Pitkät lennot ja jet lag – miten niistä selviää?

Uni karkaa lopullisesti kello 3.40 aamuyöstä. Makaan pimeässä huoneessa, ja olo tuntuu epätodelliselta. Kuin olisi jossain kummallisessa välitilassa. Koko ajan väsyttää, mutta yöllä ei saa unta. Kurkkaan puhelimen sovelluksesta, mitä kello on Uudessa- Seelannissa. Siellä eletään iltapäivää.

Aikaero Suomen ja Uuden-Seelannin välillä on 11 tuntia, joten siellä eletään melkein päinvastaisessa vuorokausirytmissä kuin meillä. Jos talviaikaan siirtyminen tuottaa ongelmia, niin kellon siirtäminen yhdellätoista tunnilla on jo ihan oma projektinsa. Toiset hulahtavat paikalliseen aikaan helpommin kuin toiset. Ja minusta tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä hankalammalta oman sisäisen kellon siirtäminen on. Minusta ei olisi huonounisena vuorotöihin!

Lensimme Uuteen-Seelantiin mennessä Hong Kongin ja tullessa Shanghain kautta. Eli yhdellä vaihdolla molempiin suuntiin. Lennot ovat pitkät ja raskaat, joten halusimme päästä mahdollisimman helpolla. Mennessä lentomme kestivät muistaakseni 11 tuntia ja 10 tuntia. Tullessa noin tunnin pidempään.

Paikallaan istuminen ei ole minulle ongelma, on oikeastaan hauskaakin, että saa ajan kanssa katsoa useamman leffan tai sarjan putkeen. Ongelma on ennemminkin nukkuminen. Hieman myös jännitin, miten poika saa koneessa nukuttua. Yhden kymmentintisen lennon lennolla nukkumisella ei olisi ollut niin väliä, kerkeäähän sitä sitten nukkua perillä. Kun matkustaa yli vuorokauden putkeen, nousee nukkuminen välttämättömäksi. Yritimme ratkaista ongelmaa sillä, että ensimmäinen lento lähtee keskiyöllä. Ajatuksena oli, että saisi heti alkuun hyvät (tai ”hyvät”) unet pohjalle, niin loppu sujuisi helpommin.

Suunnitelma ei kuitenkaan ihan toiminut toivotulla tavalla. Toisin kuin ajattelin, niin lennolla ei päässyt suoraa nukkumaan, vaan alun muodollisuuksien jälkeen illallinen tarjoiltiin kello 1.00 yöllä, jonka jälkeen oli mahdollisuus tehdä ostoksia Finnairin tax free – katalogista. Valot himmennettiin vasta puoli kolmen maissa, joten ylivirittynyt porukkamme valvoi silmät ristissä lähemmäs kolmea. Poika onneksi sammui melkein heti valojen himmentämisen jälkeen. Hän nukkui mainiot 7 tuntia putkeen.

Minä ja mies emme oikein saaneet sopivaa asentoa tai onnistuneet rentoutumaan tarpeeksi, jotta olisimme päässeet syvään uneen. Aikani pyörittyäni nukahdin hetkeksi. Nojaamalla miehen olkapäähän torkuin kolme vajaan tunnin pätkää. Sitten luovutin. Ärsytti valtavasti, mutta minkäs teet. Napsautin oman näyttöni päälle, ja aloin selaamaan Finnairin viihdetarjontaa.

Seuraava lento oli helpompi, koska kyseessä oli päivälento. Hong Kongissa kello oli kymmenen aamulla, kun vaihdoimme konetta Air New Zealandiin. Uuden-Seelannin lentoyhtiöllä on mahtava viihdevalikoima, ja niimpä pääsin katsomaan monta uutuusleffaa. Poika tuntui olevan kuin kala vedessä lennoilla, eikä yllätyksekseni juurikaan kysellyt, koska olemme perillä. Hän viihtyi Lego-puuhalehden ja viihdetarjonnan parissa. Ruoka tosin ei maistunut.

Käytän pitkillä lennoilla tukisukkia, ja olo oli väsymyksestä huolimatta varsin hyvä, eikä sen suurempia turvotuksia ilmaantunut lentojen aikana. Kun saavuimme Uuteen-Seelantiin, oli kello 11 aamupäivällä. Meillä kaikilla oli loistava fiilis, ja hetken aikaa vuorokauden mittainen matkustaminen ei tuntunut missään. Aucklandissa oli aurinkoista ja lämmintä, ja tuoksui ihan kesältä. Miten hurmaava fiilis Suomen lokakuun pimeyden jälkeen. Oli kuin olisi herännyt eloon pitkän mustan yön jälkeen.

Solahtaminen Uuden-Seelannin 11 tunnin aikaeroon tuntui sujuvan suhteellisen helposti. Varsinkin poika onnistui vetelemään kymmentuntisia yöunia heti ensimmäisestä yöstä lähtien. Ensimmäisen päivän sinnitteleminen ilman päiväunia tuntuu helpottavan sopeutumista uuteen vorokausirytmiin. Nukuimme miehen kanssa molemmat melko hyvin heti alusta alkaen. Muutamana ensimmäisenä aamuna heräsimme viiden aikaan paikallista aikaa, mutta muuten unirytmi löytyi helposti. Ongelmallisin kohta oli iltapäivällä kello kolmen aikaan. Silloin jos istui paikallaan, meinasi nukahtaa tahdosta riippumatta. Parempi siis pysyä pienssä liikkeessä iltapäivät. Rytmiin pääsemistä helpottaa se, että päivällä on valoisaa ja yöllä pimeää.

Kuten arvelinkin, kotiin tultaessa jet lagistä toipuminen on ollut haastavampaa. Siihen vaikuttaa paitsi kokoaikainen pimeys, niin myös se, että enää ei olla lomalla. On herättävä aamulla töihin ja päiväkotiin, ja hoidettava arjen askareet. Tämä viikko on ollut raskas matkaväsymyksen ja pimeyden vuoksi. Olemme miehen kanssa heräilleet aamuisin niin kello 3, 4 kuin 5. Kello viisi herääminen on tuntunut jo melkein normaalilta. Pikkuhiljaa kitkuttelemme lähemmäs normaalia vuorokausirytmiä. Siihen vaaditaan vain kärsivällisyyttä ja armoa itseä kohtaan. Myös poika on ollut kiukkuinen ja väsynyt, ja herännyt aamuisin viimeistään kello 5. Itse olen sinnitellyt hereillä iltayhdeksään, mutta pojat ovat sammuneet joka ilta ennen kahdeksaa. Mieli on ollut matalalla koko viikon. Pimeässä tarpominen on ollut melkoinen tuskien taival.

Pienen valonpilkahduksen tähän pimeyteen on tuonut tieto siitä, että kohta koittaa joulu ja pieni joululoma. Kesästä talveen hyppääminen on saanut joulufiiliksen heräämään. Olemme tällä viikolla ottaneet kaiken ilon irti joulun fiilistelystä piparien leipomisen, joululaulujen kuuntelemisen ja jouluostosten tekemisen muodossa. Olen antanut itselleni luvan ottaa kotitöiden kanssa iisimmin. Mitä sitten, jos laukut ovat vielä purkamatta, ja koti näyttää kuin pommin jäljiltä. Kyllä ne ehtii sitten vähän myöhemminkin, kun energiatasot saa edes jotenkin kohdilleen. Tämä viikonloppu on tullut tarpeeseen. Ehkäpä ensi viikolla jet lag helpottaa niin henkisesti kuin fyysisestikin.

On kuitenkin ihanaa olla kotona!

Rentoa sunnuntaita! Miten sinä olet selvinnyt jet lagistä tai pitkistä lennoista? Onko hyviä vinkkejä?

Lue myös: Hobbiton – leffananin ykköskohde Uudessa-Seelannissa ja My Day 29/11/19 sekä Hot Water Beach

hyvinvointi matkat ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *