Syvissä vesissä

Niin se elämä voi heittää yllätyksiä kehiin. Välillä parempia, toisinaan niitä reilusti huonompia. Kaikki yllätykset kuuluisi kuitenkin ottaa vastaan sellaisena kuin ne tulee ja ajatella, että joku suurempi suunnittelee nämä jutut meitä paremmin. Minulla vaan on taipumus panikoitua, itkeä, surra silmittömän paljon, pelästyä, huolestua, mennä suoranaisesti sekaisin. Ja siis ei nyt mistään pienistä asioista tietenkään, vaan suurista, oikeasti omaa maailmaa mullistavista uutisista. Nyt täytyykin rehellisesti sanoen kertoa, että enpä muista milloin olisin vuodattanut niin paljon kyyneleitä, kuin kuluneena viikonloppuna. Minulla on valtava huoli eräästä minulle hyvin läheisestä ihmisestä, ja pahinta on, etten voi tehdä enempää, kuin olen tehnyt. En voi auttaa ihmistä, jos ihminen ei ole valmis ottamaan apua vastaan. Välillä on mennyt paremmin, sitten taas huonommin. Aina on toivoa, eikä saa luovuttaa. Pelon kanssa oppii elämään. Välillä on helpompaa, välillä vaikeampaa. Sitten tulee niitä nousuja ja laskuja. Uusia alkuja ja sitten taas käänteitä. Jos saisin yhden toiveen, joka toteutettaisi, se liittyisi tähän henkilöön. Tänään sain tällaisen kannustavan viestin;

”Be thankful for bad things in life, for they opened your eyes to the good things, you weren’t paying attention to before”

Kommentit (0)