Stress relief
Moikka! Viime aikoina olen ollut normaalia stressaantuneempi. Stressistä itselläni kertoo hermojen kireys, päänsäryt ja niskajumi, kova väsymys, unettomuus, pätkittäiset yöunet, painajaiset ja outo riittämättömyyden tunne. Myöskin se, että ei pysty oikein relaamaan. Puren hampaita yhteen päivälläkin ja poskilihakset ovat mielettömässä krampissa. Tänään onneksi pitkästä aikaa olenkin pystynyt relaamaan! Vietän tänään poikkeuksellisesti vapaapäivää ja olen tehnyt mm. seuraavaa:
-Kävin kasvohoidossa. Tällä kertaa ihan muualla, kuin omalla työpaikalla. Jo pelkästään se teki ihmeitä. Tosin hoito tehtiin myöskin luonnonkosmetiikalla, ihanaisen Mia Höydön tuotteilla. Ihoni on ollut omituisessa ja epävakaassa kunnossa nyt lähes koko syksyn ajan ja hoito selvästi silminnähden kirkasti mutta myös pehmensi ihoa, sekä onneksi myös mieltä! Jes! Kiitos Essi. (Tästä ihohoitoaiheesta teen pian ihan oman postauksen!)
-Kasvohoidon jälkeen kävin yksin lounaalla ja lattella Casa Italiassa (harrastan yksin lounastelua aika paljon, mutta myös tuota Casa Italiaa). Siellä saa hetkessä ammennettua sisälleen lämpöä ja iloista mieltä. Aivan kuin viettäisi pienen hetken Italiassa. Seinällä on ihana teksti; ”Relax, and speak loudly”.
-Siitä lähdin herkuteltuani, vatsa täynnä kävelemään Ullanlinnaan. Rakastan sitä, että Helsinkiin avautuu koko ajan ihania uusia pieniä kahviloita ja ravintoloita. Aurinko paistoi ja puut hehkuivat toinen toistaan upeammasta väriloistosta. Astelin Korkeavuorenkatua ja piipahdin suunnitelmallisesti Anton&Antonissa. Hain kaikkea hyvää (mm. Helsingin kahvipaahtimon kahvia!!) ja päätin tänään tehdä pitkästä aikaa keittoa.
-Lämmittävään keittoon tarvitaan välillä viilentäviä raaka-aineita ja mukaan tarttui mm. seuraavaa; fenkoli, kesäkurpitsa, punasipulia. Kotona oli kookosöljyä, kookosmaitoa, kasvisliemikuutio sekä mausteita. Tuoreet yrtit (vaikkapa minttu tai korianteri) olisivat kruunanneet tuon tekeleen, mutta siitä tuli nyt mitä tuli. Äsken tuossa maustaessani hiukan maistelin ja erinomaisen hyvää se oli – vaikka itse sanonkin.
-Seuraavaksi siis jälleen syön ja sitten me lähdetään Kimin kanssa pyöräilemään. Kim oli löytänyt eilen sattumalta jonkun ihanan näköalapaikan, sinne täytyisi ehtiä ennen auringonlaskua, tai kenties juuri auringonlaskun aikaan.
Ilta menee sitten luultavasti köllötellen sohvalla. Pitkä huokaus. Täytyy koettaa nyt niihin kiireisiinkin päiviin saada tämän päivän kaltaisia hetkiä. Muutaman viikon kuluttua menen kokeilemaan energiahoitoa. Kerron siitä teille pian lisää. Kertokaa te sitä ennen, mikä saa teidät relaamaan? Mikä poistaa stressin?
Leppoisaa tiistaita ja ihanaa, stressitöntä loppuviikkoa teille kaikille!