hyvää kaikille. Hoivaa, hoitaa, haluaa parantaa, pelastaa. Todellisuudessa hoivaaminen tulee usein siitä, että itse tarvitsisi hoivaa kaikkein eniten. Hyvyys ei tietenkään ole väärin, mutta siinä mennään pieleen, että hoidetaan muita ennen itseä. Häpeämättömästä sen sijaan voi tulla ylpeä, valheellisen vahva, joka ei näytä eikä näe, ei hyväksy / näe häpeää itsessään. Häpeänsä kohdannut ihminen ei arvostele tai tuomitse muita ihmisiä.
Huh… Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka. Toivon, että tämä avasi kenties jotain uutta. Nyt menen pesemään meikit ja pikkuhiljaa unille, nukkuminen on jäänyt tässä viime öinä aika vähille. Suosittelen edelleenkin lukemaan ne Antti Pietiläisen kirjat, jos tunnetyöskentely kiinnostaa. Iloa (ja itsetutkiskelua) jokaisen teistä alkaneeseen viikkoon!