Uudistunut Keski-Suomen museo tarjoaa paikallishistoriaa ja taidetta

Kaupallinen yhteistyö: Visit Jyväskylä

Olin viikonloppuna Visit Jyväskylän vieraana omassa kotikaupungissani. Yksi vierailukohteistamme oli Alvar Aallon kadulla sijaitseva Keski-Suomen museo, tai kavereiden kesken KeMu. 1960 valmistunut Alvar Aallon suunnittelema näyttävä museorakennus on ollut remontissa, ja pääsimme nyt ensimmäisten joukossa kurkistamaan uudistuneeseen KeMuun. Ja vaikka en itse ole kotoisin keski-Suomesta, olen kuitenkin asunut täällä jo kohta 18 vuotta, ja tunnen itseni hyvinkin jyväskyläläiseksi, ja Seminaarinmäen omakseni. Hävettää myöntää, että tämä oli ensimmäinen vierailuni Keski-Suomen museoon.

Museorakennus on tyylikäs ja Aallon näköinen. Rakennus tuntuu Jyväskylän yliopiston rakennuksia monta vuotta kolunneena ihmeellisen tutulta. Muotokieli on monin paikoin samaa kuin yliopiston Aallon suunnittelemissa rakennuksissa. Museosta löytyy kolme kerrosta, joista jokaisessa on eri näyttely.

Alimmassa kerroksessa on tällä hetkellä jyväskyläläisen Miljoonasade yhtyeen näyttely Miljoonasade – suomirokkia ja kasvukipuja. Pieni näyttely on hauskasti rakennettu, ja siinä pääsee suomirokin tunnelmaan. Näyttelyssä soi taustalla asiaankuuluvaa musiikkia, ja taustalla pyörii taltiointi Miljoonasateen festarikeikalta. Miljoonasade ei kuulu omiin suosikkibändeihini, mutta näyttely oli mukaansatempaava ja kiinnostava! Luulin jostain syystä, että bändi on Tampereelta 🙂

Museon toisesta kerroksesta löytyy pala keskisuomalaista historiaa Keskisuomalaisuutta etsimässä -näyttelyn muodossa. Näyttely kuljettaa katsojaa 1800-luvulta nykypäivään. Erityisen kiinnostavaksi näyttelyn tekee videokollaasi tutuista Jyväskyläläisistä paikoista, joissa ensin näytetään, miltä paikka näytti 1800-luvulla, ja sitten paljastetaan, miltä se näyttää nyt. Tutut paikat näyttävät entisaikaan niin erilaisilta! 1800-luvun Jyväskylää ei tunnistaisi samaksi kaupungiksi.

Arvaatko, mikä tuttu jyväskyläläinen paikka on tuossa yllä olevassa kuvassa? Melko komea näyttämö, eikö?

Taiteen ystävänä museon kolmas kerros oli eniten mieleeni. Rakastan kuljeksia rauhassa taidemuseoissa, ja imeä itseeni taideteosten herättämiä tunteita. Taidemuseoissa on ihan omanlaisena tunnelma ja arvokkuus. KeMussa esillä on tällä hetkellä häikäisevän hieno Dominoefekti näyttely. Näyttely on kiinnostava läpileikkaus niin vanhempaan kuin uudempaankin keskisuomalaiseen taiteeseen. Nimi Dominoefekti tulee Keski-Suomen kulttuurirahaston tavoitteesta tukea nykytaiteilijoita, ja tämän tukeamisen ansiosta on syntynyt positiivinen dominoefekti – niin vanhempi kuin uudempikin taide tulee tunnetuksi.

Kolmannen kerroksen upeat pyöreät kattoikkunat luovat tilaan ainutlaatuisen miljöön. Olisin voinut ihastella tilaa ja taidetta useamman tunnin! Tänne on päästävä pian uudestaan! Ainoana miinuksena KeMusta sanottakoon, että näyttelyn kieli oli vain suomeksi. Jos menemme koko perheenä tutustumaan KeMuun, on mieheni vaikea saada näyttelystä kaikkea irti kielimuurin vuoksi. Toivotaan, että KeMuun on tulossa tulevaisuudessa myös englannin kieliset selosteet, jotta Jyväskylässä vierailevat vieraskielisetkin vieraat pääsevät nauttimaan näyttelyistä.

Suosittelen Keski-Suomen museota vierailukohteena kaikille, niin keskisuomalaisille kuin Jyväskylässä vierailevillekin. Museo on auki tiistaista sunnuntaihin kello 11-18, ja löytyy osoitteesta Alvar Aallon katu 7.

Lue myös: Jyväskylän designkohteet kartalla, WayOut Jyväskylä – onnistuiko pako?

Kommentit (2)
  1. Katja_optimism
    11.3.2020, 09:05

    Sain juuri valmiiksi oman juttuni lauantaista, jossa tosin kaikki kohteet samassa, huuh. Odotan julkaisun kanssa vaan sitä yhtä asiaa vielä. Hymyilytti, olen kuin parempikin museokävijä tuolla reppu selässä nenä kiinni taulussa. 😀 <3 Oli kiva päivä! Ja lumouduin niistä valokuvista täysin!

    Katja
    http://www.optimismiajaenergiaa.fi

    1. Niin oli kiva päivä! Ja ihanaa oli päästä teidän kaikkien kanssa remontoitua museota tutkimaan 🙂
      Kävin lukemassa sun jutun, vaikka yritin olla lukematta muiden juttuja ennen omieni kirjoittamista 😀 Sulla oli tosi hyvät kuvat!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *