Lupaus keväästä

En tosiaankaan ole mikään vihrepeukalo.Olen niitä tyyppejä, joilta kuolla kupsahtaa helpoimmatkin huonekasvit. Siksipä olenkin panostanut leikkokukkiin yhden sinnikkään viherkasvin lisäksi. Iloitsin kuitenkin rivariin muutossa saaduista ihanista etu- ja takapihasta!

Voitko kuvitella, miten ihanaa on, kun joku on ajatuksella ja asiantuntemuksella suunnitellut ja istuttanut kukkia kukkapenkkiin niin, että kukkaloistosta saa nauttia koko kevään, kesän ja syksyn?

puistolumikello.jpg

Minulle alkoi ensimmäisenä keväänä paljastua ihana ylläri, kun seurasin etupihamme kukkapenkin elämää! Edellinen asukas oli istuttanut (varmaankin vuosien varrella) kukkapenkkiin niin kuvissa näkyviä kevään ensimmäisiä lumikelloja (istutetaanko nämä, vai ovatko päätyneet tänne itsestään?), niitä seuraavia krookuksia, pääsiäisen aikoihin ihastuttavia narsisseja sekä myöhemmin keväällä penkissä töröttäviä tulppaaneja. Olen ollut niin onnellinen, että  etupiha kukkii kauniissa väreissä! Ja itse en ole tehnyt tämän loiston eteen mitään! Minkä ihanan lahjan edellinen asukas onkaan meille jättänyt!

Nämä lumikellot puskevat tiensä kevään kirkkaaseen valoon, jopa lumen läpi. Olenkin kamerani kanssa kyykkinyt kuvaamassa niiden kasvun etenemistä. Ihanan hentoja ja herkkiä kukkia! Ei varmaankaan mene kauaa, niin krookukset pamahtavat paikalle. On myös semmoinen pieni sininen kukka, jossa on kuin monta pientä sinikelloa yhdessä varressa. En tiedä mikä sen nimi on, mutta kaunis on sekin. Keväisin kameran muistikortti täyttyy kukkien kuvista.
lumikello.jpg

lumikellot.jpg

Lumikellot ovat ilmestyneet, kevät on täällä!

Onko sulla viherpeukalo keskellä kämmentä, vai onnistuuko kasvien hengissäpito? Tykkäätkö seurata kevään etenemistä ulkona luonnossa vai tiiviisti sisätiloista, kunnes lämpötila lähentelee selviä plussa-asteita?

Leppoisaa sunnuntaita!

Suhteet Sisustus Oma elämä

Päivän plussat ja miinukset

Hei, se ois viikonloppu taas ihan kosketusetäisyydellä! Jei! Tarkoitukseni oli tänään kirjoittaa Päivän positiiviset– postaus. Aamulla(ja viime päivinä) ei ole mennyt hommat ihan putkeen, joten rehellisyyden nimissä ajattelin kirjoittaa ylös viime päivien plussia ja miinuksia. Onneksi plussat kuitenkin voittavat miinukset! Aloitetaan kuitenkin niillä miinuksilla.

– Esitin modernia tanssia tänään töihin tullessani hoippuroidessani vetisellä ja jäisellä jalkakäytävällä. Tanssinäytös päättyi komeaan vesiliitoon, jossa mäjähdin kaaressa kyljelleni. Auts! Onneksi ei käynyt kämmenien pieniä nirhaumia ja kastuneita vaatteita pahemmin. Tämä oli muuten vasta ensimmäinen kaatuminen tälle talvelle!

– Uusi upea puhelimeni on melko liukas kaveri, ja hölmönä jätin sen hetkeksi sohvan selkänojalle. Fail! Siitähän se luiskahti sohvan väliin ja kolisi iloisesti sohvan metallitankoihin pudotessaan lattialle. Onni onnettomuudessa on, että vain näyttöä suojaava lasi sai naarmuja ja muutaman halkeaman. Selvisin siis säikähdyksellä ja näytönsuojalasin vaihdolla. Puuh! Nyt vannon ostavani kännykkään suojakuoret.

– No se taaperon uhma! Viime päivät ovat olleet melko raskaita, kun olen saanut vääntää kättä kaikesta kiljuvan ja huutavan pienesti flunssaisen kiukkupussin kanssa. Ruuat ovat lennelleet ja tavaroita on paiskottu. Pukeminen on ollut olympiatason painiottelun tasoinen suoritus. Myös päiväkodista tuli viestiä, että normaalisti niin mallikkaasti käyttäytyvä taapero on alkanut osoittaa omaa tahtoaan. Huh! Toivon, että kun flunssa hellittää, paranee taapero yhteistyökyky sekä ruokahalukin. Toivossa on hyvä elää 😉

I've lost my mind and I'm pretty sure the kids took it.

 

Kuvahaun tulos haulle terrible twos meme

 

Kuvat: Pinterest

+ Eilen mainitsemani hutimenneet huuto.netin laukkukaupat näyttävät toteutuvan sittenkin. Reippaana tyttönä etsin päättyneen myynti-ilmoituksen käsiini, ja laitoin myyjälle viestiä, että jos laukku on vielä myynnissä, olisin kiinnostunut ostamaan sen. Ja ilokseni vastaukseksi sain, että kaupat onnistuu! Jee! Kun olen laukun hyppysiini saanut, voin esitellä sen ja kaverinsa täällä blogissakin.

+ Eilinen illallinen meni taaperon osalta jopa melkein putkeen! Lihapullat ja muusi upposi pieneen mieheen yllättävän hyvin! Muutaman heikon syömispäivän jälkeen tämä tuntui kuin lottovoitto olisi napsahtanut kohdalle! Toki ruokailun lopuksi oli pakollinen ”heitän viimeiset tomaatinpalat lattialle”-vaihe, mutta rakas mieheni pysyi lujana, ja ohjasti taaperon korjaamaan jälkensä ITSE! Ensimmäinen kerta, kun taapero on suostunut korjaamaan sotkunsa! Jippii! Toinen lottovoitto heti perään! (pienet ilot vai miten se nyt menikään).

+ Muutama ihana pieni blogiyhteistyö on tulossa lähiaikoina. Olen niin innoissani ja suunnittelen kuvia ja tekstiä jo päässäni valmiiksi. Olen niin onnellinen, kun pääsen pienen blogini kanssa osalliseksi jostain kivasta! Olen kyllä niin iloinen blogista muutenkin! Tämä harrastus on ihan omani, ja vaikka välillä tuntuu, ettei aikaa ole tarpeeksi, on kuitenkin inspiroivaa ja antoisaa saada toteuttaa itseään blogin muodossa. Ja joku vielä lukeekin sekavia jorinoitani! Jei!

+ Jotta ei menisi ihan negistelyksi taaperon osalta, niin ilahdutan teitä vielä muutamalla sanalla, jonka taapero on viime aikoina löytänyt 🙂 Hän tykkää kovin Pipsa Possu -kirjoista, ja riemuissaan tulee luokseni kirja kädessä hokien ”pissa possu, äiti lukee pissa possu”. Toisesta kirjasta on tarttunut mukaan hymyn huulille nostattava motoristi(?) ”pakukaija” eli papukaija 😀 Lisäksi taapero on jotstain löytänyt sanavarastoonsa hihkaisun ”tottakai!”. Yhtenä iltana hän yllätti minut, kun tiedustelin, haluaako hän lisää maitoa, oli vastaus innostunut ja äänekäs ”TOTTAKAI!”. Yleensä tuo tottakai esiintyy vielä ihan oikeassa yhteydessäkin. So proud!

+ Kai plussana saa mainita alkavan viikonlopunkin? Mitään suuria suunnitelmia minulla ei vielä ole, mutta jos sopiva väli tulee, niin ajattelin hipsiä leffaan katsomaan Orcar-voittaja leffoista Manchester by The Sea tai Moonlight.

Mukavaa viikonloppua! Mitä miinuksia ja plussia sulla on takataskussa viime päiviltä? Onko sulla suunnitelmia viikonlopulle?

 

Aikaisempia ”Päivän Positiiviset”- postaukset: täällä sekä täällä. Aikaisemmat ”Viikon parhaat x 3”-postaukseni löydät täältä, täältä ja täältä  🙂

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Ajattelin tänään