Kevyt kesätukka Airtouch -tekniikalla

Kaupallinen yhteistyö: Prof Jyväskylä

Kaksi omaa lomapäivää hurahti nopeasti. Maanantaina latasin vain akkuja tekemättä mitään. Eilen sen sijaan kävin kiireettömillä ostoksilla ja pitkällä lounaalla omassa seurassani. Päivän kruunasi vierailu Prof Jyväskylässä Maijan hemmoteltavana. Kampaamon lattialle jäi kasa hiuksia, ja kävelin ulos aurinkoon pää monella tapaa kevyempänä. Turvallisen ruskean hiusvärin sijasta Maija taikoi tällä kertaa kuluneisiin hiuksiini keveitä raitoja hieman erilaisella tavalla. Miltä näyttää kevyt kesätukka Airtouch-tekniikalla?

Kesällä kiehtoo kevyempi ja vaaleampi look

Varasin ajan Maijan käsittelyyn sillä ajatuksella, että tärkeintä oli saada elähtänyt kuontalo jonkinlaiseen kuosiin. Etuhiukset olivat ylikasvaneet, väri päälaelta paennut, ja harmaita hiuksia ilmestynyt taas hurjasti lisää. SOS-tilannetta ajattelin pelastettavan sillä, että hiukset värjättäisiin tai sävytettäisiin sillä tutulla ja turvallisella ruskealla, jossa olen viime aikoina hyvin viihtynyt. Myös etuhiukset tuntuvat edelleen omalta jutulta, joten ne halusin pitää. Tosin helle saa ne liimaantumaan otsaan, ja hiuspanta onkin ollut viime viikkoina kovassa käytössä.

En oikeastaan ollut ajatellut leikata pituudesta, mutta Maijalla oli taas kerran niin hyviä ideoita pääni menoksi, että hiusten pituudestakin lähti useampi sentti. Lyhyempi malli tuntuu kivan ilmavalta ja skarpilta. Pituus ei kuitenkaan ole niin lyhyt, että oloni olisi tätimäinen. Tätimäisyys on neljänkympin kolkutellessa suurin pelkoni ja inhokkiasiani.

Maija ehdotti, että ruskean tilalta kevennettäisiin ja freesattaisiin ilmettä vaaleilla hiekan sävyisillä raidoilla, jotka tehtäisiin Airtouch-tekniikalla. Tummempi ruskea sävy kun kuitenkin haalistuisi kesän paahtavassa auringossa nopeasti. Hieman lämpimään taittava hiekan sävy olikin nappivalinta. Ihmeellistä, miten pelkät raidat tuntuivat kirkastavan koko pään! Harmaatkin hävisivät sinne raitojen joukkoon.

Mikä Airtouch?

Airtouch on tekniikka, jossa lopputulos on luonnollinen. Raidat tehdään valitsemalla hiuksista osioita, joita puhalletaan föönillä. Ilma puhaltaa pois lyhyet ja katkeilleet hiukset, ja väri levitetään terveisiin ja vahvoihin hiuksiin. Tekniikka saa raidat sulautumaan hiuksiin luonnollisesti ja kauniisti. Airtouch oli itselleni ihan uusi tuttavuus. Piti ihan googlettaa ja katsoa, mitä siitä sanotaan.

Vaaleaa lisättiin enemmän hiusten pituuksiin jättäen etuhiukset ja päälaen tummemmaksi. Hiustenvärjäysvuosiini mahtuu jos jonkinlaista raidoitusta, mutta tämä Airtouch oli kyllä ihan uusi ja jännittävä kokemus. On todella yllättävää, miten niinkin pieni muutos voi tehdä ison eron. Olen unohtanut, miten paljon elävämmältä hiukset näyttävät raitojen kanssa. Lopputulos oli (taas kerran) enemmän kuin mitä osasin toivoa.

Mitä tykkäät tästä kevyemmästä lookista? Ovatko raidat sun juttu, vai tykkäätkö enemmän tasaisesta sävystä?

Olen yllättänyt itseni ihastumalla suoristettuihin hiuksiin. Niin pitkään kuin muistan, olen kaivannut ja tavoitellut aina kiharaa tai ilmavuutta hiuksiini. Nyt viime kampaamokerrat Maija on suoristanut hiukseni, ja ne ovat näyttäneet tosi hyviltä! Kaikkea sitä tapahtuukin, kun ikää tulee lisää.

Mukavaa keskiviikkoa! Oletko lomalla vai normaalin arjen pyöriteissä?

Lue myös: Minäkin leikkasin (korona) otsiksen! ja Tehtäänkö sun hiuksiin sateenkaari?

kauneus hiukset
Kommentit (2)
  1. Todella fressi kesätukka!

    Minna

  2. Irene Mirjami
    30.6.2021, 10:13

    Tulipa ihanan ”raikkaat” hiukset.Näytät tosi kauniilta !!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *