Mitäpä jos

Neljän vuoden terapiajakso

Lähes kolme viikkoa sitten elämässäni loppui todella pitkään kestänyt ajanjakso. Kun pääsin sinä tiistaina kello kymmenen jälkeen aamulla kotiin, kyynelet valuivat poskilleni ja käperryin poikaystäväni viereen itkemään. Tuntui, kuin olisin menettänyt hyvän ystävän ja että osa minusta olisi lopullisesti poissa. Olen käynyt lukion toisesta vuodesta lähtien koulupsykologilla. Elämässäni oli tapahtunut monia surullisia tapahtumia, joiden vuoksi […]

Viisi kaupunkia, jonne haluaisin matkustaa

Viisi kaupunkia, jonne haluaisin matkustaa

Täältä minä kirjoittelen kesäflunssan kourista… Kuten olen aikaisemmin maininnutkin, rakastan matkustelua ja uusissa paikoissa käymistä. En ole kahteen vuoteen päässyt ollenkaan ulkomaille, mutta onneksi asia korjaantuu ensi viikolla: olen nimittäin lähdössä kuudeksi päiväksi Lontooseen! Olen halunnut käydä kyseisessä kaupungissa siitä asti kun kiinnostukseni matkailuun heräsi, enkä voisi olla onnellisempi tulevasta matkastamme (varsinkaan kun yksi vierailukohteistamme […]

Huolehdithan itsestäsi?

Huolehdithan itsestäsi?

   ”Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät.” Näin terveyskirjasto.fi -sivusto määrittelee stressin, joka onkin nykypäivän yhteiskunnassa aiempaa yleisempää. Jatkuva suoristuskeskeisyys, kiire sekä äkilliset elämänmuutokset ovat tavallisia stressinaiheuttajia ja koskettavat varmasti meistä jokaista. Olen itse ollut aina enimmäkseen stressaajatyyppi ja joskus stressaan […]

Kyllä kaikki järjestyy

Kyllä kaikki järjestyy

Kävin tänään jälleen kerran pankissa hoitamassa raha-asioitani. Minulle esiteltiin säästämisen ja sijoittamisen vaihtoehdoksi OP:n Kestävä maailma -niminen rahasto, jonka valinnassa korostui eettisyys sekä arvostus maailmaa ja sen luontoa kohtaan. Olen tässä kuussa saanut valokuvattua pitkän tauon jälkeen ja mielestäni nämä ottamani kuvat Maaningalta sekä Lapinlahdelta sopivat aiheeseen hyvin. Joskus onni on pieniä asioita, kuten esimerkiksi […]

Mitäpä jos

Unelmoinnin tärkeydestä

Oletteko kuulleet niitä ihmisiä, joiden mukaan unelmointi on pelkkää huuhaata ja ihmiset jotka unelmoivat eivät lopulta saavuta elämässään yhtään mitään? Tai lukeneet niitä tutkimuksia, joiden mukaan ihminen ei tarvitse unelmia? Mitä mieltä itse olette tästä? Päätin tarttua aiheeseen istuskeltuani eräänä iltana tätini ja hänen miehensä kanssa kotikaupunkini baarin terassilla. Tätini mies sanoi suurinpiirtein näin: ”Tulevaisuudessa […]

Tulet katumaan tuota myöhemmin – vai tulenko?

Tulet katumaan tuota myöhemmin – vai tulenko?

Tämä päivä oli erittäin mieleenpainuva: kävin ottamassa ikuisuudelta tuntuneen pohdinnan jälkeen ensimmäisen tatuointini! Keräsin viime kuussa pitkään rohkeutta ja varasinkin sitten hetken mielijohteesta ajan My Little Inkiin. Kyseessä on yhden naisen tatuointiyritys, josta olin kuullut työharjoitteluni aikana pelkkää hyvää. Astuttuani tänään liikkeeseen minut otettiin erinomaisesti vastaan ja tatuointikokemukseni oli ehdottomasti odotukset ylittävä. Meillä löytyi tatuoijan […]

Vahvasti matkalla

Vahvasti matkalla

Hei kaikki ihanat! On kulunut lähes pari kuukautta siitä, kun olen kirjoittanut viimeisimmän postaukseni. Olen ollut huhti-toukokuun lähes kokonaan kiinni työharjoittelussa ja pääsykokeet lähestyvät hurjaa vauhtia. Tänään oli itse asiassa niistä ensimmäiset, nimittäin kirjallisuuden pääsykokeet Jyväskylässä. Matkustin Jyväskylään jo eilen maanantaina, jotta ehtisin rauhassa kokeeseen ja samalla nähdä vähän kaupunkia. Olen käynyt Jyväskylässä kerran tai […]

Mitäpä jos

Mitä jos en riitä?

  Vastaus otsikon kysymykseen: kyllä sinä riität! Tiedättehän sellaiset päivät, jolloin tuntuu ettei ole tarpeeksi? Tarpeeksi kaunis, tarpeeksi fiksu, tarpeeksi sosiaalinen? Kaikki muut vaikuttavat olevan parempia, suoriutuvan paremmin ja tekevän elämässään jotain merkityksellistä. Mutta se, että olet siinä, elossa, on jo enemmän kuin merkityksellistä. Olen rehellisesti sanottuna väsynyt siihen, kuinka yhteiskunta aika ajoin muistuttaa millainen […]