Valot pimeyksien reunoilla
Olen ollut eilen ja tänään enemmän hukassa kai kuin aikoihin. Heti keskiviikkona, eli eilen aamusta kun lähdin liikenteeseen, huomasin, että olen jossain aivan toisessa todellisuudessa, kuin vastaani kävelevät ihmiset. Ratikassa en voinut katsella maisemia, en keskittyä ympärilläni kuljeksiviin ihmisiin, en mihinkään. Katsoin vain yhteen kohtaan, enkä oikeastaan siihenkään, vaan läpi sen. Se tuntuu, kuin mieli seilaisi jonnekin tilaan, missä vaan ollaan. Se on lääkärin mukaan suojautumistila nimeltään. Sitä tarvitaan, kun tunteet on liian voimakkaita käsiteltäviksi. Mieli suojaa minua niiltä. Ja onhan sellainen aika loogista ja ymmärrettävää. Se tila myös turruttaa, tyhjentää, lamaannuttaa ja etäännyttää elämästä. Sen jälkeen vaivuinkin eilen niin, etten muista niistä hetkistä mitään. Vasta voimakkaat ärsykkeet havahdutti takaisin tähän maailmaan. Illalla romahdin ihan kauheaan itkuun ja voimattomuuden, luovuttamisen ja epätoivon tunteeseen. Onneksi oli Antonia. Onneksi oli teehetki. Onneksi on puhelin ja toisessa päässä nopeasti joku. Nukuin nalle kainalossa jo toista yötä.
Tämän sairauden lisäksi minulla on isoja elämänmuutoksia meneillään, ja painolasti on kerrassaan valtava. Mietiskelen paljon, että miten paljon mieli kestää ja miten minä selviän tästä kaikesta? Tukiverkoston merkitystä en voi enempää alleviivata. Läheisistä on todella suuri apu ja se on suuri voimavarani. Mutta joudun muutosten myötä valitettavasti jälleen samojen syiden lähteille, mistä sairautenikin osittain varmaan juontaa juurensa. Turvattomuudesta. Luopumisesta. Hylkäämisen pelosta. Yksinolo pelottaa minua. Mutta se on ainoa tie löytää oma itse. Löytää sisimpäni. Se, kuka minä oikeasti olen. Mitä minä tarvitsen. Mikä tekee juuri minut onnelliseksi. Tajuta, mitkä syyt ovat johtaneet väsymiseen. Keskittyä kokonaan itseen.
Olen paljon kuunnellut musiikkia ja saanut siitä voimaa. Nämä sanat lohduttavat minua ja auttavat ymmärtämään ajatuksiani erittäin paljon tällä hetkellä;
”Meistä jokainen on polku jonnekin
Mutta viisaus on siinä, että ymmärtää
Ketä seurata pitkään, milloin kääntyy pois
Ja että ihmistä pitkin sä et ikinä voi itseesi matkustaa”
Apulanta – Valot pimeyksien reunoilla
Kuva viime talvelta.
