Käytän nimitystä erityinen, sillä sellaisella nimityksellä kutsutaan kaikkia niitä, jotka eivät edusta ns. normaalia. En tahdo pohtia usein mietittyä näkökulmaa siihen, mikä normaaliksi voidaan nimetä. Useimmat tahtovat olla normaaleja, paitsi silloin kuin tahtovat erottua joukosta, jottaheidän joku erityisyys huomattaisiin. Erityistä kohtelua kaivataan, kun omat edut tuntuvat jäävän jalkoihin ja ihminen meinaa sortua normaalikäsittelyn jalkoihin.
Suurin osa työuraani on kulunut erityisten seurassa, jotka ovat olleet vammaisia, lastensuojeluasiakkaita, erityislapsia ja -nuoria. Yleinen oletus on, että heidän lähtökohtansa elämään ovat olleet päihdetausta, ulkomaalaistausta, työttömyys, välinpitämättömyys, huono vanhemmuuus tai sosioekonomisesti heikko asema. Osatekijänä saattaa olla jokin edellä mainituista, jopa useampikin, mutta on niinkin, että mikään noista ei toteudu.
Erityiset eivät ole tahdottomia sossupummeja. He eivät ole älyllisesti vajaita, jotka tarvitsevat jonkun ns. normaalin ohjaamaan elämäänsä ns. normaalin arvojen ja odotusten mukaan. Erityisillä on samankaltaiset haaveet ja unelmat sekä yhtälainen oikeus niiden toteuttamiseen. Kuka normaaleista on sanomaan, että mihin haaveeseen erityisellä on lupa ja mahdollisuus?
Osalla erityisistä erityisyys näkyy ulospäin ja tuolloin poikkeavuus on helpompi hyväksyä ja onhan niin soveliasta tehdä ja korrektilla käytöksellä voi ns. normaali osoittaa suvaitsevaista suhtautumistaan ja avarakatseisuuttaan. Entä silloin, kun erityisyys ei näy pyörätuolina tai selvästi erottuvana kehitysvammaisuutena? Ulkoisesti ihminen on ihan tavallinen, mutta jossain vaiheessa kanssakäymistä havaitaan, että jokin on eri tavoin kuin pinnalta katsottaessa olettaisi. Vaivaannus, kiusaantumisen tunne ja paikalta vähin äänin poistuminen ja päivittely elämän kummallisuudesta ja ihmisten kauheista elämänkohtaloista. Onneksi voi poistua omaan sujuvaan ja tavallisen elämään ja poispyyhkäistä mielestään tunteita havahduttaneen kohtaamisen.
Minä pidän erityisistä. Pidän heidän kyvystä olla oma itsensä, vaikka ulkopuolinen maailma haastaisi olemaan toisenlainen. Pidän siitä, että erityiset saavat ihmiset näkemään maailmaa tosella tavalla ja he haastavat tarkastelemaan omia ajatuksia ja arvoja. Millä mittareilla arvotan ihmisen ja mitä pidän soveliaana ja toimivana? Erityinen voi olla ärsyttävä, väärässä ja jopa rikollinen, mutta silloin häntä on kohdeltava kuin ketä muuta tahansa, joka toimii yleisesti sovittuja normeja ja sääntöjä kohtaan. Valitettevasti ärsyttävyydelle ei millään keinoin voi tehdä mitään korjaavaa toimenpidettä, niin kuin ei voi tyhmyydelle ja rajoittuneelle ajatusmaailmallekaan.
Erityisnuoret, joiden kanssa tällä hetkellä työskentelen, ovat auki kaikelle. He pelkäävät ulkomaailmaa enemmän kuin ulkomaailma heitä. Mikään ihmisyyteen liittyvä salaiseksi sovittu juttu, ei leviä ulkopuolisille. Empatia on käsin kosketeltavaa ja myötäeläminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ovat lojaaleja ja omaavat suuren määrän tunteita, jotka ovat kauniita, koskettavia ja aitoja. Nuoret yrittävät löytää paikkansa muuttuvassa maailmassa, joka ei ole valmis hyväksymään toisenlaista tapaa nähdä maailma.
Tämä maailma on tehty normaaleille ja normaalinkin on vaikea pärjätä. Silti ns. normaalin on helppo parjata erityistä ja vaatia häntä pyrkimään kohti normaaliutta. Toivoisin, että kaikilla olisi kyky katsoa ihmisen taakse ja miettiä miksi hän toimii niin kuin toimii. Päihdenuoren vahnhempi on hyvä ja kaikkensa yrittänyt siinä kuin syöpää sairastavan lapsenkin. Toista vain on helpompi sympatisoida ja toisen taasen epäillään jotenkin epäonnistuneen kasvatuksessa. Kiroileva nuori saattaa surra kuollutta vanhempaansa ja asperger, joka junnaa jumissaan, omaa haaveet kuten kuka muu tahansa.
Ehkä erityiset elävätkin siten kuin on tarkoitettu. Ehkä heidän tapansa olla läsnä tilanteissa ja läsnä koko olemuksellaan ja tunneskaalallaan, onkin se miten täällä tulisikin elää. Ehkä ns. normaalit yrittävät väkisin muuttaa maailmaa helpommin ja rajoittuneemmin toimivaksi paikaksi, jossa kaikenlainen erottuminen on pahasta. Ja silti, näin väitän, jokainen ns. normaali salaa toivoisi erottuvansa massasta jotenkin erityisesti.
Näitä tänään kovasti mietin, sillä takana on hieno päivä nuorten kanssa retkeillen ja väsyneinä luokkaan palattua elämää pohtien. Olemme ratkaisseet nälänhädän, jakaneet sadepilvet tasaisesti ympäri maailmaa ja täyttäneet luokkamme kaikkien kotieläimillä, sillä olisi ihanaa rapsutella juuri syntyneitä kissanpentuja, joiden kuvia saimme ihailla kolhiintuneesta kännykästä.
