Sattuu

miiajohanna

Tuon viime viikkoisen masennus -"kohun" jälkeen viikonloppua kohti ajatukset eivät kirkastuneet (vaikka tietoisesti olin seuraamatta mitään aiheeseen liittyvää). Kirjoitinkin edellisessä postauksessa, että otan pienen paussin tuohon kaikkeen.

Minulla oli vaikea olo muutenkin. Mieli ei tahtonut rauhoittua oikein mitenkään. Kaikenlaisia keloja pyöri päässä, surua epäoikeudenmukaisuudesta ja ihmisten ymmärtämättömyydestä. Siitä, miten mustavalkoisia toiset ajattelunsa kanssa on. Vaikka sitä tulee olemaan aina. Olipa kyse mistä tahansa asioista.

Ihmissuhteet ovat edelleenkin minulle se haastava asia ja osittain se, mitä minusta ajatellaan. Masennus ja ahdistus syöttää minulle välillä aikamoisen tappavaan tahtiin niin syyllistäviä ja ilkeitä, itseä inhoavia ajatuksia. Täytenä totuutena. Ne syöttää niitä niin, että en pelkästään minä, vaan koko muu maailma vihaa mua. Että olen huono ystävä, huono työntekijä, huono ihminen, yhteiskuntakelvoton. Tällainen todella ankara looppi saa välillä otteen. Vaikka en samalla tavalla halua miellyttääkään enää ketään, olen paljon suorapuheisempi ja rohkeampi kuin ennen ja koetan ajatella, että muiden mielipiteillä ei ole väliä. PAITSI tietenkin niiden kaikkein läheisimpien ihmisten. Mutta. Toisinaan kuitenkin iskee päälle pelot "..mitäköhän minusta mahdetaan ajatella?" Ja usein se ajatusleikki ei jää tuohon kysymykseen, vaan masennus antaa siihen pään sisällä vastauksen.

Kirjoitin vuosi sitten syksyllä tänne blogiini tekstin, Sinä riitätSiinä kävin läpi aika paljon ennakkoluuloja. Ihmisten ennakkoasenteita. Odotuksia. Sitä, miten jossain tilanteessa joudut todistelemaan, että olet tarpeeksi terve tekemään asioita x ja toisessa kohtaa joudut todistelemaan, että olet sen verran sairas, että et kykene tekemään asioita x. Se on tosi raskasta. Nyt toistamiseen kuulin sellaisia asioita, miten minua tulisi varoa. Ja miten olen epätasapainoinen ja epävakaa. Masennus eikä mikään vastaava terve toimintamekanismi esim. liiallisiin kuormittaviin tapahtumiin ei tee ihmisestä suinkaan vaarallista, epätasapainoista hullua. Kuka edes on hullu? Tai mitä on hulluus? Nämä sanat satuttaa ja pistää tietenkin ajatukset ihan solmuun. Tai se, että sairauttani käytetään aseena minua vastaan. Jotkut on tehneet sitä joskus, ja se on tietenkin ihan liikaa. Toki ylilyöntejä tulee välillä, mutta sanat saa pahimmillaan aika syviä haavoja aikaan. Mutta myös teot...

Lähdettiin lauantaina tyttöjen kanssa ulos, eikä ilta päättynyt ihan toivotulla tavalla. Jouduin aamuyöstä aika kovakouraiseen kohteluun järjestyksenvalvojien ja vartijoiden toimesta, vaikka sanoin moneen kertaan, että minua sattuu. He satuttivat (tietoisesti asemaansa hyväksikäyttäen) vaan lisää. Mun käsivarret on aivan täynnä selkeitä sormenjälkiä, isoja kipeitä violetteja mustelmia, poskessa on ruhje, alahuuli mustana. Henkinen kipu on tietenkin nyt paljon kovempi, kuin fyysinen. Ja traumat kaikesta kokemastani romautti vointiani. Tietenkin pelkäsin ja jos menetän luottamukseni virkavaltaan, kehen tässä yhteiskunnassa voi luottaa? Jäljet on sen verran pahat, että pahoinpitelysyyte kuuluisi tehdä. Tämä on vaan niin surullisen kuuluisa juttu; tuskin tulen voittamaan. Kuulin sunnuntaina, että aika monelle tutulle ja nimenomaan naispuoliselle on käynyt tuo aivan sama. Ja se, onko minulla voimia lähteä siihen kaikkeen paperisotaan ja muuhun on myös yksi iso kysymys. Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että ei. Mutta kuulluksi enkä nähdyksi tullut. Se on pahinta, kun sanot, puhut, yrität kommunikoida, ja sinua kohdellaan niin, kuin sinua ei olisi edes olemassa. Kerroin myös, että minulla on traumatausta. Ja hyvänen aika, vaikka ei olisikaan, on tarpeeton voimankäyttö niin väärin ja turhaa. 

Sen vuoksi olen nyt taas aika pohjamudissa, ajatukseni sumussa, eikä oikein tahdo taas saada uskoa siihen, että asiat kyllä järjestyy. En saa mistään positiivisesta kiinni. Niin paljon kaikkea pahaa sattuu, että välillä alan epäillä, onko minussa jotain vikaa, että näin saa ja voi oikeasti tapahtua? Olen ollut ahdistunut niin, että tärisen, itken, kiljun ja pelkään. Tai sitten vastakohtaisesti olen täysin lamaantunut. Onneksi ei ole tarvinnut olla yksin. Eilen ja tänään sain myös ammatillista apua.

Oli pakko vähän jäsennellä tänne näitä ajatuksiani, koska tuntuu, että en saa oikein mistään mitään kiinni...

Kaikki tsempit, voimalauseet, positiiviset asiat, leffa/kirjavinkit, kaikki, mikä voisi mieltäni vähääkään parantaa - on nyt tarpeen. Tämä oli taas selvä merkki, että itsestäni on pidettävä entistäkin parempaa huolta.

Kommentit

ViviK (Ei varmistettu)

Näen itse sut aivan ihanana ihmisenä, jolle tapahtuu vaan liian paljon kaikkee pahaa.

Anna itsellesi armoa. Ei oo hätää.

Herra J
in medias res

Hei Miia

Voi ei! :( Se, että masennus saa ihmisen pitämään faktana masennuksen itsensä luomia muka huonoja piirteitä ihmisessä, on mielestäni eräs masennuksen pahimmista piirteistä. Tiedän tunteen liiankin hyvin. Ja ei voi käsittää tuota saamaasi kohtelua :( Henkinen isohali täältä sinulle ja tsemppiä. Sinussa ei ole mitään vikaa, vaan olet hyvä, riittävä ja upea sellaisena kuin olet.

Minulla musiikki auttoi huonoimpina hetkinäni. Auttaisiko se kenties myös sinua? :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Miia,

mieti miten pitkälle oot suossasi rämpinyt. Älä anna näiden takapakkiin nujertaa sua. Olet upea persoona ja tuollaisia on harvassa. ️

annepa (Ei varmistettu)

Olen pahoillani, että sua on kohdeltu kaltoin. Rikosilmoitus pitäisi tietysti tehdä, mutta on ymmärrettävää, jos et nyt jaksa. Ei aina voi jaksaa. Jos sinusta tuntuu pahalta se, että et nyt jaksa, niin koita antaa itsellesi anteeksi.

Sellainen juttu nyt kuitenkin, että vartija ja järjestyksenvalvoja ei ole virkavaltaa. Virkavaltaa on poliisi, armeija ja rajavartiosto. Myös lääkärit ja pelastajat on virkavelvollisia. Toivon todella, että luottamuksesi virkavaltaan ei horju, koska se on Suomessa aika hyvällä tasolla (vaikka toisin voisi luulla, kun korkeinta poliisijohtoa on paraikaa syytteessä ties mistä).

Toivon sinulle lempeää toipumista niin viikon tapahtumista kuin yleensäkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Sä selviät. Tästäkin. Ei epäilystäkään! Voi muru.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ei ole mitään hätää. Sä selviät tästäkin, olet vahva sisimmässäsi. Anna itsellesi aikaa toipua. Ikävää että sua on kohdeltu virkavallan toimesta noin, koita olla lempeä itseäsi kohtaan.

Dr Ineda Priyasathim (Ei varmistettu)

Jos kaikki sukupuolesta riippumatta näkisivät itsensä kuten muut, niin hyvässä kuin pahassa, katsoisi lähes jokaisesta peilistä takaisin sinut itsensä kanssa oleva ihminen, jolla ei tarvetta alentaa muita (poislukien kourallinen #1 kihomatoja) ja tosiaan samalla lypsyllä sieltä katsoisi takaisin se entistäkin parempi ihminen joka tietää tasan miten muita ei kohdella ja osaa sanoa, keskisormi ja huonolle kohtelulle. Ja paskahan ei tule tästä maailmasta loppumaan joten toimiva tapa pitää itsensä "clean" on tehdä itsestään niin niin "kaunis" siellä peilissä, ettei paskatkaan tartu enää siihen tefloniin. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta 1. usko kaikki pyyteetön hyvä mitä sulle sanotaan 2. usko että useimmiten kehut ovat kehuja eivätkä vain keino miellyttää 3. katso peiliin ja sano itsellesi vaikkapa kaikki päivän aikana tulleet kehut ja toista kunnes alkaa hymyilyttää. Heitä Iltalenkki, kotimatkalla vaikka jostain kiskalta ruletilla pokkari (jos aivan paskaa 2 pyöräytystä), sulje puhelin, teet tulille, lämmin suihku, mukavat sukat jalkaan ja sitten kääriydyt sinne peittoon lukemaan sitä 3euron pokkaria joka oikeasti osoittautuu hyväksi Olet vahva, tiedät sen. Olet viisas, tiedät sen. Olet arvokas, tiedät sen. Olet kaunis, tiedät sen. Ehkä sun peili on rikki? Osta uusi niin myös näet sen.

Kommentoi