Missä olisin, jos en olisi koskaan lähtenyt Lontooseen?
Juhlistimme hetki sitten mieheni kanssa 7-vuotis hääpäiväämme. Seitsemän vuotta naimisissa, ja 19 vuotta yhdessä. Se on ihan järjettömän pitkä aika. Puolet elämästäni. Merkkipäivät ja merkkipaalut saavat aina miettimään mennyttä, ja muistelemaan kaiholla niitä 2000-luvun alun fiiliksiä, kun tapasimme Lontoossa. Moni asia ihmisen elämässä on sattumasta kiinni. Missä olisin, jos en olisi koskaan lähtenyt Lontooseen?
Tapasimme siis 19-vuotta sitten Lontoossa. Postauksen lopusta löytyy linkit kaksiosaiseen tarinaan tapaamisestamme. Jos en olisi astunut sinä loppukesän iltana siihen tiettyyn baariin, en todennäköisesti olisi koskaan tavannut miestäni. Niin pienestä asiasta voi ihmisen elämänsuunta olla kiinni. Jos olisimme menneet tyttöporukalla johonkin toiseen baariin, en istuisi nyt tässä kirjoittamassa tätä postausta.
En usko, että kenellekään on olemassa sitä yhtä ainoaa oikeaa. Uskon, että toiset ihmiset sopivat paremmin yhteen kuin toiset. Välillä mietin, että onko pitkän parisuhteemme takana se, että vain sovimme niin hyvin toisillemme, vai olisinko todennäköisesti pitkässä parisuhteessa jonkun toisen kanssa, jos en olisi tavannut miestäni. Olenko minä sellainen ihminen, joka olisi joka tapauksessa pitkässä suhteessa, jos vain olisin tavannut sopivan tyypin?
Leikitään pieni ajatusleikki, sellainen sliding doors-tyylinen vaihtoehtoinen todellisuus. Jos en olisi koskaan lähtenyt Lontooseen, missä olisin nyt? Päädyin Lontoon jälkeen opiskelemaan Jyväskylään. Jyväskylä oli suunnitelmissa jo ennen Lontooseen lähtöä, joten voisi olla, että olisin joka tapauksessa päätynyt Jyväskylään asumaan. Mahdollista on myös, että olisin valinnutkin Oulun yliopiston (tai että se olisi valinnut minut), ja olisin päätynyt asumaan Ouluun.
Jos olisin lukion jälkeen päässyt, ja päätynyt Oulun yliopistoon lukemaan englantia tai kirjallisuutta (näitä muistaakseni hain sinne lukemaan), asuisin tällä hetkellä todennäköisesti Oulussa. Todennäköistä olisi, että olisin jäänyt Ouluun yliopistosta valmistumisen jälkeen. Ehkä olisin tavannut opiskelijabileissä toisen kielitieteilijän, tai muun humanistin, ja perustanut hänen kanssaan perheen. Uskon, että juuri humanisti olisi valikoitunut puolisokseni. Jos mies olisi erityisen lapsirakas, olisin saattanut olla suostuteltavissa useamman lapsen yrittämiseen. Meillä olisikin ehkä kaksi lasta.
Jos olisin päätynyt opiskelemaan kirjallisuutta, olisin ehkä jossain vaiheessa vaihtanut alaa. En usko, että kirjallisuus olisi lopulta ollut mun juttu. Sen sijaan englantilainen filologia olisi varmasti kiinnostanut. Ehkä olisin opettaja tai kääntäjä. Voisi myös olla, että olisin lähtenyt jatko-opiskelemaan, ja päätynyt tutkijaksi. Olen miettinyt, että puolisolla on aika suuri merkitys siihen, millaisen urapolun valitsemme. Varsinkin siis, jos puoliso on mukana elämässä jo opiskeluaikana. Jos oululainen humanistipuolisoni olisi intohimoinen tutkija, olisin varmasti itsekin päätynyt sille polulle.
Asuisimme todennäköisesti modernissa omakotitalossa jossain Oulun laitamilla. Paitsi, jos olisimme molemmat tutkijoita, silloin asuisimme vähemmän leveästi. Kävisin kansalaisopiston järjestämässä joogassa ja öljyvärimaalauskursseilla. Matkustaisimme lasten kanssa kerran vuoteen joko rantalomalle Kreikkaan tai Espanjaan, tai sitten kaupunkilomalle Keski-Eurooppaan. Todennäköisesti olisin edelleen siinä uskossa, että Uusi-Seelanti on jokin alue Yhdysvalloissa, samaan tapaan kuin Uusi-Englanti.
Elämä Oulussa olisi varmasti onnellista. Hyvin erilaista, mutta onnellista. Moni asia olisi varmasti toisin. Elämänpiirini olisi varmasti kapeampi. En tuntisi Jyväskylää,en uskaltaisi heittäytyä yhtä innokkaasti uusiin juttuihin, ja puhuisin englantia epävarmemmin (paitsi, jos olisin se englannin opettaja). Muutama asia olisi varmasti kuitenkin aivan samalla tavalla kuin nytkin. Rakastaisin uimista, omaa aikaa, hyvää kirjaa, hiljaisuutta, valoisia öitä, leffoja ja suklaata. Olisin varmasti ihan kiva tyyppi.
Kuvat: Hanna
Oletko koskaan miettinyt oman elämäsi ratkaisevia käännekohtia, ja että missä olisit, jos olisit valinnut toisin?
Kiehtovaa keskiviikkoa!
Lue myös: How I met your father, part 1 ja How I met your father, part 2
Oon miettinyt usein tätä! Me tavattiin mieheni kanssa syksyllä 2012 baarissa kaverini ”avustamana”. Tiedettiin toisemme etukäteen ja olin vähän salaa ihastellut että ompa siinä komea mies 😀 Ja oltiin itse asiasssa hengailtu samassa porukassa eräässä illanvietossa pari kuukautta aiemmin. Tuolloin syksyisenä iltana mun oli tarkoitus olla alunperin muualla, mutta jostain syystä päädyin kuitenkin kaverilleni yöksi ja sitten lähdettiin baariin johon mieheni myös tuli kavereidensa pakottamana mua tapaamaan 😀 Oi että, se on kyllä ollut niin pienestä kiinni <3
Ihana tarina teilläkin <3 Onneksi tapasitte!
No sanos muuta! <3 Haittaako, jos kirjoitan tästä postauksesta inspiroituneena vähän saman tyylisen postauksen itsekin? 🙂
Ei tietenkään haittaa! Olisi ihana lukea sun versio <3
https://www.lily.fi/blogit/still-life/mita-jos-me-ei-oltaisi-tavattu/ postaus löytyy täältä! 🙂
Aivan ihana kirjoitus taas sun elämästä ja kohtalosta rakkauden suhteen <3
Kiitos lukemisesta ja ihanasta kommentista <3 Niin se elämä meitä kuljettaa.