Ylpeyttä

f431f0d183db49a34d1f0e9b4475bd8e--future-quotes-looking-forward-to-the-our-future-together-quotes.jpg

Sanotaan näin, että olen ensin mennyt läpi valtavien pelkojen, ahdistuksen, ja lopulta epäuskon; ”ei minulla ole mitään, minulla on vain unettomuus, haluan takaisin töihin!” ..siitä seurasi häpeä; ”minä en todellakaan kuulu tänne sairaalaan” (Hyvä kysymys – kuka sinne muutenkaan kuuluu?) Sen jälkeen surua, epätoivoa, lisää pelkoa, lisää ahdistusta, tyhjyyttä, pettymystä, sekä paljon kysymyksiä. Olen myös tuntenut, (vielä ihan hetki sitten) itseni huonommaksi kuin muut. Joinakin hetkinä se nostaa enemmän päätään. Ja varmasti vielä pitkäänkin. Mutta, nyt voin jo sanoa tuntevani kokemastani ja itsestäni ylpeyttä.

En vaihtaisi hetkeäkään siitä, mitä minulle kävi. Vaikka se kaikki oli oikeasti todella pelottavaa, karua, kamalaa, vaikeaa, tuskallista. Sellaista, mitä ei voi sanoin kuvailla, jos sellaista ei ole itse kokenut. Niin tuhoavaa. Nähdä se elämän pimeä puoli. Silti, en vaihtaisi hetkeäkään. En, vaikka koko matka on kesken, tiedän, että tämä täytyy vaan kulkea läpi.

Ystäväni on sanonut minulle useinkin siitä, että jos tällaiseen henkiseen hullunmyllyyn ihminen heitetään, se on oikeasti lahja. Olen käsittänyt sen nyt, että näin se todellakin on. 

Osaan arvostaa elämää nyt aivan eri tavalla. En enää elä pelosta käsin, enkä pelkää kuolemaa. Olen tyynempi ja vahvempi, tiedän paremmin rajani, olen opetellut sanomaan ei, sekä mielipiteeni. Tuo taival on tuonut elämääni paljon upeita ihmisiä, jotain täysin sellaista, mitä olen todella tietämättäni kaivannut. Se on tuonut ison muutoksen, itsessä ja koko elämässä. Se on tuonut eron kihlatusta, muuton omaan kotiin, muutoksia työrintamalla (vaikkakin edelleen olen ja saan olla rakastamassani työpaikassa, mutta kyllähän kaikki muuttui). Se on myös eron myötä opettanut minua huomaamaan tiettyjä käyttäytymismalleja. Tuo kaikki kokemani näytti minulle sen, että ihminen ei lopulta voi kontrolloida aivan kaikkea. Ja vaikka kuvittelet, että olet ihminen joka ei hautaa tunteitaan, (vaan käsittelee niitä), niin silti, olinkin juuri se, joka eli laput silmillä, sokeana, huomaamattaan tietynlaisessa valheessa. Minulta vietiin hetkessä se kaikki. Naamiot riisuttiin. En tiennyt enää mitä ja kuka olin? Tuo kaikki on opettanut niin paljon ja opettaa, että nyt ymmärrän, miksi tällainen kokemus on lahja. 

Kuinka moni ihminen oikeasti kulkee ikäänkuin sokeana läpi elämänsä? Jättää käsittelemättä asioita, jotka olisi oman eheytymisen ja rehellisen minuuden kannalta äärimmäisen tärkeitä käydä läpi? Me ihmiset mieluummin pakenemme ikäviä asioita, kuin tahdomme kohdata niitä. Ja se olisi juuri se oikea väylä kasvuun ja muutokseen.

Olen toipumisen tiellä, hyvän matkaa, olen palannut ihan oikeasti töihin nyt, voin paremmin, en ole jatkuvassa dissosiaatiotilassa, aamuisin vatsassa jo kihelmöi, niinkuin silloin terveenä. Sellainen elämänjano. Rauha. Tyyneys, onnellisuus. Minulla on kutkuttavan hyvä fiilis syksystäkin, nyt kun elämä tuntuu taas joltain, on siihen ihana heittäytyä. Ja tiedän, että vielä voi tulla ja takuulla tulee erilaisia hetkiä, takapakkeja, ajatusvääristymiä jne. Mutta tiedän, että ne helpottaa ja nämä paremmat jaksot pidentyvät. Ja olen myös oppinut siirtymään joistakin vahingollisista ajatuksista ikäänkuin sivuun, ja havainnoimaan. Kaikki ei ole faktisesti totta. Ja sen tajuaminen on ollut mahtavaa. Tämä ei todellakaan kestä ikuisesti, vaikka niin pelkäsin. Nyt sen tiedän. Ja olen itsestäni, tekemästäni matkasta, tästä kaikesta, aivan helvetin ylpeä.

Kommentit (0)