P

Päässäni on sata asiaa, jotka ovat ehdottaneet pääsevänsä pinnalle. Sata asiaa on ehkä karkeaa vähättelyä, mutta näin tapana ilmaista, jos on asioita on paljon pöydällä. Parasta on, että kaikilla ajatuksen poikasillakin on ollut aikaa tulla kuulluksi edes osittain. En ole aikoihin kirjoittanut mitään, en ole lukenut juuri mitään, olen ajatellut ja olen tuntenut.

En edes tiedä mistä aloittaisin tai mikä aihe on ravistellut aiemmin totena pitämiäni perustuksia. Olen kuukausien aikana useaan kertaan saanut kiinni ajatuksesta, että tästä haluan kirjoittaa. Mutta koska en ole kirjoittanut, niin ne tärkeät asiat ovat hautautuneet toisten tärkeämpien alle. Olen kirjoittanut mielessäni alkulauseita ja joihinkin sanoihin olen hetkittäin ollut myös ihastunut, ja olen hymyillyt kaupan hyllyjen välissä. Nuo hymyn kirvoittaneet sanat ovat kuitenkin jääneet tulematta näkyviksi. Ehkä tähän kirjoittamattomaan taukoon on ollut syynsä ja ajattelen, että sisäistä intuitiota on hyvä kuunnella. Sisäisellä äänellä on usein sanottavansa, mutta sitä on niin vaikea välillä kuunnella. On myös yhtä vaikea toimia ajatustensa ja tahtonsa mukaan. Ulkopuolisella maailmalla ja ihmisillä on oma tahtonsa asettaa omat tapansa ajatella toisille tartuttaviksi toimintatavoiksi ja ajattelun malleiksi. Jotta pystyn toimimaan omaan tapaani, niin minun on oltava maailmalta ikään kuin suojassa. Minun täytyy vahvistaa oma suojaukseni, jottei hauraat havaintoni jää jonkun vahvemman alle. Huvittavaa on, että syyllistyn itsekin siihen, että tungen omat tapani toimia ja ajatella toisille tartuttaviksi ja otettaviksi. Näin se ihminen taitaa toimia.

Tiivistän ajatuksiani noin vuoden ajalle. Viimeinen vuosi on ollut merkityksellinen elämässäni. Se on aikaan saanut useita ahaa-elämyksiä ja pysähtymistä sekä liikkeellelähtöjä. Viimeistä vuotta määrittää avioero, josta virallisesti on yli vuosi. Vuotta määrittää paikkakunnanvaihto, josta melkein tasan vuosi. Terapiani loppui vuosi sitten, ja vasta nyt tuntuu, että siitä saadut ajatukset ovat saavuttaneet minut kunnolla. En kadonnut vuoden aikana, vaan palasin takaisin itselleni.

Pysähdyttävintä on ollut tajuta, että olen uinut menneinä vuosina syvissä vesissä. Jos en olisi neljä vuotta sitten hakeutunut terapiaan, en olisi muuttanut omaan kotiini vielä naimisissa ollessani. ja jos en lopulta olisi eronnut ja muuttanut, niin velloisin ehkä masennuksen syvemmässä päässä ilman pohjakosketusta. Ajattelen niin, että sisäinen ääni ja ahdistuksen tuomat tuulet ovat kertoneet minulle tärkeitä asioita ja olleet ystäviäni varoittaessaan minua suuremmalta syöveriltä. Aiemmassa elämässäni yli 20 vuotta sitten lävitse eletty vaikea masennus on ollut hyvä opetus, sillä kehoni ja alitajuntani tunnisti sen mahdollisuuden ennen mieltäni ja sai tekemään ratkaisuja. Tällä kertaa en vajonnut kovin syvälle, vaan pääni pysyi pinnalla ja kykenin osin sulautumaan liikkeeni aaltojen mukaan. Vaan vajosin sen verran, että on ollut rantaan uimista jonkun verran. Tunnustaminen ja tunnistaminen ovat elintärkeitä asioita ja olen kiitollinen, että uskalsin tehdä molemmat. Olen kiitollinen viisaista ihmisistä ja heidän kauniista kohtaamisesta.

Viimeisen vuoden aikana parasta on ollut tietoisuus sisäisestä rauhasta ja siitä, että olen oikeassa suunnassa. Murrosvaiheessa mieli on vain joskus kärsimätön ja se toivoisi näkevänsä muutoksen mukana tuomia konkreettisia asioita. Melkein naurattaa, sillä on niin vaikea huomata konkretiaa vaikka se on istutettu vastapäätä täysin näkyväksi. Muutto, avioero ja työpaikan vaihto. Eikö tuo juuri ole konkretiaa? On, mutta kyltymätön mieli vaatisi enemmän. Siksi on hyvä olla hiljaa ja ajatella. Näin on tehtävä, jotta kiireinen mieli saa aikaa ymmärtää kaiken olevan hyvin juuri nyt ja muuta ei kannatakaan nyt odottaa. Mielen ja kehon kohtaaminen vie aikansa. Siksi on aika ajoin suljettava muu maailma ulkopuolelle, koska siellä olevilla on pahat tapa yrittää kiirehtiä omaa matkaa. Ulkomaailmalla on myös helposti tapa yrittää määrittää oikeaa tapaa elää, vaikka oma sisin väittää vastaan pyrkien toiseen suuntaa. Siksi pitää olla yksin ja hiljaa, jottei katoa itseltään ja jotta oppii uudessa tilanteessa huomaamaan millainen minä juuri nyt olen. Aikaa ja hiljaisuutta. Ajattelua. Tunteiden tuntemista sekä tunnistamista. Tunteiden sietämistä ja niiden asettumisen odottamista. Miettiä mitä oikeasti haluan ja kuka oikeasti olen.

Huomaan olevani ihan ok. Huomaan, että kehoni tarvitsee liikkumista ja huomiota. Olen siis jälleen toiminut vanhojen traumojen tutulla reagoinnilla ja jättänyt kehoni huomiotta. Siksi lähdenkin tänään taas salille. Nyt tarvitsen kärsivällisyyttä, jotta maltan odottaa liikunnan ja ruokavalion tekevän työtään rauhassa. Ehkä vuoden päästä näkyy tuloksia. Eli taas rauhoitan mieleni ja annan keholleni rauhan. Mistä tiedän, mitä mietin vuoden päästä.

Mutta nyt on ok. On ollut jo pitkään, mutta ymmärrsy tulee joskus jälkijunassa. Onneksi juna kulkee ja nainen myös.