Sisäinen lapsi

HEADER2_0.jpg

Lupasin kirjoittaa teille siitä, kun olin 25.11. (eli pian kuukausi sitten) Urban Wellsin tiloissa Sisäinen lapsi -workshopissa. Tätä luotsasi ystäväni Marina Lavenius ja Lotta Kvist. Nyt kun tuosta tosiaan on kuukauden päivät, voisin vähän avata muistiinpanojani ja workshopin sisältöä teille.

Ihan aluksi me teimme Marinan ohjaaman hypnoosiharjoituksen. En ole ennen kokeillut hypnoosia, mutta hyödyin siitä valtavasti. Marinan kanssa olikin puhetta tuon jälkeen, että koska hyödyin siitä niin paljon, sitä voisi kokeilla uudestaankin. Olen kirjoittanut näin;

”Mieli matkasi, leijaili ylös pilviin. Tikkaita pitkin matkasin vaan ylemmäs ja ylemmäs, pilviverhon läpi. Kaikkialla oli sumuistam pehmeää, kevyttä ja turvallista.” — Tässä kohtaa tuli kuvitella mielessään aikajana, jokaisella se varmaan näyttäytyi erilaisena, mutta ajatuksena oli että keskellä olisi nykyhetki. 

”Kuvitteellinen aikajana oli perinteinen, olin itse keskellä nykyhetkessä. Se kohta oli valoisa. Nykyhetkestä tulevaankin oli keltaista valoa. Menneisyys näyttäytyi tummana. Kun matka sinne alkoi, ja kun saavuin menneisyydessä olevan sisäisen lapsen luokse, tunsin, miten ylävatsaan alkoi sattua. Sydän hakkasi ja kyyneleet melkein kirposivat silmiini. Palasin Kynsiniemelle lapsuudenkotiini (ja tein sieltä muistihavaintoja). Koin avuttomuutta. Sain ajatuksissani Tuula -kummin ja mummin auttamaan ja viemään viestiä sisäiselle lapselle; Olet hyväksytty, rakastettu, eikä ole hätää. Lapsi jäi pyörimään enkelinsiipien ja keltaisen valon ympäröimäksi. Oli turvallista palata takaisin tähän hetkeen. Sisäinen lapsi jäi suojelevien siipien sisään parantumaan”

Kokemus oli siis hyvin voimallinen ja visuaalinen. Tämän jälkeen teimme harjoituksen, jossa sisäinen lapsi ja aikuinen minä kohtasivat. Ensin istuimme ikäänkuin lapsen paikalla ja sitten siirryimme tämän hetkiseen, aikuisen tilaan vaihtamalla jälleen paikkaa. Se helpotti roolien jakaantumista, vaikka yhtähän me olemme molemmat – sekä aikuinen minä ja sisäinen lapseni.

”Lapsi minussa toistelee; älä jätä minua, älä hylkää minua, älä enää ikinä jätä minua. Olo on aiempaan harjoitukseen verrattuna helpompi, lapsi ei ole enää niin turvaton. Aikuisen rooliin siirryttäessä minua alkaa itkettää. Koen myötätuntoa ja surua. Sanon, että olen pahoillani ja etten ikinä enää hylkää. Lopuksi sisäinen lapsi ottaa sanat vastaan ja antaa anteeksi, mutta vieläkin toistelee samaa, kuin alussa. Mieleni sisällä lupaan pitää lapsesta parempaa huolta.”

Tässä oli mielenkiintoista se, että miten minussa aikuinen minä reagoi niin vahvasti ja myötätuntoisesti sisäiseen lapseen, eikä tilanne ollutkaan niin päin, että lapsi olisi itkenyt. Yleensä lapsi minussa nostaa aika hysteerisiäkin itkukohtauksia pintaan. Sitten teimme harjoituksen, josta en halua kirjoittaa, sillä siinä puuttui yhteys kokonaan. En saanut mitään yhteyttä. Marina ja Lotta sanoivat, että se on ok ja vielä ei ole sen aika. Se harjoitus oli todella vaikea ja turhauttava.

 

Kirjoitimme ylös, millainen on ihannevanhempi. Itse listasin seuraavia asioita;

– Kuuntelee, on kiinnostunut

– RAKASTAA

– Haluaa tukea ja ymmärtää

– On henkisesti ja fyysisesti läsnä

– Hymyilee, halaa, silittää

– HYVÄKSYY

– Ei koskaan hylkää

– Inspiroi

– On esimerkillinen

– ON SUURI TURVANTUOJA

– Huolehtii

 

Sitten pohdimme, jotta olisin itse ihannevanhempi sisäiselle lapselleni, mitä minun tulisi tehdä. Kirjoitin seuraavaa;

”Jotta huolehtisin sisäisestä ns. ihannevanhempana sisäisestä lapsestani, tulisi minun muistaa ylläolevat asiat. Tehdä asioita, jotka eheyttää sisäistä lasta. Tukee, eikä satuta. Sisäistä lasta ei saa rankaista. Vanhemman tulee huolehtia perustarpeista”:

– Uni

– Ruoka

– Liikunta

– Sosiaaliset suhteet

– Omat rajat

– Mielekkäät puuhat

– Itsensä palkitseminen, jne.

 

Pohdimme sen jälkeen, mitä lapsena kukin tykkäsi tehdä ja kirjasimme kukin omia lempipuuhiamme ylös. Minulla lista näytti tältä:

 

– Piirtäminen

– Kirjoittaminen

– Leikkiminen

– Majojen rakentaminen

– Muumien katsominen

– Kesä ja ulkona oleminen, kukkien ja luonnon tuoksu

– Pullien leipominen

– Kuuma kaakao talvipakkasella

– Pulkkamäki

 

Näitä asioita olisi hyvä tehdä edelleen. Säilyttää se lapsen leikkimielisyys ja siirtyä aikuisen roolista lapsen rooliin. Edelleenkin rakastan rakentaa majoja, rakastan muumeja ja esimerkiksi kirjoittamista. Paljon siellä on edelleen sitä samaa, mitä oli silloin.

 

Sen jälkeen kirjasimme uskomuksia itsestämme:

 

– Aurinkoinen ja iloinen

– Puhelias

– Hyvä laulamaan

– Usein riittämätön olo

– Kiltti, ollut rajaton ja miellyttämisenhaluinen

– Sosiaalinen, avoin

 

Sitten kirjasimme itsestämme uskomuksia, jotka rajoittavat elämäämme:

 

Minä olen… huonompi kuin moni muu. 

Minä olen… riittämätön.

Minä olen… sairas. Hukassa. Pelkään etten parane, eikä kukaan voi rakastaa näin rikkinäistä ihmistä.

Minä olen… toisinaan edelleen liian kiltti.

 

Sitten kyseenalaistimme näitä uskomuksia;

– Onko tämä ajatus oikeasti totta?

– Auttaako ajatukseni saavuttamaan päämääräni?

– Herättääkö tämä uskomus minussa mieluisia tunteita?

– Mitä hyvää tästä seuraa?

 

Teimme harjoituksen, jossa etenimme elämässämme uskomusten mukaisesti, tai niiden johdattelemana. Pääajatus/uskomus oli ”olen sairas, pelkään, etten parane.”

– 1v. päästä tilanne oli sama, mennyt päinvastoin huonompaan.

– 2v. päästä ja 10v. sekä 20v. päästä en enää uskokaan parantuvani ja olen jo luovuttanut.

Sitten teimme harjoituksen päinvastoin, manifestoimme päinvastaista tulevaisuutta; ”Minä paranen, olen terve.”

– Tällä uskomuksella se tapahtuu. Unelmat toteutuvat. Elämä näyttää valoisammalta. Minulla on kaikki mitä olen aina halunnutkin. Katsoin rohkeasti tulevaisuutta eteenpäin.

 

Sitten jokainen kirjoitti lopuksi päivämäärän ja tarkan kellonajan ylös ja jonkin lupauksen itselleen. Minun lupaus oli seuraava:

 

”Lupaan itselleni nyt ja tästä eteenpäin, joka päivä tehdä asioita, jotka palvelee toipumistani.

Aion myös uskoa, että paranen.”

 

PS. Meillä jokaisella toisinaan nostaa päätään tämä sisäinen lapsemme, mutta oleellista on, tunnistammeko sen ja ymmärrämmekö huomioida lapsen tarpeet siinä hetkessä. Suosittelen tätä ylläolevaa itsensä ja oman mielensä haastamista ja kyseenalaistamista.

Kommentit (0)