Ruokaboksi resepti – halloumi-kasvispihvit

Hello halloumi! Haluan jakaa yhden Ruokaboksista* tulleen reseptin, josta tuli yksi meidän suosikeista. Saimme yhteistyön myötä kokeiluun arkea helpottavan Ruokaboksin, joista on näiden viime viikkojen aikana löytynyt monta uutta arkiruokaa meidän ruokalistalle. Kun kysyin instan puolella, mikä viikon 12 boksin resepteistä teitä eniten kiinnosti, sai yksi ruoka selvästi eniten ääniä. Tässä tuleekin yleisön pyynnöstä Ruokaboksi resepti: halloumi-kasvispihvit.

Halloumi-kasvispihvit jogurttikastikkeella

Pihvit:

2 PORKKANAA
1 KESÄKURPITSA
1 VALKOSIPULINKYNSI
1 PKT HALLOUMIJUUSTOA
2 KANANMUNAA
½ DL KORPPUJAUHOJA
RIPAUS SUOLAA JA MUSTAPIPPURIA
ÖLJYÄ PAISTAMISEEN

Jogurttikastike:

1 PRK JOGURTTIA
½ SITRUUNANMEHU
RIPAUS SUOLAA JA MUSTAPIPPURIA
RIPAUS SOKERIA
TILKKA OLIIVIÖLJYÄ
½ RUUKKUA KORIANTERIA

Sitruunabulgur:

3 DL BULGURIA
1 SITRUUNANKUORI RAASTETTUNA
½ SITRUUNANMEHU
RIPAUS SUOLAA
1 RKL OLIIVIÖLJYÄ

Tee näin:

-Laita vesi kiehumaan bulguria varten. Huuhdo sitruuna
ja raasta sen kuori bulguria varten valmiiksi. Hienonna
korianteri.

-Kuori porkkana ja valkosipuli. Raasta porkkana,
valkosipuli ja kesäkurpitsa raastinraudalla kulhoon.
Raasta sekaan myös halloumijuusto. Riko joukkoon
kananmunat ja sekoita myös korppujauhot. Mausta
ripauksella suolaa ja pippuria. Jätä massa lepäämään
hetkeksi.

-Valmista jogurttikastike. Kumoa jogurtti kulhoon.
Purista joukkoon puolikas sitruunan mehu, mausta
suolalla, mustapippurilla, sokerilla, oliiviöljyllä ja
hienonnetulla korianterilla.

-Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan. Mausta
kypsä bulgur raastetulla sitruunankuorella, puolikkaan
sitruunan mehulla, suolalla ja oliiviöljyllä.

-Kuumenna paistinpannu. Lisää pannulle öljyä. Nostele
lusikan avulla pihvimassasta nokareita pannulle ja
paista molemmin puolin noin 3 minuuttia. Nosta valmiit
pihvit talouspaperin päälle hetkeksi vetäytymään.

-Tarjoa Halloumi-kasvispihvit sitruunabulgurin ja
jogurttikastikkeen kanssa.

Miten maistui kasvisruoka lihansyöjille?

Halloumi on aika haastava raastettava, joten vedin vähän mutkia suoraksi, ja pilkoin sen veitsellä. Pihveistä tuli kuitenkin varsin mallikkaita, vaikka halloumi ei ollut raasteena kuten muut pihvin osat. Toki halloumin palat olivat vähän isompia kuin raaste, ja erottuivat pihveistä, mutta pieni suutuntuma oli varsin hyvä.

PIhvit jäivät itselläni vähän vetisiksi, koska en ”kuivannut” kesäkurpitsaraastetta tarpeeksi hyvin. Puristelin raastetta kyllä ennen taikinaan lisäämistä, mutta en selkeästi tarpeeksi. En tiennyt, että kesäkurpitsa on niin vetistä! Koin myös, että taikina oli hieman haastava käsiteltävä. Luulin, että massa olisi kiinteää, ja pihvien muotoilu helppoa. Tosiasiassa taikina on melko vetelää, ja pihvit enemmänkin pieniä kökkäreitä, joita heittelin öljyyn paistumaan.

Kaiken kaikkiaan resepti oli mainio, ja jopa kasvisruokaan nihkeästi suhtautuva mieheni kehtui, että halloumi-kasvispihvit maistuivat. Ja että niitä voisi tehdä uudelleenkin! Perheen pienin oli odotettavasti kriittinen pihvien suhteen, mutta suostui maistamaan. Voitto siis silläkin saralla. Ruokaboksin mukana tulevat reseptikirjaset on kätevä laittaa talteen tulevia kokkailuja varten. Halloumi-kasvispihvit jogurttikastikkeella pääsee varmasti uudelleen lautaselle pikapuolin.

Ruokaboksissa tulee valintasi mukaan joko kolme tai neljä ruokaa viikossa. Boksi toimitetaan kotiovelle maanantaisin. Meillä kokeilu päättyy nyt tältä osin tähän, mutta palvelu teki meihin niin hyvän vaikutuksen, että melko varmasti laitamme boksin tulevaisuudessa uudelleen tilaukseen. Niin paljon iloa ja apua siitä oli.

Ruokaboksin pääset tilaamaan täältä*.

Iloista pääsiäistä! Mitähän pääsiäisherkkua sitä keksisi leipoa?

Lue myös: Ruokaboksi helpottaa arkea ja Kookosta ja passionhedelmää – Pääsiäispavlova

*mainoslinkki

koti ruoka-ja-juoma

Korvakoruihastus – Saara Ruskola Lintunen-korvakorut

Saanko esitellä: uusi korvakoruihastus Saara Ruskola Lintunen-korvakorut! Tervetuloa huhtikuu! Ajattelin liidellä uuteen kevätkuukauteen linnun lailla. Tuntuu, että kun viimeksi katsoin ikkunasta takapihalle, oli se täysin lumen peitossa. Eteisen naulakossa roikkuvan toppatakin saa kuitenkin nyt siirtää varastoon, sillä lämpömittari on plussan puolella, ja etupihalla kukkivat lumikellot ja krookukset. Takapihankin lumitilanne on muuttunut silmänräpäyksessä, ja sieltä täältä pilkistää jo paljasta maata. Sain yhteistyössä nämä Saara Ruskolan Lintunen-korvakorut. Mieleni on yhtä kevyt kuin pienet hempeät linnut korvissani.

Uusi korvakoruihastus – Saara Ruskola

Viime aikojen värivalintojani seuranneille ei liene yllätys, että valitsin sirot Lintunen-korvakorut kauniissa pinkin sävyssä. Tarjolla oli myös muista herkullisia sävyjä. Saara Ruskola oli minulle nimenä tuttu. Ja vaikka en ole aikaisemmin omistanut Saaran koruja, on niissä aina ihastuttanut selkeä muotokieli. Rakastan minimalistisia koruja, ja asioita ylipäänsä. Selkeä muoto tuo rauhallisuutta ja harmoniaa mieleenkin. Olisipa kotinikin aina yhtä harmoninen kuin mieleni haluaisi sen olevan.

Ihastuin näissä Lintunen-korvakoruissa sekä yksinkertaiseen renkaaseen ja suloiseen linnun siluettiin, mutta myös kirkkaaseen pinkkiin väriin. Ihana, runollinen yhdistelmä! Korvakorut ovat korvissa kevyet, mutta näyttävät. Materiaalina Saara on käyttänyt kirurginterästä sekä  peiliakryyliä. Olen ihastunut.

Huhtikuu tuo kevään

Olen päättäyt, että huomenna alkava huhtikuu tuo viimein kevään mukanaan. Uusi kuukausi, uusi alku. Tällä hetkellä uusi alku uusine mahdollisuuksineen tuntuu hyvältä ja vapauttavalta. Ehkä juuri huhtikuu tuo sitä kaivattua valoa ja keveyttä arkeen. Ehkä tämä kevät tuo muutoksen nykytilanteeseen, ja pääsisimme nauttimaan kesästä oloissa, joiden alussa ei ole sanaa poikkeus.

Ilmassa alkaa olla jo niin paljon turnausväsymystä, että ajatus keväästä ja uusista aluista tuo kovasti kaivattua toivoa tähän tilanteeseen. Olen niin valmis kevääseen, tuoreeseen ruohoon, jäätelötötteröihin, paljaisiin varpaisiin, pinkkiin väriin ja muuttolintuihin. En taida olla ainoa meidän perheessä, jolla on jo kevättä rinnassa, sillä mieheni kaivoi viikonloppuna grillin esille talvisäilöstään, ja halusi laittaa sen tulille lumesta sulaneelle terassille. Hyvä, ettei laittanut jo shortseja ja varvastossuja ensimmäisiä hot dogeja grillaillessaan.

Ilo löytyy pienistä asioista. Pienet ilahduttavat asiat, kuten korvakoruihastukset ja uusi huulipuna tekevät elämästä piirun verran keveämmän. Otankin niistä kaiken irti. Haluamme Saaran kanssa ilahduttaa myös muutamaa teistä. Jos siis sydämessäsi läikähti näitä lintusia katsellessasi, niin suuntaa @minneanmuruja instatilin puolelle. Siellä on luvassa pieni yllätys.

Mitkä asiat sinua ovat viime aikoina ilahduttaneet? Onko ilmassa ollut korvakoruihastusta tai kesäjuttujen kaapista kaivamista?

Kivaa keskiviikkoa!

Lue myös:  Joulukalenteri – Kanto design korvisarvonta ja Coruu – höyhenenkevyitä koruja

muoti paivan-tyyli