Päivän asu – musta mekko tyttöjen illassa

Täytin viime viikolla 37. 37-vuotiaan ei (luojan kiitos) tarvitse juhlia tanssimalla pöydillä pilkkuun saakka, mutta juhlistin uutta ikävuotta viikonloppuna pienimuotoisella tyttöjen illalla. Ihana siskoni varasi meille hotellin, kävimme VENNissä syömässä ja skoolaamassa, ja jatkoille päädyimme hieman hämärän tyypin Jaskan pubiin. Päälle halusin laittaa Zizzin mustan mekon, vaikka se ei ollut maaliskuun kapselissani. Tarkempia kapselikokemuksiani ensimmäisestä kuukaudesta kirjoittelen kuukauden päätyttyä.

Ikävästä flunssasta huolimatta pieni irtiotto teki oikein hyvää! Katsetta ei siis kannata kiinnittää riutuneeseen olemukseen, vaan kivaan Zizzin mekkoon. Musta mekko on mielestäni hauska. Tykkään siitä, että ohut kangas kuultaa läpi hihoissa ja helmassa. Maksimekkoja ei kaapistani montaa löydy, ja hieman mietin, lyhentääkö pitkä mekko minua entisestään. Tämä mekko on kuitenkin samalla sekä lyhyt että pitkä. Siitä puuttuu siksi se maksimekon ”massiivisuus”.

Asusteeksi sopisi varmasti joku kiva riipus, mutta tällä kertaa menin koruttomalla tyylillä. Ainoa väripilkku asussa on pirteät mintunväriset kynnet. Bad hair day:n yritin selättää sipaisemalla hiukset ponnarille. Onneksi flunssa alkaa olla voiton puolella, vaikka viikonloppuna olisi ollut parempi vielä levätä. En kuitenkaan halunnut jättää juhlia välistä. Oli juuri sopivassa määrin kivaa. Tarpeeksi rauhallista menoa keski-ikäistyvälle flunssapotilaalle 😀

Mitä tykkäät mekosta? Maksimekot lyhyellä – uhka vai mahdollisuus?Kuvat: Hanna 

Jatkot Jaskan pubissa lähtivät kyllä ihan käsistä, sillä Jaska osoittautuikin aika hurjaksi tyypiksi. Useiden drinkkien jälkeen Jaska häipyi, ja lukitsi meidät pubiinsa. Hämärässä kellarissa yritimme sitten epätoivoisesti selvittää, mitä se Jaska oikein oli touhunnut, ja miten pääsisimme kellarista ulos. Aikaa oli nimittäin vain tunti. Jotain pahaa oli tulossa…

Tällä kertaa kävi niin, että ovela salapoliisijoukkomme ei onnistunut pakenemaan pubista ajoissa. Onneksi olemme kuitenkin kaikki vielä hengissä, sillä ystävällinen Mysteerin henkilökunta tuli päästämään meidät pakohuoneesta. Hieman harmittaa, sillä paljosta pako ei jäänyt kiinni. Melkein jo tunsimme raikkaan ulkoilman kasvoillamme.

Miten sun viikonloppu meni? Oletko pakohuoneiden ystävä? Onko joku onnistunut pakenemaan Jaskan pubista?

Mainiota maanantaita! Koska asuja on toivottu, niin ajattelin kerätä alkuvuoden asut yhteen postaukseen, ja saatanpa heittää ilmoille pienen arvonnankin 😉 Pysy siis kuulolla!

Kommentit (12)
  1. Onpa ihana asu, ja kuulostaa varsin kivalta pakohuonekokemukselta! Mullakin on ollut tarkoituksena mennä testaamaan Porin pakohuonepeliä, mutta jotenkin se on vähän jäänyt. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni, ja vihdoin varata pakohuone kaveriporukalle!
    t. https://notsodamnmainstream.blogspot.com/

    1. Kiitos!

      Suosittelen kyllä pakohuoneita! Itse ensin hieman emmin, mutta molemmat kerran, kun olen käynyt, olen ollut positiivisesti yllättynyt 🙂

  2. Tykkään 😍😍! Olen kanssa melko lyhyt mutta pidän silti maksimekkoja :).

    1. Kiitos <3 Mulla ei montaa maksimekkoa ole, mutta muutama kiva löytyy 🙂 Ei se siis nähtävästi ole pituuskysymys, että sopiiko vai ei 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *