Huomenna on kevätjuhla
Luokkaan saapuessani tiesin, että on minun vastuullani se, kuinka kohtaamisemme ja vuorovaikutuksemme sujuisi ja mihin suuntaan se muodostuisi. Murrosikäisiä, erityisnuoria.
Yksi yhteinen positiivisten asioiden keräystapa oli tarrojen kerääminen. Tarran sai eri syistä, pienistä, vielä pienemmistä ja lähes olemattomasta, mutta aiheesta kuitenkin. Tarraa sai ehdottaa itselleen tai kaverille. Oli ilo lätkäistä tarra toisen huomioimisesta, ajoissa kouluun tulemisesta tai siitä, että yleensä tuli kouluun. Yhtieset keskustelut ja niissä jaettu tieto ja opitun ääneen ilmiaseminen oli tarran paikka. Annoin kerran tarran, jopa itselleni. Yrityksestä ja ponnistelusta sai ihan itse valita tarran. Joskus tarra laitettiin ihan vaan siksi, että oli todella hyvä fiilis.
Nyt tuo tarrakartonki on jaettu kymmeneen osaan. Jokaiselle omansa ja takapuolelle liimaan saatesanani, vinoon todennäköisesti, mutta virhethän ovat sallittuja.
Tämän minä heille kirjoitin:
Pienen hetken vain olin osa elämäänne. Pienen, mutta vaikuttavan.
Hetket ovat ohikiitäviä, kiirehtivät ja joskus ne pysyvät paikallaan, tuntuvat jähmettyvän, vaikka toivoisi sen jo menevän ohitse.
Itse pidän hetkistä, joita ei ennalta voi arvata, mutta tullessaan ne tuottavat usein iloa. Iloa olette te tuottaneet, jokaisella yhteisellä hetkellä, jonka olemme viettäneet.
Ne muutamat hetket, jolloin jokainen meistä olisi toivonut sen jäävän tulematta, no, nekin ovat jo menneet, joten voimme unohtaa luvattomat poistumiset, kiroilun, myös opettajan päästämät voimasanat. Voisimme keskittyä niihin hetkiin, joina olimme väsyneitä, kyllästyneitä ja jopa toivottomia.
En tahdo jäädä kiinni hetkiin, jotka ovat tuntuneet ikäviltä, vaikka juuri ne hetket usein opettavat paljon. Onkin hyvä suunnata huomio hetkiin mokien ja erehdysten jälkeen, sillä tuloksena on ahaa-elämyksiä, naurua ja parhaimmillaan oppimista. On hyvä havaita, että me kaikki olemme ihmisiä ja ihmisinä me toimimme parhaamme mukaan.
Kiitos siitä, että otitte muutoksenne hetkellä minut vastaan. vaikka hieman jännititte ja ehkä ajattelitte kaiken muuttuvan liiaksi ja huonoon suuntaan. Onneksi näin ei käynyt, niin ainakin luulen, sillä katsoessani teitä havaitsen levollisia ja kesää odottavia nuoria.
Saatesanoiksi sanoisin muutaman itseäni kantavan ajatuksen.
Usko elämään ja sen kantavaan voimaan. Ajattele, että teet elämästä sinun näköisen, kokoisen ja juuri sellaisen, jossa sinä saat olla omanlaisesi, ainutlaatuinen ja ihmeellinen.
Älä yritä pärjätä yksin, mutta ahkeroi unelmiesi eteen ja auta toista ihmistä, sillä antamalla saat iloa ja huomaat olevasi tärkeä. Elä, ole utelias ja kun et oikein jaksa, niin lepää, huokaa ja ihmettele. Edessäsi on aina uusi päivä ja uusi mahdollisuus. Mikään ei mene ohitse eikä mikään tekosi ole turha.
Olet riittävä ja olet täydellinen.
Hyvää kesää ja kuka tietää koska kohtaamme.
Kaikella ystävyydellä ja sydämellä Maarit – ope.
Huomenna on siis kevätjuhla. Edessä on loma, levolliset ja joutilaat ajat. Minun täytyy vain selvitä juhlista ja laulusta. Ensin kieltäydyin, sillä laulu on minun ja Christinan, kuolleen lapseni. Pysähdyin miettimään, miksi ihmeessä kieltäydyn? Eikö ole oiva tapa jakaa kaunista sanomaa ja muistaa pientä tyttöä, joka ei koskaan päässyt pois yhdeksänneltä luokalta.
Huomenna minä siis laulan, ehkä itken, mutta hyvästä syystä.
https://www.youtube.com/watch?v=jb9vUQWhMKY